Käntrit ja ääliöt ja muuta kesäilyä

Sen verran on vissiin tässä viime päivinä ollut kuitenkin ikävä sinne Pudiksen korpeen, että kun vihdoin sain itteeni niskasta kiinni ja aloin päivittämään blogia, niin oli pakko ottaa viltti ja linnottautua tänne luontoäidin helmaan, oman äitini takapihalle. Kun kesäsäät vielä suosii, niin mieluustihan sitä täällä pihalla istuskelee ja bloggailee. Ohikulkijat saattavat tätä suurestikin ihmetellä, mutta ihmetelkööt! Ja täällä takapihan perukoilla näyttäis toimivan vielä joku läheinen nettikin, joten mikäs täällä on dataillessa.

Edellisestä päivityksestä tuntuu olevan jo hirmusesti aikaa ja tässä on ehtinytkin tapahtumaan jo vaikka ja mitä! Tai ainakin tuntuu siltä. Isi täytti 60 ja lähti Lappiin karkuun, ite vietin nimpparini tän vuoden vahvimmassa humalassa ja leivoin jossain vaiheessa kummitussedälle synttärikakun ja silloin humalanhuuruisena nimppari-iltana muistan olleeni myös Yö:n konsertissa. Muuten mä oon kait lähinnä muhinut tässä mamman nurkissa ja lorvinut sängyssä pitkälle iltapäivään. Kömpinyt höyhensaarilta pois vasta vähän ennenkuin äitee on tullut töistä kotiin. Ja toisen kerran tänä kesänä tuli myös käytyä uimassa! Ja oon perannut myös vähän mustikoitakin sukulaisten avuksi. Eli löhnimiset untenmailla on siis olleet kyllä ihan ansaittuja.

Viime maanantaina mä menin kyläilemään rakkaan Riikka-ystäväni luokse. Syötiin siinä iltapäiväkahvien kanssa molemmat pari sokerimunkkia ja sen jälkeen Riikka huijasi mut onnistuneesti kahdeksan (8) kilometrin lenkille! Yllättävintä tässä oli se, että mun ei tarvinnut missään vaiheessa pitää sen suurempaa levähdystaukoa, eikä änkeytyä Riikan Eemeli-pojan seuraksi vaunuihin. Kävelin tosi reippaana tyttönä ja ihan omin jaloin KOKO LENKIN. Ja oon tästä suorituksesta varmasti ylpee vielä vanhainkodissakin. Oikeen jalan pikkuvarpaan alapuolelle tosin tuli rakko, mutta siitä syytän äitiä, koska mulla oli sen sandaalit jalassa. Omilla "krokseilla" toi lenkki tuskin oliskaan kyllä onnistunut, että ihan hyvä vaan, että olin päättänyt lainata mamman sandaaleita. Seuraavana aamuna mä en tosin meinannut enää päästä sängystä ylös. Jalat oli joksenkiin pökkelön oloiset, eikä ihan kaikki kivut ja säryt oo vissiin vieläkään hävinneet. Mutta varsinaisen lenkin aikana en tuntenut kipuja missään päin selkää ja tai jalkoja. Paitsi siellä pikkuvarpaaseen ilmestyneessä rakossa, mutta sitä nyt ei lasketa. Mukava ja aikaansaapa päivä se joka tapauksessa oli ja sain myös todistaa, kuinka Eemeli 5kk ajoin vähän matkaa isin kanssa ralliautoa :)

Tiistai taisi mennä siinä suurimmaksi osaksi haavoja ja lihaksia parannellessa ja keskiviikkona uskaltauduin sitten jo sen verran liikehtimään, että käväisin Lahdessa Mimmin luona kahvittelemassa. Viime kerrasta, kun ollaan nähty, oli jo sen verran aikaa, että iltapäivä meni siinä oikein mukavasti rupatellessa. Ja ennen kylään menoani leivoin tosissaan mansikka-valkosuklaa-keksi-hyydykekakun, josta on tullut viime vuosina mulle semmonen eräänlainen "bravuuri". Tai ainakin melkein kaikkiin omiin juhliin se on tullut tehtyä. Ehkä musta on jo tullut niin vanha, etten mä enää välitä niinkään siitä perinteisestä kermakakusta, vaikka sekin on tosi nannaa.


