Hyvästi, karvainen ystäväni

Miten julma ja sydämetön voi ihminen olla? Kuinka sielultaan musta pitää olla sellaisen henkilön, joka riistää viattomalta luontokappaleelta hengen?

Enää ei kuulu iskän luona maukunaa, eikä Viljamin pienten karvatassujen tömpsettä. Kissanvihaajan luoti riisti meiltä ihanan ja seurallisen kissan, ainoan laatuaan. <3

Kyyneleet virtaavat ja puhdistavat. Ne auttavat käsittelemään surua. Mutta mikään mahti maailmassa ei saa mua ymmärtämään, eikä laannuta mun vihaani! Mitä pahaa Viljami oli koskaan kenellekään tehnyt, ansaitakseen tällasen kohtalon?!

Ilmeisesti kyseinen henkilö ei edes asu siellä missään naapurostossa, vaan oli vaan käymässä. Ase mukana. Miksi?! Onko kissa niin pelottava otus, että itsesuojelun kannalta se pitää ampua, kun sellaisen näkee?

Kyseessä ei ollut ampujan oma lemmikki. Se oli meidän! Sitä rakastettiin ja lähes palvottiin. Sillä oli koti ja perhe, jotka jäivät kaipaamaan. Miten tällaista julmuutta voi koskaan käsittää..

Toivon sille kusipäälle, joka tän teki, samaa kohtaloa. Kuolla luodinreikä korvanjuuressa ojaan. Yksin! Yksin ilman, että kukaan näkee, saa mahdollisuutta auttaa ja suojella ja olla vierellä, kun ystävä lähtee viimeiselle matkalleen.

Lepää rauhassa Viljami, tassunjälkesi sydämessäni <3

Kotona!

Kotimatkalla, Puolangan liepeillä

Sä asut siellä missä aallot lyö rantaan
ja palmupuut huojuu
Mä oon täällä missä pakkanen paukkuu
ja viima vinkuu
Se tulee nurkista sisään ja jäädyttää
Mä kuinka tänne päädyinkään
asuttamaan kylmää taloa
Ku sä oot siellä jossain, lämpöö ja valoa

Mä tuun kylmästä lämpimään
Aion tulla viereesi kömpimään
Ja vaikka ootkin kaukana siellä,
Kuule beibi me tavataan vielä
Mä tuun kylmästä lämpimään
Aion tulla vielä sua lempimään
Ja vaikka oot kaukana siellä,

Kuule me tavataan vielä!

Tahvo <3

Kotona on kiva olla. Kotona on kiva käydä ja kotiin on kiva palata. Mä matkasin siis lauantai-sunnuntai välisenä yönä takasin Pudasjärven kotiin Orimattilan kodista. Poikkesin menomatkalla Sysmässä kahvittelemassa ja myymässä parit kengät, ettei mun tarttis niiiiiin paljon raahata tavaraa Pudikselle. Pari tai pariparia kenkiä sinne tänne siinä tavarapaljoudessa. Autoon ne kaikki mahtui kuitenkin ja mä näin jopa takalasista pihalle tällä kertaa. Toisin oli tammikuussa, kun viimeksi tulin tänne. Tosin mulla oli silloin mukana 2 ihmistä, 2 kissaa ja Koira, joten tila oli vähän toisella tavalla käytössä. Ikävä oli tänne ja ikävä on myös etelään. Menee varmaan viikkoja, ennenku taas alkaa arki normalisoitua.

Ja vähän haikeutta toi mukanaan myös se, että tänne ajelessa oli parhaillaan pakkasta -2 ja täällä on muutenkin täys syksy. Ilmassa tuoksuu mädäntyneet ja kuolleet lehdet ja talvi. Mä melkeen ehdin jo pelätä, että täällä olis metri lunta. Onneksi vielä päivisin paistelee myös aurinko ja se sentään toistaseks vielä lämmittääkin. Silti mä aloin kutomaan itelleni tumppuja. Ja kisuista oli tallessa aluksi 2, joista vanhin, Merri oli rappusilla vastassa, kun mä aamulla kotiuduin. Se huusi mulle ensin hetken ja hyppäs sitten syliin halimaan ja kiehnäämään. Mulla oli ollut niin kova ikävä kissoja, että itkuhan siinä tuli. Muita otuksia alko löytymään vasta sitten seuraavana päivänä. Jopa Tahvo, joka oli ollut koko kesän karkuteilla. Juttelin äitin kanssa puhelimessa pihalla, niin Tahvo ilmeisesti kuuli sen ja tunnisti tutun äänen. Ääntä kohti se ainakin tuntu suunnistavan, kun mettän laidasta rupes raikumaan sydäntä särkevä määkinä. Ja kuinka olikaan mamman pieni läski laihtunut! Ei sillä, että se olis nälkää nähnyt, kun kisuilla on ulkona ruokaa, mutta roikkuva löllömasu, jonka maavara oli ehkä 1,5 senttiä, oli kadonnut! Atleettinen Tahvotti <3

Karvamonot ojoon!

