Parempi sämpylät uunissa, kuin taikinat selässä

Lähikuvaa

... Vai miten se nyt meni? Molempi parempi tais kuitenkin olla. Pyöräytin tossa tänään kolme pellillistä sikamegasuperhyperhyviä porkkanasämpylöitä ja myöhemmin huomasin, että sen lisäks, että mulla oli leipomisen jälkeen taikinaa käsissä, naamassa ja tukassa, niin myös paidan selässä! Moni ei tähän pysty? Ja muhkeita ja kookkaita ja oikein herkkuja sämpläreitä siis tulikin! Tai ainakin tuoreeltaan maistuivat toooosi hyvälle.

En tiiä, että oliko kuivahiivan tilalle vaihtunut joku turbohiiva, vai oliko taikinan vaivaajalla liikaa tunnetta pelissä, kun möyhensin sen verran kohoavaisen taikinan. Se varmaan nelinkertaistui. Ainakin! Vaivailin ja haittalin ja kiusasin ja alustin ja rasitin taikinaa kerrankin oikein kunnolla. Ja hiki tuli ja olkapäätä myöten koko käsivarsi kipeyty. Mutta olihan se kaiken sen arvosta. Jossain leipomuskirjassa setä opasti, että EI KOSKAAN saa peittää leipätaikinaa liinalla, vaan aina elmukelmulla tai vastaavalla, jotta sieltä ei haihdu kosteus. Ja niinhän mä tein. Kelmu höyrystyi heti ja kun laitoin taikinan kohoomaan vielä lämpösen hellan päälle, niin setti oli valmis. Kun aloin työstämään sämpylöitä, niin innokas taikinani oli tulossa jo kipostaan mua vastaan. 

Turposi

Munatut ja uuniin menossa

Valmiit! Nam :)

Kivasti sain just leivottua sämpylät, kun sain kuulla, että meille tulee tänään taikka huomenna vieraita! Jee, jotain tarjottavaa on sitten, ellei sämpylät pakene parempiin suihin ennen sitä. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin sekin on hyvin mahdollista.

Orimattilan reissu lähenee ja lähenee ja oikein alkaa jänskättää jo. Ainakin äitille pääsen lapsiorjaksi leipomaan, kun oon hehkuttanut niin kovasti, et kuinka oon jaksanut täällä leipoo sitä ja tätä ja tota. Mamma voikin sit varautuu raivaa pakastinta, jos mä innostun! Vaikka jos siellä etelässä jatkuu helteet, ni en kyllä leivo mitään! Koska tää kämppä on ainakin, ku sauna, kun on pari pellillistä tullu leivottua.

Käväsin tänään taas kylälläkin. Jutskaamassa psykalla ja kirjastossa ja vähän kaupassa. Vein kassillisen kirjoja palautukseen ja päätin, että en ota mitään vaihdossa. Tai no jos nyt pari kirjaa kuitenkin.. Mukaan tais tarttua jotain toistakymmentä opusta, käsityölehtia, yrttikirjoja ja luomupuutarhan hoitoa. Sekä ötökkäkirja, tottelemattoman koiran käytösopas ja muuta kivaa. Pakko kyllä koittaa palauttaa nuo kaikki perjantaina, että muillakin Pudislaisilla on mahollisuus lueskella mm. Novitan lehtiä. Ihmettelinkin siellä kirjastossa, että missähän ne kaikki lehdet mahtaa olla. Pari lehteä sieltä sit nappasin ja kotona tajusin, että kappas! Nehän on mulla kaikki :D Mitään en oo vielä noista alkanut neulomaan, tai virkkamaan, mutta suunnitelmat on kovat! Kuhan tässä kerkee..

Juhannusniitty

Kimmo hommissa :)

Eihän syksy vielä tuu, vaikka sieniä pihassa jo kasvaakin?

Opin tänään, että niittyleinikki on myrkyllinen :o

Jos jäänitykseltäni maltan ja jos jotain jännää vielä tällä viikolla tapahtuu, niin raportoin siitä. Muutoin seuraava merkintä taitaa tulla kotikonnuilta Orlandosta. Nähellään siis viimeistään siellä ens viikolla! <3

Suru-uutisia kasvihuoneesta

Verenimijä!

Karma ja Murphy lakeineen voivat pussata mun kiiltävää metallipeppuani! Tai noin tuumais ainakin piirretty robottiystäväni Bender (Futurama alkoi taas, jeeee! <3). Ainakin sään ja sateiden osalta. Näin juhannuspäivänä on aurinko porotellut puolipilviseltä taivaalta, kunnes mun pyykkikone pysähty ja mä päätin viedä pyykit pihalle kuivumaan. Joopajoo... ja siinä samalla keräänty harmaanmustia pilviä pyykkinarujen päälle. Osotin pari kansainvälistä käsimerkkiä taivaalle, ripustin pyykit ja lähdin sisälle vuodattamaan asiasta blogiini. Kesäsäät ei oo nyt oikein viime päivinä suosineet. Mun iho on edelleen kalmankalpea talven jäljiltä, enkä mä kyllä hirveesti viittis aurinkoa tuolla hyttysten syötävänä muutenkaan ottaa. Toivottavasti siellä Orlandon suunnalla on sitten vähän vähemmän noita verenimijöitä, niin saa jotain väriäkin pintaan, kun viittii ulkosalla viettää enemmän aikaa.