Torstaina olikin sitten tiedossa menoa ja meininkiä. Ensin käytiin uimassa iltapäivällä, suurimmat hiet heittämässä vilpoiseen järviveteen ja sen jälkeen alettiin suunnittelemaan "NeppaJymyKerholaisten" kanssa Orimattilan Kantrifestareiden valloitusta. Sovittiin, että ollaan niin kännissä, että riittää ja pidetään hauskaa. Ja niinhän siinä sitten kävi :D Kun oltiin saatu hikiset naamat maalattua ja kammattua ja kehitelty päälle jotain edes suhtkoht fiksua ja katseenkestävää, niin alettiin suunnistaa "festarialueelle". Muutama sidukka pohjiksi ja lisää kurkkuun, kun päästiin anniskelualueelle. Olo oli oikein mukavan poreileva siinä pitkin iltaa. Nähtiin surmanajajat metallipallossaan ja käytiin Nellin kanssa pyytämässä niiltä nimmarit "iholle", eli nössösti käsivarteen vaikka mä suunnittelinkin aluksi, että tarjotaan tota decolteen seutua. Pupu meni kuitenkin pöksyyn ja tyydyttiin pelkkiin käsinimmareihin.

Yötä vastaanottamassa

Prätkäshown jälkeen oli vuorossa paikallinen bändi, eli raskasta suomirokkia a'la Raaka-aine. Fanitin! Piti juosta sit vähän lavan eteenki kiljumaan, kun tuli niitten tunnetuin kipale. Siinä vaiheessa olikin jo punanen lonkero tehnyt siinä määrin tehtävänsä, ettei yhtään hävettänyt hillua siellä muun kantriyleisön äimistellessä. Tämän esiintyjän jälkeen oli pissatauko (jos toinenkin) ihan paikkallaan, vähän lisää lonkeron tankkausta ja Yötä vastaanottamaan. Suomirokin legendat veti loistokkaan keikan, jota tuli sekä video-, että valokuvattua niin, että riitti. Kivasti oltiin vielä siinä melkeen eturivissä, jottei oma laulu ihan kuulunut bändin laulannan yli. Jokasen biisin mukana piti laulaa, vähän jäljessä, omilla sanoilla ja ehkä hieman epävireisesti, mutta kuitenkin! Jotenkin se oli siinä vaiheessa lonkura tehnyt tehtävänsä siinä määrin, että mun mielestä bändillä oli väärät sanat ja sävelet. Encoren aikoihin mut kiskottiin pois lavan edestä ja takas anniskelualueelle, koska janotti.

Jano!

Mun oli myös määrä ottaa valokuva Nellin äitistä ja Lindholmin Ollista, mutta Olli oli kuulemma hikinen ja mennyt keikkabussiin lepäilemään. Tapahtuman juontanut Riitta Väisänen seisoskeli sopivasti mun käden ulottuvilla, joten tempaisin sitä hihasta ja muutaman neuvottelun jälkeen, joista mä olin tosin jo poistunut, oli Riitta käynyt loppujen lopuksi hommaamassa Ollin kuvaan faninsa kanssa. Hienosti hoidettu Riitalta ja Ollilta, suuresti nostan hattua! Mä itse tosin olin tässä vaiheessa jo horjuvien askelten tahdittamana matkalla paikalliseen ravinteliin, jossa ehdittiin vielä kivasti reilu puoli tuntia kiskoa viinaa. Mustikkaa ja mansikkaa meni heti tiskillä alas shotteina ja Tequila Sunriseja sekä muutama siideri tuli vielä pöytään mukaan. Tequilaa saankin sitten kiittää loppuyön pelikunnostani. Neppajymykerho jatkoi siis matkaansa baarista grillille ja sieltä sitten kyydin saattelemana kotiin. Tosin MÄ olisin halunnut UIMAAN! Siitä sitten keskusteltiinkin pitkään, eikä mun tajuntaani millään mennyt, että meidän kylän uimaranta on nykyisin suljettu puomilla jo monen kilsan päähän klo 22-07. Lopulta mä kait kuitenkin uskoin, koska päädyin kotiin ilman uimista.