Mä päätin kuitenkin palailla pikkuhiljaa mun normaalien harrasteiden pariin. Tempaisin lämpöiset karvasaappaat jalkaan ja pinkaisin pihalle, kun aurinko niin kivasti lämmitteli. Kamera mukaan ja luontoon siis! Ei sillä, että mua ihan kauheesti silleen kiinnoistais tuolla luonnossa hengailla näin syksyllä, mutta jotain siedätyshoitoa tää kait on mun mielestä olevinaan. Inhoon syksyä, kun kaikki luonnossa kuolee ja tulee kylmä ja märkä ja kylmempää on vielä edessä, kun tietää, että talveen on vielä matkaa ja kevääseen vieläkin pitempi. Mutta kyllä tosta silleen ihan hyvälle mielelle tuli, kun pääs kattelemaan luontoäidin väriloistoa.

Täällä ei ruskaa vielä ole ja en sitte tiiä, että miten se tänne ihan eteläiseen Lappiin edes muodostuu, mutta ainakin keltasta ja satunnaisesti myös punasta oli ihan tossa pihatien varressakin jo havaittavissa. Ja kyllä mä muutaman näivettyneen mustikan ja pari puolukkaakin tapasin matkallani :) Kuvakavalkaadi ei kyllä anna oikeutta tälle alkavalle väriloistolle, mutta yrityksestä palkitsen itseni silti.
 

Ruusu marjoineen

Puolukka auringossa

Lisempää puolukoita (saattaa olla myös karpalo tai juolukka...)

Syksy saapuu suolle

Tästä lähti huumaava tuoksu!

Kuin sieniä sateella

Kappas!

Mikäliekanerva

Erottuu joukosta

Mustikkaan menijöitä?

Nahistunut marja

Syksy :(

Paratiisin omenoita

Perusomppu

Pihlajan satoa

Kohmeiset kimalaiset

Kasvihuoneessa kasvoi kanssa vaikka ja mitä! Tosin, ei kauheesti mitään semmosta, mitä mä olin suunnitellut. Tosin... ei ne kyllä kasvaneet kovin hyvin mun lähteissäkään, joten annetaan lomittajalle anteeksi. Tomaatit oli upeita! Lehtiä ja oksia ja varsia oli varmaan muutaman kilometrin verran. Mä tosin raa'asti karsin aikalailla kaikki niistä siinä toivossa, että mun tomaatit vielä ehtis kypsyä. Kaksi jo punertaa kovasti. Myös paprikan hedelmät oli kivasti oransseja. Niitä kylläkin oli vain kaksi, oli toivonut vähän useampaa, mutta eiköhän laatu korvaa määrän. Isompi paprikoista joutui jo iltapalasalaattiin tänään ja hyvää oli! Yrtit oli jo sen verran yliaikaisia, että ne oli joko mädäntyneet ja kuolleet niille sijoilleen, muuttuneet puisiksi ja ikävän makuisiksi tai sitten joku toukkaperhe oli pitänyt niillä päivälliskestejä. Kaiken mä kuopsuttelin kuitenkin ylös, tomaatteja ja paprikaa lukuunottamatta. Porkkanoitakin mä toivoin siellä kasvavan, mutta kun suurin oli vaalean oranssi ja pituudeltaan ehkä 2 senttiä, niin mä nyppäsin nekin kaikki ylös ja rupes mylläämään kasvualustaa valmiiksi ens keväälle. Ehkä mulla ens vuonna on paremmpin aikaa ja taitoa hoitaa tota kasvihuonetta. Vois alottaa silloin jo aikasin keväällä ja valita vähän toisenlaisia siemeniä. Mun salaatit esimerkiksi, ei itäneet tänä vuonna ollenkaan... Mutta kaikenkaikkiaan saldo oli ihan ok. Kurkut kuoli jo keväällä ja tomaatit ja paprikat on melkeen ainoita, mitä noista jäljelle jääneistä kasveista tykkään syyä, joten ei paha ollenkaan. Talven yli vaihdetaankin sitten harrastus lumihiutaleiden viljelyyn ja villaesineiden väkertämiseen.