Muutoin on kyllä ollu erijännää tässä parina päivänä. Istuskelin ihan rauhassa keittiön pöydän ääressä, siemailin teetä ja katselin pihalle, kun yht'äkkiä pari poroa kirmasi pihalle! Ilmeisesti äitiporo ja pikkuinen vauvaporo. Ne viettivät hetken aikaa tuossa etupihalla, joten mä näin tilaisuuteni tulleen ja aattelin, että nyt pääsen nappaamaan muutaman kuvan poroista oikein lähietäisyydeltä. Hiivin hiljaa pihalle ja yh-poro oli juuri jälkikasvunsa kanssa tutkimassa mun autoa. Ne ei huomanneet mua, ainakaan heti. Mutta kun mä sipsutin somasti krokseissani ja tallasin jonku risun päälle, tappoi massiivinen räsähdys hiljaisuuden ja porot säntäsivät karkuun. Mä toki atleettisena kotleettina rynnin niiden perään ja kirmasin pitkin pihatietä parin vauhkon poron perässä, kamera toisessa kädessä zoomi kuumana. Koitin naksutella suuta ja viheltää ja röhkiä ja huudella "poroporoporo", mutta ei ne vauhtiaan ainakaan himmanneet mun yrityksistä huolimatta.

Tienhaarassa kääntyi meidän pihatielle silloin juuri pakettiauto, joka oli ilmeisesti naapuriin menossa ja poroista ei näkynyt siinä vaiheessa enää jälkeäkään. Mä vedin hetken henkeä, käännyin kannoillani ja lähdin tyylikkäästi kävelemään takasin kotio. Morjenstin vielä kylmän viileesti pakukuskille ja toivoin, ettei se nähnyt kun mä yritin juosta poroja kiinni. Kaltaiseni urheilullinen naikkonen olis muistuttanut sedän mielestä varmaan lähinnä metsäsikaa, tai "juoksemaan" oppinutta ryhävalasta, joka on ikiroudan alta sulanut täällä pohjoisen oloissa ja koittaa nyt saalistaa itselleen pientä makupalaa. Ja ainoa otos, jonka poroista sain, näyttää tältä:

Kyllä siinä on kaksi poroa pakenemassa...

 Tähän asti mä oon aika hyvin saanu pidettyä kaiken ainakin melkein hengissä kasvihuoneessani, jossei siellä ihan kaikki ole kauheeseen kasvupyrähdykseen lähteneetkään, niin ainakin hengissä ovat pysyneet. Nyt on tosin luvassa suru-uutisia. Kurkut ova nahistuneet, rypistyneet ja nuupahtaneet. Liekö syynä liiallinen kastelu, liiallinen lannoitus, vaiko kemiallinen sota tomaattia vastaan, jonka tomaatti näyttäisi voittaneen. Veikkaan nuita kaikkia tai jotain ulkopuolista neljättä tekiää. Kastellut mä olen kurkkujani ja kaikkia muitakin kasvihuoneen asukkeja aika ahkerasti, vaikkei kauheen kuumia ilmoja ookkaan ollut. Ainakin tomaatit on tykäneet. Ja keskiviikkona kävin ostamassa lannoitetta paikalliselta puutarhalta. Aattelin, että eiköhän nuo oo ehtineet jo sen verran juurtua ja tottua uuteen kasvuympäristöönsä, ku kuukauden päivät ovat melkeen tuolla jo kasvaneet, että niitä voisi jo lannoittaa.

Puutarhalla käyminen oli siinä mielessä aika hassua, että kun pyörin siellä purkkien ja purnukoiden keskellä miettien, että mikä olisi paras lannoite, kanankakka vai joku veteen liukeneva kemiallinen yhdiste, niin ilmeisesti Herra Puutarha, tuli minua siihen jeesaamaan.

"Kastelulannoitettako?"
"No juu.. kasvihuoneeseen, tomaateille ja kurk..."
"No tästä, kaheksanjapuoleuroo, tuleeko muuta?"
"Eeeii...."
"No siitä sitten, oleppa hyvä ja teelusikallinen aina kymmeneen litraan, kaikelle mitä pihalla kasvaa, morjens!"