Joku ihmeen idea oli sitten mennä äitille kotiin takapihan kautta, jossa ei kuitenkaan ollut ovi auki. Mä olin tässä vaiheessa ehtinyt jo riisua suurimman osan bilevaatteistani, eli ainakin kengät, käsilaukun ja housut takapihalle, joten painelin sitten pelkkä paita päällä ja avain kourassani etuovelle. Ja koska menin ilman kenkiä, niin piti kipaista vielä naapurin pihan kautta, ettei kivet pistelleet jalkoja. Äitee ei ollut kovin iloinen, vaikka sitä meinasinkin suunnattomasti huvittaa umpikänniääliönä kotiin tullut lapsensa. Mä pötköttelin hetken äitin jalkopäässä ja pyysin sen jälkeen luvan mennä suihkuun. "Jos et tärvää itteäs", oli lupausta lähentelevä vastaus. Suihkuun siis, koska "mul on meikkii naamasha!" ja suihkun jälkeen vielä toviksi takapihalle istuskelemaan ja päivittämään viimeiset toilailut naamakirjaan. Melkeen meinasin silloin jäädä takapihalle nukkumaan, mutta kun ei penkillä ollutkaan vilttiä, niin menin sit sisälle. Aamulla, kun äiti oli lähtenyt töihin, mä heräsin hetkeksi juomaan ja koska havaitsin edelleen olevani melko kännissä, päädyin takaisin nukkumaan, edes tupakilla käymättä, mikä mun pelikunnosta kertoo jo aika paljon. Mutta kaiken kaikkiaan torstai-illan tapahtuman voinee tiivistää kahden ystäväni seuraavana aamuna käymään keskusteluun. Toinen kun näistä heitti mut silloin aamuyöstä kotiin.

"Et USKO, kuinka kännissä eilen oli Hanna Sallinen!"
"Uuuskon."
"Et usko."
"Uskon!"
"ET USKO!"
"Ai se oli NIIN kännissä?"

Oon kyllä sitä mieltä, että suotakaan tämä nyt minulle, kun en ees synttäreitä sen kummemmin juhlinut muutenkin on toi alkoholin käyttö rajautunut nykyisin pariin kertaan per vuosi. Silloin tällöin tommonen "aivot narikkaan-iloittelu" on ihan kivaa. Ja sekin vielä kerrottakoon, että krapulaa mulla sitten ei ollut. Humalassa olin tosin vielä aamullakin, mutta sen jälkeen sain nukuttua sen humalan pois siinä määrin, että äitikin uskalsi jo illalla tulla mun kyytin, kun lähettiin vähän autolla huristelemaan kauppaan ja silleen. Illan hämärtyessä mä sainkin sitten muilta NeppaJymyKerholaisilta kuulla loputkin toilailut, mitkä olin ite jostain syystä sulkenut pois mielestäni. Muistihan mulla siis ei mennyt, koska osaan ottaa sen verran fiksusti. Tässä vois kuitenkin lopuksi vielä pyytää anteeksi niitä kaikkia raasuja, jotka joutuivat mun drunken-call-frendeiksi ja niitä, jotka joutuivat koko yön valvomaan seuraten mun facebook-päivityksiä.

Känniääliö kiittää ja kuittaa! o/

Ainiin... Ja P.S. Toistaiseksi hitaan kännykkä-puhelin-netin takia mä en nyt ainakaan vielä jaksa latailla tänne kaikkia kuvia. Niitä sitten myöhemmin lisää. Kuulumiset kuitenkin oli tällä kertaa tässä ja kohta lisää :))

Matka lapsuteen ja muita kanamaisuuksia

SEGA!!!