Ainiin! Ja sitte vielä semmosenkin lupauksen menin itelleni tekemään, että postaan itestäni kunnon kuvan tänne sitte vasta, kun tässä "kesäloman" aikana takasin tulleet 10 kiloa ja niiden parikymmentä kaveria on lähteneet ;)

Sadon suurin porkkana

Tomaatit on tuolla jossain..

Kypsät paprikat

Parturoitu tomaatti :D

Melkein valmis!

Raakileet

P.S. Ekat lukiokirjat ostettu ja koulu alkaa sitten 29.9. JÄNNITTÄÄ HEI! :D
Mutta nyt saunaan! <3

Viimeisiä viedään...

Oon alottanut kirjottamaan uutta blogimerkintää varmaan jo ainakin 5 kertaa, mutta jotenkin se on aina jäänyt kesken ja myöhemmin, kun oon koittanut samoista lähtökohdista jatkaa, niin itsekriittisyys on taas nostanut päätään ja blogin alku kadonnut bittiavaruuteen. Nyt jos kuitenkin jotain kertoisi viime aikaisista tapahtumista.

Terassi alkaa nousemaan äitille :)

Äitin kanssa eläminen on "ihan hirveetä" ja mä oikeesti kaipaan takas Pudikselle jo pikkuhiljaa. Vaikka on äitin kanssa kivaakin asustaa ja eiköhän se oo ihan samaa mieltä. Kun mä ens perjantaina (kattoo nyt...) lähden kotiutumaan, niin se varmaan nukkuu ensin pari päivää putkeen ja sit itkee perään, kun lapsi on niin kaukana. Ja niinhän se menee. Ei me pärjätä pitemmän päälle saman katon alla, mut on kuitenkin aina ikävä, kun on kilometrejä välissä. Jos mä tänne oisin nyt pysyvästi jäänyt, niin mulla olis varmasti jo moneen kertaan etittynä uusi oma asunto :D Mutta kyllä mulla on niiiiin kova ikävä Pudiksen rauhaa ja ennenkaikkea mun pikkuisia karvavauvoja, etten enää kauaa kestä. Ja siellä ei tartte herätä aamuisin siihen, kun äiti kaataa pyykkitelineen päälle, koska teline oli juuuuri sen kaapin edessä, jossa juuuuri ne tietyt käsipyyhkeet oli, jotka äiti päätti juuuuuri silloin vaihtaa kylppäriin. Liian pieni asunto meidän elellä harmonisesti yhdessä, ei se rakkauskaan kaikkeen riitä :D Ja sit kun äiti ei vielä tykkää vihreestä paprikasta ja mä en syö sieniä ja sipulia ja argh! Kyllä ne vaan pikkuasiat osaa käydä ärsyttämään :)

Koska äitin pitää valvoa mun valvomista. Eli siis lähinnä torkkua pitkin iltaa sohvalla, rystyset valkosena puristaen kaukosäädintä rintaa vasten. Mitään se ei kuule, jos sille puhuu tai käskee sitä sänkyyn nukkumaan, mutta jos mä kilistän kahvikuppia, niin se mumisee "mitäsäteet?!" ja mulkoilee julmasti, jos otan siltä kaukosäätimen ja vaihdan kanavaa. Se surffaa läpi noita antenniverkon ilmaiskanavia ihan uskomattomalla tahdilla, usein unissaan ja sit mä saan keittiöstä tietokoneen äärestä huudella sille, että "vaiha kanavaa!", kun uutisikkuna huutaa yöhartautta kolmatta tuntia. "Ai...tätäkö mä katon? Millos mä sen vaihdoin..?" Te ette usko, kuinka hassua toi joskus on :D Ja sit se motkottaa mulle, kun mä en nuku. Milläs nukut, kun mamma makaa perse homeessa lapsen sohvassa. Vaikka, jos totta puhutaan, ni maatkoon. Mullakin sit aina välillä aikaa virkata ja kattoo jotain omaa ohjelmaa (warehouse 13 uusimpana, suosittelen!) koneelta headsetti korvilla ja bloggailla ja millon mitäkin.. Mutta tosissaan, ei mikään äiti-tytär-rakkaus maailmassa estä meitä käymästä toistemme kurkkuun vielä jossain vaiheessa, ellen mä pian pakene takasin pohjoseen <3