Koko tapahtuma kävi erittäinkin nopeesti ja kivuttomasti ja mä oikeestaan kuvittelin, että setä osasi lukea ajatuksia. Mä sain kuitenkin lannoitteeni ja painelin kotio sitä käyttämään. Seuraavana päivänä näyttikin kurkut sitten tältä:

Mä saatoin siis joko vähän innostua sen lannoituksen kanssa, taikka sitten se ei sopinut kurkuille, taikka sitä tuli niille liika, tai jotain. En tiiä, mutta kurkkusatoa ei vissiin tänä kesänä sitten tule, ellei nuo nyt tosta piristy. Enempää mä en niitä nyt ennen Orimattilan matkaani meinannut lannoittaa ja kastelenkin vaan vähäsen, etteivät saa mitään vesiyliannostustakaan. Muut kasvihuoneen asukit kyllä pitivät, ainakin toistaiseksi, lannoituksesta. Tai no, eivät ainakaan valittaneet, eivätkä näyttäneet samanlaisia nuutumisen merkkejä, kuin kurkku. Mun kasvihuoneen kesälomittajista ainakin toinen vaikutti kyllä erittäinkin innostuneelta. Vähemmän hommaa siis sille ja vähemmän pelättävää, että jotain kuolee mun kesälomamatkan aikana, kun kurkut on valmiiks hengettömiä. Kovasti mä kuitenkin toivon, että kurkut tuolta vielä virkoaisi.

Ilma on kaunis, kuin itkevä morsian

Pihalampi lisääntyy

Vettä on tullut nyt parina päivänä, kuin kaikkien tunteman Esterin...sieltä :) Eli ihan riittävästi! Mä pesin eilen aamulla reippaana tyttönä 3 koneellista pyykkiä, joista 2 vein ulos kuivumaan ja viimesen asentelin sisälle, koska ulos ei enää mahtunut. Ulkonarulla olevat pyykit on siellä edelleen, kastumassa. Jotenkin musta tuntuu, että joku tässä on mennyt pieleen, kun eikös pyykkien pitäisi yleensä kuivua ulkona? Kunhan noi täällä sisällä kuivumassa olevat pyykit kuivahtaa kunnolla, niin sitten on haettava ulkonarulta läpimärät pyykit sisään ja varmaan pestävä uudestaan... Vaikka niissä oiskin nyt kyllä tosi hyvä kesäsateen tuoksu nyt!

 

Hapsutettu pöytäliina lähtee mammalle

Neppajymykerhon virallinen kesäpipo! :)

Orimattilan reissu lähenee uhkaavasti, joten kotikonnuille on toki tehtävä tuliaisiakin. Tai ainakin jotain kivaa pientä, mitä tässä nyt on vaan ehtinyt. Nellille lähtee pipo, jonka virkkasin tossa nopsasti yhtenä päivänä Nellin omasta toivelangasta ja äitille ainakin tuo pöytäliina, joka pitää tosin ensin silittää ja prässätä ja venyttää ja mitähän vielä.. Mutta hapsut on nyt siinä kuitenkin kiinni ja muuten se on melko valmis siis! Pitänee tossa katsella, jos ehtisi vielä jotain muutakin kivaa virkkailemaan ja jos inspistä vaan on :) Kyllä mä jo suunnitelin ihan itse uuden mallin seuraavaan ruutuvirkkaustyöhän, jonka aattelin olevan verhot. Se on tosin vielä tietokoneella ja sitä pitäisi vähän muokkailla ja suurentaa, että sen voisi tulostaa näppärään mukana kulkevaan muotoon. Läppäriä kun ei ihan aina viitsisi raahata mukana, jos kauhiasti virkatuttaa.

Ja Orimattilan reissusta vielä sellaista, että [VINKKI:] mullahan on synttärit siinä ihan kuun alussa, eli VIIDES PÄIVÄ. Ja tässä taas tätäkin blogia kirjoittaessa oon repinyt jo tukon harmaita hiuksia päästäni, kun mun hiiri ei suostu yhteistyöhön, eli [VINKKI:] jos joku lukija tahtoo muistaa mua saavuttaessani 27 vuoden (hurrr...) kunnioitettavan iän, niin uusi langaton hiiri olisi kiva =) Mielellään lila, esimerkiksi tämä: http://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/hiiret-ja-nappaimistot/hiiret/LTM305PLUM/logitech-m305-hiiri-plum Ja jos joku sattuu löytämään näppeihinsä Virkkaajan käsikirja -nimisen teoksen (Pauline Turner), niin sekin olisi oikein toivottu synttärilahja :) Vaikka varsinaisia synttäreitä en taida sen kummemmin juhliakaan, niin ehkä kahvitusta on silti mahdollisuus jossain (esim. äitillä?) järjestää, vaikkei näin vanhaksi tulemista enää sen suuremmin kiinnostakaan juhlia. Jos mulla on ollu 18-kesäsestä asti kolmekympinkriisi, niin kauhulla odotan, mitä seuraavat vuodet tuo tullessaan!