Viime päivinä mä oon saanut palata lapsuusmuistoihini. Tulin muutamaksi päiväksi isin luokse, että äiti saa lepäillä ihan rauhassa, kun joutuu kesken kesäloman takaisin töihin. Iskän luona mulle oli tehty oma sänky kulmahuoneeseen ja kun mä olin linnoittautunut sinne, niin aloin heti tutkia kirjahyllyä. Muutaman videokasetin ja vanhan Segan löytämisen jälkeen mä äkkäsin todellisen aarreaitan! Mä tiesin, että isi on tottakai säilyttänyt mun kaikki lapsuuskirjat, mutten muistanut ollenkaan, että ne oli NIIIIIN ihania! Kahlasin heti läpi "Äidin rasavilli Piltin" ja "Maijan aakkoset". Ainakin mun muistikuvani mukaan molemmat oli mun suosikkeja pikkulikkana. Maijan aakkosista tunnuin muistavan kaikki runot ulkoa. Muistoja tulvi mieleen, kun mä selailin lisää sivuja ja jokaisen aakkosen kohdalla tuli aina uusi runo.

Lapsen rakkaat opukset <3

Mä muistin, kuinka Tammi oli pentuna mun lempi puu:

"Ehkä kerron, ehkä en
salaisuuden tammisen:
Tammi tietäjän on puu, 
tammen alla viisastuu.
Rosokuori tammipuu
haltijoita kantaa,
tammenoksakiikussa
mulle vauhdin antaa!"





...ja kuinka mä tiesin ainoastaan yhden sanan, johon sopi ruotsalainen oo; Åkervinda. Ainakin silloin (ja oikeestaan vieläkin) mä uskoin sen tarkoittavan elämänlankaa, koska ne esiintyivät samassa runossa. Ja ainakin Wikipedian ruotsalaispainoksen mukaan mä oon ollut ihan oikeilla jäljillä:

 "Åkervinda, åkervinda,
sanan soida annan.
Sinulle, rakkain ystävä,
kiedon elämänlangan."


Mun lempiruno oli kuitenkin viimeinen, Ö-kirjaimen kohdalta runo, jonka vieressä oli ihana kuva metsälammen ääressä, kiven päällä istuvasta Maijasta ja etualalla kukki Talvikki.

"Öinen peili, lammen pinta, 
tuuli puussa nukkuu. 
Käki yön hämärässä 
onnen vuosia kukkuu. 
Öiset kirkkaat metsäntuoksut 
lammen yllä virtailee,
talvikki yölampullaan 
sammalpolkua valaisee. 
Satu ja tosi yhteen sulaa - 
öisen hetken taika. 
Luonto vetää henkeä, 
on seisahtunut aika."



Nukkumisen kanssa meinas ollakin sitten ongelmia, kun ei olis millään malttanut käydä unille. Mä ravasin kirjojen kanssa tupakalla pitkin iltaa ja ehkä jossain 1-2 aikoihin sain vasta unta. Tosin mulla oli sitten niin kuuma, että mä vääntelehdin vain sängyssä siihin asti, kun jossain 4 aikoihin alkoi ukonilma. Sitten pitikin ravata pitkin aamua pissalla, kun aukinaisesta tuuletusluukusta kuului kokoajan sadepasaroiden tipahtelua ja lirinää. Mä pääsin kuitenkin lopulta ylös sängystä jo heti 10 jälkeen. Siru-koira lähti samalla hetkellä eläinlääkäriin. Raukalla oli ilmeisesti korvapunkin aiheuttama korvatulehdus, joka oli saanut pikkukoiran ihan surkeaan kuntoon. Antibioottikuuri ja korvatipat kuitenkin auttoi sen verran, että veitikka leikki jo iloisesti illemmalla.

Viljami-kisusen kanssa me hengailtiin sit pitkin päivää. Aina, kun huutelin sitä itelleni seuraksi, niin joko mun huoneesta tai viereisestä kuului "MÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!". Ihana suloääninen rääkäisy siis, johon mä olin jo kertaalleen yöllä havahtunut, kun herra tuli ensimmäistä kertaa kotiin illan retkiltään. Tämä Ocicat-rotuinen kaveri oli tällä kertaa varsin kuvauksellinen ja sain jotenkuten ainakin tallennettua kameralle hänen upean turkkinsa värityksen. Salamavalot tosin alkoivat kissaa ketuttamaan, joten mä jäin pian ilman seuraa.