Mutta juu, kirpparipöytä oli ja meni, 2 viikkoo ja 2 päivää sitä pidin ja voittoa tuli n. 50 euroa. Vielä on kyllä kamoja käymättä läpi, mutta lähinnä semmosta, mitä en ois muutenkaan kirpparille vienyt, vaan lähinnä ehkä roskiin tai UFF:lle tai Venäjälle tai johonkin. Mutta EI talteen. Ihan riittävästi tota talteen menevää tavaraa jo valmiiksi ja tänään tuli taas lisää, kun kävin iskällä setvimässä siellä vintissä melkeen 10 vuotta seisseet tavarat. Löyty sieltä valokuvia, Kalevala-koruja ja muutama ala-asteen kouluvihko. Ja astioita ja jääkaappimagneetteja ja kuumemittari ja kasvissilppuri ja rikkinäinen rikkaimuri ja... Miten mä oonkaan tullut 10 vuotta toimeen ilman niitä!

Materiaalit

Iloisempina asioina kerrottakoon kuitenkin, että mä oon omin pikku käsineni niputtanut yli 100 pitsikukkaa jo ja vielä tänä talvena aioin saada ne kasattua ponhcoksi :) Pakko saada ainakin yksi käsityö joskus valmiiksi JA omaan käyttöön. Yleensä kaikki lähtenet lahjana eteenpäin. Ja nipullinen Novitan lehtiä tuli myös saatua sukulaistädiltä omaksi, että niistäkin varmaan tulee inspiroidutta tässä syssyn aikana vielä enemmän. Kun ne on omia, eikä kirjaston.

Ja kilokaupalla kaikkea tosi vanhaa videopelitekniikkaa on myös löytynyt, että eiköhän musta vielä miljonääri tuu jossain eBayssä. Iskältä tarttu mukaan myös muutama PC-peli ja ohjelma, joiden toimivuudesta tän Windows seiskan kanssa en menis takuisiin... Varmaan ainakaan Passeli-kirjanpito-ohjelma jostain vuodelta 2000, ei ehkä toimi enää? Kattelen niitä pelejä sitten joskus paremmalla ajalla silleen kunnolla läpi ja ripustelen räkättien pelotteeksi, josseivät toimi.

Ainiin! Ja äiti värjäili mun tukkaakin tuossa. Laitettiin uutta blondia ja sitten ruskeeta pohjaa, josta pinkki kuitenkin paistaa uskollisesti läpi.(TYKKÄÄN!<3) Äiti hillu ihan ekaa kertaa koskaan väripullon varressa ja vaikka se muputtikin kokoajan, että tää ei oo se sen juttu ja, että parturit on tätä varten, niin silti saatiin ihan kiva lopputulos. Tästä voisikin sitte tehdä itelleen diilin, ehkä..., että ainakaan vuoteen en leikkaa, enkä värjää ees otsatukkaa, kasvakoot sekin pois ja pitkäksi taas, ellei se innostu mua hirveesti häiritsemään.

Kirjava :)

Ja vähiin käyvät päivät, ennenkö loppuvat. Perjantaina (tai lauantaina) pitäis alkaa suunnistamaan takasin Pudikselle, kun on tosissaan niitä karvavauvoja jo niin kova ikävä. Eli seuraavan kerran kunnolliset kuulumiset kuuluvatkin sitten tuolta SuomiNeidon napa-alueen liepeiltä. Tosi nopeesti on pari kuukautta tässä menneet, kun en oo ihan varma, että ehinkö kuitenkaan hoitaa mun tavarapaljoutta kaikkineen tässä muutamana päivänä. Ja voihan tuo olla, että lähtö viivästyy vielä päivällä tai parilla, mutta viikonlopun jälkeen viimeistään takasin kotiin. Se nyt riippuu ihan siitä, että mimmosta itkuvollotusta täältä on lähdön hetkellä kohdattavissa. Kivaa on etelän suunnalla ollut, mutta kiva on myös palata. Ja ikävä nyt jää varmasti molempiin suuntiin. Koti on siellä, missä sydän on ja mun sydän on nykysin jaettu kahteen paikkaan. Ainakin toistaiseksi kuitenkin pysyn Pudasmattilalaisena :)

 Huomenna siis viimeistään kohti Pudista, tuoreimmat kuulumiset sitten sieltä. Morjens! :)