Uusia kylttejä lähitarkkailussa

Kasvihuoneen kimpussakin oon koittanut ahkerasti touhuilla, vaikkei ilma ookkaan kasvun kannalta kauheasti suosinut ja vaikkei tuolla mitään ihan älytöntä kasvupyrähdystä oo vielä tapahtunut. Askartelin kuitenkin eilen uudet nimikyltit kasveille, koska vanhat pahviset oli imasseet itseensä multaa ja kosteutta siinä määrin, että ne oli jo jokseenki riettaan näköisiä. Uudet kyltit tein vähän yksinkertaisemman näköisiksi, kuitenkin jokaisessa on nuoli osoittamassa suuntaa, jossa kyseinen kasvi kasvaa. (Ihan vaan mun kasvihuoneen kesälomittajia ajatellen..) Ja päällystin pahviläpyskät elmukelmulla ja teippasin takaa kiinni ilmastointiteipillä, jonka alle piilotin hammastikun, jonka varassa kylttien on hyvä pönöttää. Muutama kyltti oli vetänyt jo vähän kuperaksi, kun kävin niitä äsken moikkaamassa, mutta aika hyvin olivat kuitenkin säilyneet.

Eilen uskalsin harventaa jo vähän porkkanoitakin, jotka tosissaan kylvin silloin keväämmällä silleen aika runsaalla kädellä... Eli vako multaan ja siihin sitten pussista suoraan ripottelin siemeniä, multaa ja vettä päälle ja käsi otsaan *läiskis*, kun tajusin, että saatoin olla hiukan tollo sen kylvämisen kanssa. Nyt kun sieltä on pienet taimet alkaneet nostaa päätään, niin niitä on tosissaan neliösentille ilmestynyt aika monta.. Pakko niitä oli viimein raaskia vähä harventaa, vaikka vieläkin taitaisi sillä saralla olla varaa. Mutta kun ei raaski! Muuten kasvu on edistynyt hitaasti, mutta varmasti. Mitkään lehdet ei ole vielä sen suuremmin alkaneet kellastua taikka nahistua ja muutenkin näyttää, että jonkun verran pituutta on tullut tomaateille ja kurkuille.

Kiemurainen "ilmajuuri"

Mutta ne kurkut! Kertokaapas nyt minulle, rakkaat hortonomiystäväni, että mitä ihmeen versoja ne "ilmajuuret" ovat, mitä kurkusta puskee ja mitä niille pitäisi tehdä? Osa juurista on suippoja ja suoria, osa kippuralla ja mä olen ihan tiedoton niiden kanssa. Paksuuntuuko ne siitä "hedelmiksi", vai tuleeko niistä uusia oksia/lehtiä vai pitääkö ne napsia irti, vai ohjata maahan, vai mitä kummaa?! Auttakee nyt minuu, kun tuo viherpeukalo on aikalailla siellä keskellä kämmentä, eikä internetin ihmemaakaan ole tarjonnut mun kysymykseeni juurikaan apua.

Mintut rehottaa ruukuissaan

Tomaatinkukkaa ja ohkaisempaa tukikepin sidontalankaa

Sen lisäksi, että tein uudet kyltit ja harvensin ja kastelin ja silittelin ja juttelin kasveilleni, niin tein niille myös uudet, paljon sirommat ja nätimmät tukisidonnat. Aikaisemmat, kun oli aika jytkystä narusta, niin ajattelin, että nuo varmaan tykkäisivät kasvaa paremmin, jos niillä olisi sommat narut tukemassa. Ylijääneestä virkkauslangasta sai sitten oikein nätit solmut, joita tuskin edes huomaa enää. Edelliset kun loistivat oranssiudellaan kilometrien päähän. Asettelin tukikeppejäkin vähän paremmin ja sidoin muutamasta kohtaa kasvit paremmin kiinni kepin varteen ja sommittelin somat pienet solmut niihin. Nyt kelpaa tomaattien kukoistaa! Ja ainakin 4 eri kukkavanaa on ilmestynyt jo kukkimaan ja muutama on tekeilläkin vielä. Että kyllä tuolta ehkä tomskuja vielä saa suuhunkin tänä kesänä! Huomenna on edessä uusi matka paikalliselle puutarhalle ostamaan lannoitetta, että kasvit saa kivasti elinvoimaa ja kasvupyrähdys lähtee mukavasti käyntiin. Tähän asti mä oon jotenkin kuvitellut, että koska multa, mitä noille laitoin kasvualustaksi, oli kalkittua ja lannoitettua, niin eihän niille mitään jälkilannoitusta tartte tehdä :D Saatoin olla väärässä.. Eli huomenissa kyselemään puutarhalta, mitä kaikkia lannoitteita heillä olis mamman pikku taimille tarjota.