Isi onneksi tulikin siinä jo kotiin ja ennen sitä mä olin ehtinyt käydä ihastelemassa myös paikallisen kasvihuoneen kurkut ja tomaatit, jotka oli paaaaaaljon omiani isompia ja kasvavaisempia. Mun kurkuthan siis kuolivat jo ja mä nyppäsin ne porkkanansiementen tieltä helevittihin sieltä penkistä. Kuollessaan niissä oli n. 5 lehteä kummassakin, muutama kärhö ja melkeen yks kukka yhteensä. Täällä kurkut kurottelee taivaisiin ja niissä on jokaisessa varmaan toistakymmentä kukkaa ja pientä kurkkua. Tomaateista puhumattakaan. Mä kun pidin omia tomskujani komeina, niin nää on jotain ihan muuta. Siellä ne kasvaa ja kukoistaa ja puskee hetelmää sen minkä ehtivät. Toivottavasti mun kesälomittajat olisivat saaneet munkin kasvihuoneen kukoistamaan.. :)

Iskän kasvimaalla, Chilipaprikan alla... sammakolla koti oli tulinen?

Normitomaatti

Jättisuuret tomaatit ja kurkut

Päärynätomaatti

Kesäkurpitsa

Pikkukurkku :)

Karavaanarikaverukset

Isin siis kotiuduttua, me syötiin ja lähdettiin takasin Orimattilaan. "Isoäitin mäellä" käytiin morottamassa isin serkkulikkaa miehineen, ja edellisestä tapaamisesta mun kanssa oli tainnu kulua ainakin 20 vuotta ja rutkasti kiloja. Ihan semmoisena pikkutyttönä he mut muistivat. Menomatkalla mä istuin Sirun kanssa asuntoauton takaosassa pöydän ääressä ja voin pahoin. Matkapahoinvointi on siis persiistä... Kotimatkalle mut laitettiin sit eteen istumaan. Ja Lidlin kautta kotiin.

Kotosalla otettiin Siru ja lähdettiin "vaarille" ruokkimaan kanat! :D Kuljettiin metsän poikki sinne ja takaisin. Kanat oli osittain näin kesäsäällä ulkoruokinassa ja kun olin fiksuna ottanut mukaani kännykän, niin sain napsittua kotkottimistakin muutaman kuvan. Äiteen mielestä, joka sai siis kuvaviestin minulta, kanat oli "hiliiriuksen näköisiä". (Suomentajan huomio: Hilarious = Huluvaton). Ja olihan ne aika hassuja. Kotimatkalla huomasi jo, kuinka lääkekuuri oli Siruun tepsinyt ja se taittoi matkaa jo tosi ahkerasti. Ihan erilailla, kuin aiemmin päivällä. Me ehdittiin tosin mussutella muutamat metsämansikat ja ihastella talvikit, tähtimöt ja muut ihanat metsäkukat. Eikä nää "etelänhyttysetkään" häirinneet mun samoilua taikametsässä! <3

Jos ilma suo, niin huomenna meen sit Vesijärveen uimaan. Tänään ei viittiny, kun sitä vettä tuli taivaalta jo ihan riittävästi. Yhtään en oo täällä vielä ehtinyt uimaan ja Pudiksellakin (Puolangalla actually) vaan kerran. Ja mun kesään kuuluu valvotut yöt, kaverit, jäätelö, aurinko ja PAALJON uimista!

Tämä on sitä myrrrrkkyputkea! Hui! :o

Kelloja <3

Viimeiset kuvat metsämansikasta ennen suuhun joutumista :))

Rakkaiden eläinystävieni viimeinen leposija. Täällä lepäävät ainakin Rinki, Kerttu, Mansikka, Moppi ja Vilhelmiina ja varmasti nuita aikaisempiakin kissoja ja eiköhän isi ole tänne kaikki kanat ja kukotkin haudannut :)

Isin kelohirsinen pihasauna :D

"Istuin humalamajassa hiljaa ihan ja näin, kuin humala suikersi yli pihan! Se kiipesi, tarttui ja kaiken kietoi, joka puolella levitti kärhiänsä ja solmuilla sitoi löytämänsä. Se on utelias kasvi, kaiken se tietää. Niin uteliaita varoa sietää!"

