Työtön taiteilija

Suloinen kissanpäivien viettäjä

Viime kerrasta on a-i-k-a-a!
Kevät meni töissä ja kesä myös ja koska kesällä tuli tauluun 29, niin... noh, vanha ei enää muista :D Aina, kun on ollut mielessä, että pitää päivittää blogia, niin se on sitten unohtunut. Ja oikeestaan, ei ole edes kauheesti mitään jännää ehtinyt tapahtumaankaan. Koska mulla pääsi puheaika liittymästä loppumaan ja isi käski pistää uusimman luomukseni viestinä, mihin en siis tässä tapauksessa kyennyt, niin aattelin, et jospa päivittäisi blogin ja lisäisi kuvan tänne. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis! :) Ainiin ja kuvia saa sitten klikkaamalla suuremmaksi, kun ovat tässä esikatselumuodossaan aika pieniä.

"Satupuu"

Elikkäs... Maalailin keväällä äipälle synttärilahjukseksi kisutaulun, jossa oli määrä olla kissanpäiviä viettävä Sulo. Jokainen saa tehdä omat päätelmänsä sen realistisuudesta. Allekirjoittanut on kuitenkin sitä mieltä, että parhaiten onnistunut kohta teoksessa on varjostus kisun maakusijan alla :D Mutta kuitenkin... koska innostuin keväällä maalailemaan vielä lisää, aloin maalaamaan myös "Satupuuta". Projekti sittemmin jäi, koska tajusin, että oksat ja tausta ja kuun suoma valo vaativat hirmuisesti pikkutarkaa näperrystä ja mulla ei ollut riittävän pieniä siveltimiä saatavilla. Kipaisin seuraavalla Oulun reissulla Tiimariin ja sieltä tarttui mukaan pari pikkuista sivellintä. Tosin, ne jäivät pakkaukseensa odottelemaan seuraava inspiraatio aina toissapäivään asti. Tuli vihdoin semmonen fiilis, että haluun koittaa saada taulun valmiiksi. Ja valmista tulikin! Facebookkiin ehdin kuvan jo lataamaan ja se sai aika nopiasti hirmuisen tykkäysryntäyksen. Ja pakko kyllä myöntää, että vaikka hiomista ja piiperrystä vielä oliskin ollut vaikka kuinka, oon itsekkin lopputulokseen melko tyytyväinen. Ja uusi projekti (samalla teemalla) on jo työn alla.

Isin taidonnäyte raamitettuna, vuosimallia -75

Väittäisin, että "taiteellisuus" tulee perimänä isiltä tyttärelle. Mä onnistuin saamaan käsiini kesällä isukin ensimmäisiin kuuluvan teoksen, johon sain pajalla mitä komeimmat kehykset. Vanhoista heinäseipäistä siellä taiteiltiin raamit, jotka sopii tauluun, kuin nakutettu.

Oon myös koittanut harjotella vähän ihan perus piirtämissä, missä oon edelleen mielestäni huono, mutta 2 ihan kivasti onnistunnut kättä sain kuitenkin lyijärillä piirrettyä. Yllätin jopa itsenikin. Itseasiassa näistä piirustuksista lähti inspis taas maalailuun. Tekemällä oppii :)


Ja tekemisestä vielä, isin ja tyttären yhteisen taiteiluhetken tulos viime kesältä. Pajalle lähti kiitostaulu, jota komistivat kauniit sanat ja (hieman narsistisesti) "muutama" omakuva. Teksistä tuskin kuvassa saa selvää, joten:

Kiitokset karhupajalle!

Mitään tunnetta ei ole niin vaikea ilmaista, kuin kiitollisuutta.
Sanat eivät tunnu koskaan riittävän.
Siihen asti, kun löydän sanat, jotka pystyvät saavuttamaan ajatusteni lennon, minun on vain tyydyttävä sanaan
KIITOS

Ette epäröineet hetkeäkään uskoessanne minuun, kannustaessanne minua ja luottaessanne osaamiseeni. Jännititte kanssani ja toisinaan jopa minua enemmän. Eläydyitte. Elitte kanssani elämäni tähän asti haastavinta etappia.

Kiitos

Eväilltä, jotka teiltä sain, täytän reppuni ja jatkan matkaani polulla, jonka elämä eteeni tyuo ja pärjään varmasti tulevaisuuden haasteissa.