Porkkanaa harvennetussa rivistössä

Uusien kylttien kanssa kasvihuoneen yleisilme

Pyykit kastumassa ulkonarulla

Kasvihuone ulkoa

Kasteluvedenkeräyspiste

Tässäkin kasvihuone ulkopuolelta

Sateinen yleiskuva rodoista ja muista vihreästä ja kukkivasta

Mä sain myös melkein vieraita tänne, mutta en sitten ehkä kuitenkaan. Isi on pohjoisessa lomailemassa, mutta varmaan jää tää Pudis sen verran reitin ulkopuolelle, että mun tarttee mennä etelään niitä moikkamaan. Korvatunturille olivat eilen aamulla matkalla ja mä lähetin niiden matkassa pukille terkkuja, että oon ollu tosi kiltti! Toivottavasti terkut meni perille. Ja muitakin tuttuja lähti kesäretkelle pohjoiseen, Enontekiölle itseasiassa, mutta silläkin reitillä Pudasjärvi jää sen verran sivuun, että heidänkin luokseen mun pitää mennä sumpittelemaan sitten Orimattilassa. Mutta mikäs sen mukavampaa, kuin että on paljon kaikkea sovittua tapaamista ja tekemistä siellä etelässä. Mä juon täällä muutenkin melkein päivittäin kahvia, niin se on ihan arkipäivää mulle. Orimattilassa oon juonut kahvia viimeks tammikuussa, joten se jos jokin, on vaihtelua! Sitä odotellessa siis jatketaan näissä sateisissa ja sääskisissä merkeissä vielä parisen viikkoa täällä Pohjois-Pohojanmaalla! Soronoo!

Tervetuloa Eläintarhaan!

MOROOOO!

Tänään oon ollu aamusta toooosi aikasesta ylhäällä. Heräsin joskus ennen kuutta, rapsuttelin Tahvoa ja Soppaa, mutta kun jälkimmäisellä oli ihan liikaa energiaa, niin nousin ylös ja heitin kissan olkapäälle ja suuntasin sen kanssa pihalle. Ne taiskin olla tän päivän ainoot kuivat hetket, sillä melkeen koko loppupäivän onkii satanu vettä ja meinannu välillä vähä ukkostaakin. Mä oon kaivanu kaikki maholliset tynnyrit ja saavit tuolta pihalta, joihin oon keränny sadevettä. Sillä vedellä kelpaa sitte tomaattien ja kumppanien kasvaa ja kukoistaa! Ja veden kantamisen lomassa ehdin tässä iltasella kylvää muutaman salaatin siemenen lisää. Toivottavasti sieltä ainakin jostain jotain kasvaisi! Porkkanatkin kun on alkaneet nostaa päätään, niin muutaman uskalsin sieltä harventaa pois. Vaikkei millään raaskisi, kun on kuitenkin saanut ne kasvamaan. Pakko se kuitenkin on. Eikai neliösenttimetrille mahdu pariakymmentä porkkanaa?

Siskokset painii

Soppa vietti melkeen koko päivän ulkona seikkailemassa, vaikka satoi vettä. Illansilmässä toin sen sisälle syömään ja Koira meinas saada siitä jo hirveen mustasukkasuuskohtauksen. Kun se haluu omia mut ja kaikki muutkin ihmiset, eikä kisuilla tai millään muillakaan otuksilla sais olla asiaan mitään jakoa. Se todistettiinkin hetkeä myöhemmin, kun Koiran sisko, Tara, saapui luoksemme kesälomailemaan. Vieläkin, tuntia myöhemmin, ne jaksaa peuhuta ja painia tuossa. Mutta rakkaan siskon ensitapaaminen pitkästä aikaa ei sujunut kovinkaan... noh, lämpimästi. Hampaat tanaan ja hirrrrmuinen rähinä täytti talon hetkessä! Tara olis halunnut siis tehdä tuttavuutta isäntäväen kanssa, mutta Koira oli asiasta erimieltä. KUKAAN muu ei saa koskea hänen ihmisiinsä! Nyt on siskokset kuitenkin hetken rauhottelun jälkeen jo ihan melkeen frendei taas. Soppa on seurannut tapahtumia kauhistuneena ja murissut aina silloin tällöin, kun on saanut suunvuoron. Taraa, sen enempää kuin Koiraakaan, ei ole Soppa kiinnostanut, mutta kaippa tuo katti on päättänyt ihan vaan kaiken varalta vähän murista, jos vaikka koirat kiinnittäis siihen huomiota.

Siskokset painii vol.2

Ja lounastin tänään vegesti! Salaattia ja fetaa, eli fetasalaattia! On ollu oikeen ikävä salaattiruokaa, kun tässä on melkeen makaroonimössöllä menty pitkin kevättä. Perjantaina lähin yksin kylälle. Ensin vietin kirjastossa pari tuntia ja sitten vihannesostoksille. Salaattii, kurkkuu, paprikaa, tomaattei, porkkanaa... oikeestaan kaikkee, mitä mulla tuolla kasvihuoneessa kasvaa. Piti ostaa tuotteet kaupasta, kun ei oman maan antimet oo ihan vielä syömäkunnossa. Tuli kyllä terveellinen olo! Ja kun raastoi porkkanaa salaatin sekaan, niin vaan yks rystynen aukes. Se taitaa olla uus ennätys, kun normaalisti on ainakin toisen käden rystyset auki.