Synttäreitä ja muita juhlia

Syndekakku päältä

Syndekakku sivusta

Tuli vanhettua taas vaihteeksi yhdellä vuodella lisää. Ikäkriisiä, tarkemmin kolmenkympin kriisiä on tässä ollut jo viimeiset kymmenen vuotta, joten hyvältä tuntui taas vanheta! Mä en ole moneen vuoteen enää juhlinut syndejäni sen kummemmin, mutta tänä vuonna aattelin kuitenkin, että jos äitin nimppareitten (ja keväisten synttäreitten) yhteiskahvituksen kuitenkin järjestäisi. Leivottiin valkosuklaa-mansikka-kerroshyydykakku ja vaikka suklaa tuntui erottuvankin muusta valkosesta täytteesta, niin tuli siitä silti aika nannaa :) Äiti leipoi oman bravuurinsa, 300-300-300 ja 5 munaa kuivakakun ja sit mä vielä väänsin namin kinkkupiirakan. Ja mä ainakin tykkäsin! Piirakat ja kakut oli oikein hyviä ja vyötärökin tais sen huomata :D Muutaman kilon kun oon tässä kevään ja alkukesän aikana saanut karistettua, niin eiköhän ne nyt tällä "etelänlomalla" tuu kaikki takaisin. Pitää sit vaan kantaa ahkerasti haketta, kun palaa pohjoiseen ;)

Kinkkupiiras

Mansikkainen

 Toki oon jo totuttuun tapaani viettänyt aikaa myös äipän puutarhassa ja kuvaillut kaikkia kukkaisia, joita täältä etelästä on löytynyt. Mamman upeat ruusut ja köynnöskukat ja vaikka mitä! Ihanasti kukkiva Jasmiinikin pääsi kuvaan. Kukkaloistoa kun on täällä nyt ollut vähän joka paikassa, vaikka kuumuus onkin koetellut. Helteisiä päiviä ollaan saatu viettää ainakin tähän asti melkeen joka päivä, enkä mä jaksa valittaa. Hiki saa rauhassa virrata, kun ei se kesä ole kuitenkaan, kuin kerran vuodessa! Ja kun Suomen kesä on niin lyhyt... ja vähäluminen :D Äitillä on viilennysilmastointipumpputuuletuslaite, joten siellä on sisällä ihan mukavaa kölliä, vaikka lämmintä olis ulkosalla vähän enemmänkin.

Ruusuinen

Jasmiini

Samainen Jasmiini hieman lähempää

Kun synttäreitä oli juhlittu riittävästi, mä päätin lähteä piipahtamaan Sysmässä. Maisemat matkalla oli tosi upeita ja pitikin aina välillä vähän hillitä vauhtia ja pysähtyä ottamaan muutama kuva. Auringonlaskun värit on kuitenkin niin monivivahteiset, ettei tuo mun kamerani millään onnistunut tallentamaan kaikkia upeita punaisen eri sävyjä, vaan tallensi tuommoisen kullankellervän maisemakuvan. Komea se on silti. Mä ajoin Vääksystä Sysmää kohti, Pulkkilanharjun kautta, kuten aina ennenkin ja siellä tää Suomen kesä vaan korostuu. Kaikki oli niin kaunista ja vihreetä ja Päijänteen vesi liplatti ihan pikkuisen vain, melkein tyynessä ilta-auringossa. Niitä hetkiä varten mä tiedän eläväni ja olevani olemassa. Että mä pääsen nauttimaan ihanista kesäilloista. Vielä kun mankasta kuului Kuosmasen Saken "Kappale kauneinta Suomea", niin oikein sielu lepäsi siinä hetkessä.  En mä kuitenkaan kauheen pitkäksi aikaa malttanut jäädä maisemia ihastelemaan, kun oli kiire ystäviä ja tuttavia ja muita mönniäisiä moikkaamaan :)