Kiitos

Teitte ensiarvoisen tärkeätä työtä kaivaessanne esiin vahvuuteni ja luovuuteni lähtee, rakentaen näin kivijalan, joka ei ponnistaessa petä.

Kiitos

Sydämellise kiitokset matkasta, jonka kuljitte kanssani!

Hanna Sallinen

Kiitostaulu

Kiukkuinen potilas nro 1

Muuten syksy on mennyt ajoittaisessa paniikissa ja välillä myös jouten. Kisuista 2/3 on käytetty elukkatohtorilla. Yksi paikattavana tappelun jäljiltä ja toinen kivesten poistossa. Kolmannen outo käytös on myös helpottanut myös tämän toverille suoritetun poisto-operaation jälkeen. Meinasi tulla emännällä jo suru puseroon, kun aattelin, että joudun Sopasta luopumaan. Tahvo ei jostain syystä sietänyt sitä enää lähelleen, mutta kun kivekset lähti, niin palasi samalla myös rauha taloon. Merri puolestaan oli ottanut yhteen jomman kumman kaverinsa kanssa ja seurauksena tästä, oli poskeen tullut haava tulehtunut ja kattinen piti viedä tohtorille paikattavaksi. Kallis kuukausi oli siis, mutta mielellään maksaa, kun tietää, että kattimukset voi jatkossa paremmin.

Tajuton potilas nro 2

Oma hyvinvointi on ottanut vähän (siis ihan pikkuisen vain) kolausta huonompaan, kun on syksy eikä töitä näköpiirissä. Syksy on vuodenaikana karmein, koska kaikki kuolee ja maatuu ja on kylmä ja märkä ja pimeä ja perään tulee talvi. Talvesta pääsee yleensä yli sillä, että keskellä sitä on joulut ja vuodenvaihteet ja tietää, että sen jälkeen on tulossa kevät ja kesä. Ja vaikka lumimäärät ottaakin aivoon, niin syksy on silti pahempi. Mä koitan nauttia aurinkoisista ja lämpimistä syyspäivistä ja ruskan väriloistosta, mutta kaipaan vaan kesää. Ainoo hyvä puoli syksyssä on se, että seuraava kesä on koko ajan päivä päivältä lähempänä. Ja jauhelihakeitto maistuu melkeen yhtä hyvältä, kuin talvipakkasilla. Muuten mä inhoan tätä vuodenaikaa, enkä pistäis vastaan yhtään, jos voisin vaan olla neljän seinän sisällä, mielellään seuraavat 6 kuukautta ja nukkuu vaikka talviunta.

Ja kuten sanoin, työttymyys ottaa päähän myös. Mä olen laittanut varmaan 25-30 työhakemusta tässä muutaman viikon aikana. Jopa töihin, joissa en varmasti viihtyis ja joissa on surkea palkka. Osa-aikasiin, määräaikasiin, tarvittaessa kutsuttaviin. You name it. Kaikkiin, mihin mulla olis edes pieni mahollisuus päästä (eli ei siis vaadita alalta korkeakoulututkintoja..) oon hakenut. Ja tähän asti oon saanut vaan muutaman sähköpostin takasin, joissa kiitellään kovasti kiinnostuksesta työpaikkaa kohtaan, mutta jotta että tällä kertaa ei onni näissä arpajaisissa osunut kohdalle. Parempi onni ensi kerralla!

Sienimetsältä

Työkkäri ei oo ollut asian tiimoilta myöskään yhtään avulias. Kävin siellä joku kuukausi takaperin setvimässä asioita kuntoon ja lopulta lähdin sieltä mukanani lappunen, johon oli listattu kolme kohtaa. Kaikissa kohdissa oli työhakusuunnitelma tehty niin, että hakija itsenäisesti (eli minä!) hoidan kyseisen asian. Eli siis, etsin ihan itse itselleni työpaikan. Työkkärissä ei näitä ollut tarjolla. TYÖ- ja ELINKEINOtoimiston täti tarjosi koulutusta ja kurssi ja ehdotti, että opiskelu kannattaa. Kysyin tätskältä, että miten se kannattaa, koska ei ainakaan taloudellisesti. Hän ei ymmärtänyt kysymästä. Mä avauduin tästä jo keväällä, mutta kerrottakoon vielä sama täällä, kuin minkä kerroin työkkärin tädille ja kaikille, jotka ovat halunneet kuulla: Opiskelija "tienaa" vähemmän, kuin työtön.