Siskokset painii vol. 3

Koska tänään on ollu niin sateinen päivä, niin kauheesti ei oo ehtiny mitään jännää touhumaan. Vettä oon joo kantanu (ja kastunu), kun sitä ei taivaalta oo riittävästi tullu... heh heh... Ja hakettakin kannoin ja tiskasin ja kävin suihkussa (koska en muuten oo ollu tänään märkä...) ja sit oon lukenu ja syöny ja mitähän vielä! Onhan tässä tullu tehtyy vaikka mitä, sitten kuitenkin. Salaattia kylvetty ja vesiheiniä kitketty kasvihuoneesta ja niin pois päin. Eli eikai oo kovin iso synti painella iltaseiskalta köllöttelemään? Oli tai ei, tämmönen peruspakana ei siitä niin välitä, vaan koppaan Sopan kainaloon ja läppärin toiseen ja jätän noi koiruudet tänne alakertaan poikien kans rellestää. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: Höyhensaarille, mars!

Tara ehti nopeesti moikata lankakorin vallottanutta Soppaakin, mutta oma sisko oli silti jännempi.

Mökkeilyä, talviturkin heittoa, viherpeukalointia ja näkymätön kuun pimennys!

Pikku-Eemelin kanssa

Vietin viime viikonloppuna yhden yön ystäväni mökillä. Riikka soitti mulle perjantaina, että menisinkö piipahtamaan, kun olivat saapuneet mökilleen Puolangalle. Normaalisti täältä olisi Riikan luo sellaiset 700 kilsaa, joten kun koko perhe oli vain reilun 50 kilometrin päässä, niin tottakai mä menin piipahtamaan! Jäin sitten yöksikin vielä. Ihanaa oli saunoa ja uida (lämpösessä vedessä lähti talviturkki jo näinkin aikasin!) ja vaihdella kuulumisia. Perheen uusimman tulokkaan, Onni Eemelinkin, sain nähdä ekaa kertaa. Iso mies oli kasvanut hirmuisesti ekoista kuvista, joita hänestä näin. Lauantaina lähdin Puolangan keskustan kautta takaisin kotia kohti ja toki eksyin matkalla... Kun tienviitassa luki, että OULU 123, niin päätin kääntyä ympäri ja soittaa mammalle, että laittaa rahaa, että saan tankattua lisää, että pääsen takaisin kotiin. Ja mamma laittoin <3 Pelasti lapsosensa hädästä keskeltä Kainuuta :)

Vanhempi mökki, jossa minä yövyin

Ihan uusi mökki

Pipokukka

Riikan tytär, Aliisa, oli täyttäny kesäkuun alussa hurjat 7 vuotta, joten olihan pikkuneidolle lahja vietävä. Siinä perjantaipäivän aikana sain inspiraation ja ehdin virkkaamaan neitokaiselle soman kesäpipon. Samantyyppinen isompi oli jo valmiina, jonka vein sitten päivänsankarin äidille. Molemmat tuntuivat pitävän lahjastaan. Tässä onkin tullut tämän vuoden puolella tehtyä jo vaikka mitä käsitöitä. Kudottu sukat ja tumput ja virkattu mm. käsilaukku ja 4 erilaista pipoa. Nyt olisi vielä työnalla pöytäliina/verho, somalla ruusukuviolla. Oon nyt innostunut sen verran tosta ruutuvirkkauksesta, että tarttee varmaan seuraavaksi ostella vähän pienempiä koukkuja ja kalalankaan ja raahata kirjastosta ruutupitsivirkkauskirjoja. Vaikka netistäkin on kyllä löytynyt tosi ihania ohjeita. Laitetaan kuvaelmia kuitenkin noista tähän asti aikaansaaduista tekeleistä tähän väliin:

Käsilaukun koristekukat

Käsilaukku isoäidinneliöistä

Aliisan pipo, pitsiä ja kukkaa :)

Riikan pipo

Allekirjoittaneen kesämyssy, vähän reilumman kokoinen..

Säät on olleet melko vaihtelevia. Hirmuhelteistä melkeen yöpakkasiin. Ukkostanut on myös, viimeksi tänään. Ja musta jotenkin tuntuu, ettei mun kasvihuone ihan hirmuisesti oo nauttinut näin epävakaisista säistä. Tomaateissa on kyllä muutama kukka ja paprikat on jaksaneet kasvaa ja kurkku tyrkännyt ilmajuurta (jonka toimintaperiaatteesta mulla ei ole mitään hajua), mutta muuten on vielä ollu aika vähäistä kasvua havaittavissa. Taimiyrtit ei ole kasvaneet juuri ollenkaan. Tai ainakin siltä tuntuu, joten en oo viitsinyt niitä vielä sen kummemmin käyttää mihinkään ruokaan. Minttu tosin on ottanut hirmuisen kasvupyrähdyksen ruukussaan, vaikka se onkin kasvihuoneen uusin tulokas. Ja vielä sen verran uusi, ettei se ole edes löytänyt itselleen ruukkua sopivampaa kasvualustaa. Ja jos se noin nätisti jatkaa kasvuaan, niin siinä ruukussa se saa vastasuudessakin elellä. Salaatit, porkkana ja tilli, jotka on kylvetty siemenistä, ei ole vielä suuremmin nostaneet mitään versoja maanpinnalle, vaikka itämisaika pitäisi pussin mukaan olla 5-10 päivää. Jotain pientä alkua niiden kylvöalueella on kuitenkin ollut havaittavissa ja mä toivon, ettei kyseessä oo vesiheinä tai muu rikkaruoho, jota siellä kyllä on alkanut kasvamaan. Että jos en muussa onnistu, niin ainakin rikkaruohot rehottaa! :)