Aurinko laskee matkalla Sysmään

Pulkkilanharjun auringonlasku. Päijänteellä

Karisalmen silta, Pulkkilanharjulla

Samaisilta seuduilta auringonlaskua

Ja aurigonlaskun vastakkainen puoli

Sysmään päästyäni oli meno ainakin hetkisen aika jäykkää, kun siellä oli pojat ottaneet ruuan päälle pienet iltatorkut. Mä kuitenkin saavuin paikalle tuomaan eloa poppooseen. Saunan mä skippasin, mutta muuten sitä hihhuloitiin hereillä aamun pikkutunneille asti. Ja oikein kivaa oli! Seuraavana päivänä mä vietinkin aika paljon aikaa piirtäen ja leikkien pikkuisen Jasminin, eli Jassun kanssa. Jassu on mun vuosi sitten menehtyneen ystäväni pikkuinen prinsessa ja oli tosi ihanaa touhuilla hänen kanssaan. Neitokainen oli hirmuinen linssilude ja tykkäsi poseerata, kun otin kuvia hänestä. Ja pisti vielä mut tosissaan piirtämään! Tällä tädillä kun ei ole minkäänlaista kuvallista lahjakkuutta, niin silti saatiin piirrettyä kukkia, lentokoneita, mummin mersu, mummi, kissoja, koiria, Jassu itse ja vaikka mitä! Onneksi arvosteluraati oli vasta parivuotias, joten mä en silleen ottanut kauheesti siitä paineita.

Jassu poseeraa :)

"Ota lisää kuvia!" :D

Pitkän leikkipäivän jälkeen mä lähdin vielä poikien kanssa Sysmästä Lahtea kohti. Ensin kuitenkin oli käytävä Sysmän keskustan kautta hautausmaalla ja käydä moikkaamassa ystävää viimeisellä leposijallaan. Ruusunkin vein muistoksi. Hautakivi on kyllä niin kaunis, että siitäkin oli pakko ottaa kuva. Sisarukset olivat suunnitelleen pois menneelle veljelleen täysin hänen näköisensä muistomerkin. Haudalla meillä oli ihan huoleton meininki ja muisteltiin siinä hyvässä hengessä Peteä. Kun sitten kuitenkin lähdin yksin ajelemaan kohti Lahtea, niin pakkohan se oli ystävän muistolle muutama kyynel vuodattaa. Ikävä kun on kuitenkin kova <3

Ystävän viimeinen leposija <3

Lahdessa vielä grillattiin ja ajeltiin vähän keskustassakin ja pidettiin hauskaa. Juteltiin ja vähän kiisteltiinkin, kuten ystävillä on aina sillointällöin tapana. Ja muutaman sadan kilsan ero tekee jutuista aina jännempiä, kun ei nää, eikä edes soittele ihan joka viikonloppu. Lauantaiaamusta mä, muutaman tunnin repaleisten yöunien jälkeen, suunnistin takaisin äiteen helmoihin, josta me sitten yhdessä siirryttiin äipän pomon möksälle viettämään lauantai-iltaa. Siinä kahviteltiin ja istuttiin pihapuitten alla "pilttuussa". Melkeen ukkosti, mutta johonkin nekin pilvet siitä sitten ryminän saattelemina hävisivät. Kuivina säilyttiin! Kotimatkalle siitä sitten mamman kanssa ja sunnuntaina mä nukuinkin sitten parin edellisen yön jäljiltä univelkani pois, eli heräsin siinä kuuden maissa iltasella.

Maanantaina käytiin vähän shoppailemassa ja mulle vaihdettiin (tai oikeastaan asennettiin, koska mitään vaihdettavaa ei ollut ainakaan puoleen vuoteen ollut...) uusi ohjaustehostimen hihna Corollaan. Ja Huis Vaan!, melkeen oli joka toisessa ojassa, kun kääntäminen olikin yhtäkkiä melko liukasta. Osasin kuitenkin ajaa ihan nätisti illlalla vielä iskälle, jossa lapsuuskirjoja selaten sain hirrrrmuisen nostalgiakohtauksen, josta lisää kuitenkin ensi kerralla!