Viime postauksessa kerroin tarkkaan, mitä opiskelija tienaa, elikkäs:

Opintoraha 298,00 e/kk
Asumislisä 201,60 e/kk
Opintolainan valtiontakaus 300,00 e/kk

Opintotuki yhteensä 799,60 e/kk

Ja minä, joka en saisi opintolainaa, saisin siis 499,60 e/kk. Työkkärintäti tosin lupasi, että jos menisin omaehtoisesti opiskelemaan, saisin vielä ylläpitokorvausta 180 e/kk. Eli 9 e/päivä, 20 päivältä per kuukausi. Tämä siis nostaisi summan 679,60 euroon kuukaudessa, ilman opintolainaa.
Tässä vaiheessa haluan vielä tarkentaa, että asumislisä on maksimissaan 201,60 e/kk, jos vuokra on yli 250. Ja onhan se. Mistään et saa vuokrattua pahvilaatikkoa parempaa asuntoa tuohon hintaan. Eli loput kuukausivuokrasta menee silloin omasta pussista. Ja kun vuokrahintoja oon tässä ahkerasti katellut, niin alle viidensadan ei saa mitään. Eli elämiseen jäisi korkeintaan 179,60 kuukaudessa. Ja siitä summasta maksetaan edelleen vedet ja sähköt ja bensat ja vakuutukset ja oppikirjat ja ruuat ja lääkkeet ja vaatteet ja mitähän vielä? Oon tässä koittanut miettiä, että kenen mielestä tuo on oikeesti mahdollista?

Syksyn värit omasta pihasta

Ja mites sitten pelkkä työtön? 649,20 e/kk + asumislisä. Asumislisä riippuu asuinkunnasta, asunnon neliöistä, hinnasta, iästä, tyypistä ja vaikka mistä. Mutta nopeella laskuritoimituksella sain summaksi 169,90 kuukaudessa. Yhteenlaskettuna 818,20, miinus verot. Verojen jälkeenkin summa on suurempi, kuin opintotuki kaikkine mahdollisini lisineen. Näen jonkinlaisen ristiriidan tässä. Jos työttömiä, kouluttamattomia ihmisiä koitetaan motivoida kouluttamaan itsensä paremmin ja korkeammin, niin eikö silloin pitäisi myöntää avustustakin ENEMMÄN, kuin joutenolosta kotosalla? Systeemissä on siis virhe. Eli edelleen, lottovoittoa odotellen. Sillä välin jatkan ahkerasti töiden etsimistä ja toivon, että arpaonni osuisi kohdalle.

Ja vielä loppupaljastuksena kerrottakoon virallisesti ihan kaikelle kansalle, että vielä tämän syksyn aikana, kunhan niitä töitä löytyy, niin mun tie käy takaisin etelään. Täällä Pudiksella on ollut aivan ihanaa, mutta töitä ei ole tarjolla edes sitä vähää, mitä etelässä. Ja perhettä ja kavereita on ikävä. Kesällä koin valaistumisen tän suhteen, kun ihmisiä pyöri ympärillä ja joutenolo melkein ahdisti. Mä näkisin, että tää on merkki siitä, että vaikka lievää syysmasennusta ilmassa onkin, niin päänsisäinen maailma on tullut kunnolla kuntoon. Pari vuotta sitten lause "mä haluan töihin" ei olis tullut kuuloonkaan. Ja nyt se on melkeen ainoo asia, joka päässä pyörii. Töihin ja sivistyksen pariin siis!

Ja toki voitte laittaa kaikki maholliset viidakkorummut pärisemään, jotta mulle löytyisi sieltä Orimattilan lähiseudulta kiva pieni asunto, josta 3 kisua pääsisi ulkoilemaan. Eli mummonmökki keskustasta, kiitos! :) Kunhan töitä ja se asunto löytyy, niin mä palaan kotikonnuille viihdyttämään taas vanhoja tuttuja :)

Rapsakkaa syksyn jatkoa!