Kurkun ilmajuuria puskee molemmista yksilöistä suorina ja kippuraisina

Tämä on sitä rikkaruohokasvustoa, joka on ainakin lähtenyt nätisti kasvamaan

Näitä veikkaan porkkanoiksi. Melko tiuhaan tuli niitä kylvettyä, että harventaminen on edessä vielä

Toivon, että täältä nousee tilli

Isot ja edelleen vihreät paprikat

Tämmöisiä varkaita/kukintoja/mitälie on kurkku alkanut myös puskemaan

Päivitetty kasvihuoneen yleisilme. Tomaatit on ainakin saaneet pituutta istutuksen jälkeen

Vaikka mulla onkin melko pessimistiset odotukset kasvihuoneen osalta, niin toivon kovasti silti, että sieltä ainakin jokunen tomaatti, kurkku, paprika ja porkkana vielä ehtisi tämän kesän aikana suuhunkin asti. Kuin myös salaattia ja yrttejä. Oon aika huono käyttämään yrttejä noin yleensä, koska en juurikaan tykkää tillin ja persiljan mausta, mutta jospa sitä nyt innostuisi, kun ne on itse kasvattanut. Ja tosi hyvää terapiaa tuo on ollut, kun näkee, että ainakin ne kasvit on hengissä pysyneet, eli jotain hyvää oon sentään saanut aikaiseksi. Sama homma on käsitöiden kanssa, kun näkee saavansa jotain konkreettista ja nättiä aikaiseksi, niin mieliala nousee huimasti. Kaikki kasvihuonejutut yms, on semmosia harrastuksia, joihin en voinut kuvitellakaan aikasemmin kajoavani, mutta täällä on jotenkin vaan innostunut kaikesta uudesta ja jännästä.

Tulevaisuuden näkymät on sairastelun osalta siis oikein hyvät. Paraneminen on lähtenyt hiljalleen käytiin ja vaikken koskaan kokonaan tervehtyisikään, niin oon ainakin alkanut oppia elämään masennuksen kanssa. Muutama kirjakin on tullut luettua tässä, kun on pitkästä aikaa taas pystynyt keskittymään ja yksi ehdoton helmi on tähän asti ollut ylitse muiden. "Miten selviytyisin iltaan" : Välähdyksiä masennuksen maailmasta. Suosittelen suuresti ihan kaikille. Terveille ja masentuneille. Kirjassa on ollut aika synkkää tekstiä ajoittain, mutta myös tosi hyvin kuvattuja tilanteita, joihin oon itse pystynyt täysillä samaistumaan. Kirja ei ollut kovin paksu, vain n. 100 sivua, joten sen jaksoi helposti lukasta. Ja muutamia muitakin teoksia, joista oon saanut tosi paljon irti, ovat olleet:

• Matka masennuksesta minuuteen (Ritva Laaksonen, Liisa Heikkilä)
• Hullun lailla (Neil Hardwick) I'm still here - an unsuccesful suicide note

Ja toki luonnossa käyskentely ja valokuvaaminen on kanssa olleet tosi terapeuttista toimintaa. Paino on lähteny hiljalleen putoamaan ja muutenkin on tullut energisempi olo. Silloin masennuksen pahimpaan aikaan ei kiinnostanut liikkua yhtään mihinkään ja isin ja äitin patistukset lenkille oli yhtä ihania, kuin niskaan olis kaadettu sulaa tervaa. Kyllähän sen silloin jo tiesi, että liikkuminen auttaa, muttakun oli niin väsynyt fyysisesti ja psyykkisesti, niin ei voinut edes kuvitella lähtevänsä pihalle ja kävelevänsä. Lähikauppaankin piti mennä autolla (kun ensin jaksoi kävellä sinne autolle..). Mutta onhan se totta, että liikunnalla on jo ihan lääketieteellinenkin vaikutus masennukseen. Liikunta saa kehon erittämään tiettyjä mielialahormoneja (endorfiineja), jotka taas luonnollisesti vaikkutavat mielialaankin positiivisesti (oon tutkinut tätä!). En mä tietenkään missään juoksulenkeillä ole käynyt, enkä muutenkaan hirveesti hikoillut, mutta silleen rauhallisesti käyskennellyt tuolla luonnossa, Suomen ihanasta suvesta nauttien. Vaikka itikat meinaakin kovasti estää tätä mun harrastusta...

Humala löysi paikkansa kasvihuoneen seinustalta

Hyasintti on oikeestaan jo kukkinut. Mutta hei KESÄKUUSSA! Ja MINÄ sain sen kukkimaan :)

Kaikkea muutakin kivaa ja (vähemmän kivaa) pientä on tapahtunut vaikka millä mitalla. Kissat oli kaikki viime viikonloppuna ulkoilemassa ja Tahvokin kotiutui tällä kertaa edellistä aikaisemmin. Soppa on myös viihtynyt aika hyvin ulkoilemassa ja ajoittain ne on olleet Koiran kanssa ihan parhaita kavereita ja toisena hetkenä Soppa on juossut henkensä edestä Koiraa karkuun. Puuhun muunmuassa ja Koira itkee ja vinkuu puun alla, kun se ei osaa kiivetä. Autoa ne ovat käyttäneet myös kiipeilytelineenä, Koirakin! Kun Soppa meinasi olla ovela ja mennä auton päälle koiruutta karkuun, niin Koira ketteränä kaverina loikkasi konepellille ja siitä perässä katolle. Aika huimia ovat. Ja kuten tossa jo äitillekin tekstailin, niin ei oo sen maalipinnan kanssa niin väliä, jos vaikka vähän naarmuintisikin. Ei olla ihan niin PETÄJÄNtarkkoja tässä asiassa, if you know what I mean? ;)

Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja etsi Soppa :)

Apinakaverukset <3

Suomalainen Hot Dog (lämpöhalvauksen partaalla liiasta riehumisesta helleaamuna..)

Nää meinaa joka kerta venyä entistä pitemmiksi nää bloggailut, joten tarvii vissiin alkaa pävittämään juttuja tiuhempaan tahtiin. Ainakin kolmesti päivässä siis :) Loppuun vielä kerrottakoon, että heinäkuun alussa suuntaan siis suunnilleen kolmeksi viikoksi Orimattilaan, joten alkakaas soitella ja sopia deittejä mun kanssa, jos kiinnostaa ;) Ja iiiiiihanaa on myös, että serkkuni perheineen saapui tänään Bangkokista takaisin Suomeen, nään heitäkin siis pitkästä aikaa Orimattilan vierailullani. Ja vähän oma-aloitteista blogimainostusta tähän väliin siltä suunnalta: http://bangkokinaleksis.blogspot.com/

Käytiin myös Raijan kanssa ihastelemassa komeita vaaramaisemia kuunpimennyksen toivossa. Pimennys pysyi visusti piilossa, mutta maisemat oli upeat. Ajeltiin Honkavaaraan ja Palovaaraan ja kivuttiin lopunmatkaa jalkaisin korkeammalle, että jospa olisi kuusta vilaus näkynyt. Kyllähän kuu-ukon piti möllötellä ihan Oulun korkeudella asti, mutta taivaanrannassa pilviverho esti mahdollisen möllöttelyn. Palovaaran laelta, tai ainakin sieltä päin, tuli kuitenkin otettua tämmöinen otos, johon on hyvä lopettaa. Iso-Syöte taitaa olla tuo isompi möykky, mikä kuvassa näkyy melkein keskellä ja pikku-Syöte sitten siinä oikeella, kelon takana.

Aivan uskomattoman upeet oli kyllä maisemat, joku yö pitää mennä vielä lisää sinne kuvailemaan ja ottaa litroittain hyttysmyrkkyä mukaan! Jopa tuo vieressä liplattava Jongunjärvikin välkehti sieltä puitten lomasta muutamassa kohtaa. Ja Syötteellä pitää kanssa piipahtaa vielä kesän aikana ihastelemassa maisemia. Tuonne itään ja pohojosseen päin, kun lähtee, niin alkaa maisematkin muuttua vähän toisenlaiseksi. Oulusta tännepäin kun asustellaan Pohjois-Pohjanmaalla, niin täällä on vielä aika aakeeta ja laakeeta, mutta Jongunjärven itäpuolella alkaa jo sitten maasto kohoilemaan jonkunverran. Kesäretken Orimattilaan suunnittelin tekeväni ihan muuta kautta, kuin perinteistä nelostietä pitkin. Länsirannikon ja Tampereen kautta toiseen suuntaan ja Kuopio-Kuusamo reittiä toiseen suuntaan. Saa nyt nähdä sitten, että mitenpäin sitä matkaa innostuu taittamaan :)

Ja lukiouutisia vielä sen verran, että mun pitää kirjottaa kaikki pakolliset aineet uusiksi ja että oon aikasintaan syksyllä 2012 ylioppinut. Eli lahjalistaa yo-juhlia varten en oo vielä alkanut kokoomaan :D