Hei Hei, Pudis!

Miten jätetään hyvästit yhtäaikaa monelle tärkeälle ihmisille? Halataan, hymyillään ja sanotaan, että "nähdään pian", niinkö? Kun ei varmaan kuitenkaan enää nähdä...

Siitä on aika tasan päivälleen kolme vuotta, kun mä ekan kerran astuin jaloillani tälle vieraalle maaperälle. Tästä paikasta tuli mulle kuitenkin koti, vaikken sitä alunperin suunnitellutkaan. Mä olin silloin, kolme vuotta sitten, käynyt pohjalla ja nousemassa pikkuhiljaa takasin ylöspäin. Paljon oli vielä kuitenkin tehtävissä ja on edelleen. Pää tarvitsi tuulettamista ja omassa kylässä tuntui elämä hankalalta. Kaikki junnasi paikallaan. Mä tein lopulta kevättalvella 2011 hankalan päätöksen ja siirsin kirjani lopullisesti Pudikselle. Kissojen kanssa oltiin tultu tänne jo tammikuun alussa.

Aluksi kaikki tuntu vähän oudolta ja hankalalta. Mä meinasin, että hetken kattelen, mikä meininki ja palaan sitten takasin etelään. Mä sain seuraavan vuoden ajan kuulla monesti "tule kotiin", mutta mun koti oli jo täällä. Perhe ja ystävät eli omissa kodeissa etelässä ja mä omassani täällä pohjosessa. Pikkuhiljaa, kun löyty mielekästä tekemistä pajalta, opiskelut lähti käyntiin, ihmiset autto ja kannusti, niin Pudis alko tuntumaan entistä enemmän kodilta. Mä kaipasin takasin etelään, mutta nautin olostani myös täällä. Masennus kaatui ja elämänilo palasi.

Nää kolme vuotta ei oo olleet millään tavalla helppoja. Mä taistelen edelleen päivittäin samojen asioiden kanssa, kuin kolme-neljä vuotta sittenkin, mutta moni asia on silti muuttunut helpommaksi. Mä en kammoa enää julkisia paikkoja, mä en ahdistu ihmisistä tai puhelinsoitoista ja ylipäänsä jaksan tehdä paljon asioita, jos vaan päätän niin. Elämä ei oo enää niin synkkää.


Haasteita on ollut myös jokapäiväsessä elämässä. Lämmintä vettä ei oo ollut saatavilla ilman työntekoa. Talvet on paleltu ja kesällä on ollut liikaa sääskiä. Silti tää paikka ja täällä vietetyt vuodet jää mun muistoihin varmaan yksinä mun elämäni parhaimista. Mä väitän olleeni rohkea, kun vaan otin ja lähdin. Tein päätöksen, joka mun oli pakko tehdä, jotta saisin mielenterveyteni kuntoon. Ja tuki, jota oon saanut sekä täällä, että päätökseni myötä myös etelän suunnalta, on ollut mahtavaa.

Mun murretta on täällä monesti ihmetelty. On heti sanottu, että mä en ole täkäläisiä. Ja kun oon kertonut, että oon muuttanut tänne Orimattilasta 3 vuotta sitten, niin aina on kysytty, että miksi? Ja mä olen vastannut "noh, miksi ei? monen eri sattumuksen summana mä tänne päädyin, suunnittelematta ja ajattelematta sen tarkemmin". Aika monesti vastakommentti on ollut "rohkee veto, musta ei ois tommoseen". Sikäli se vähän naurattaa. Mä en myynyt kaikkea omaisuuttani ja lähtenyt ulkomaille. Pudis-Ola välillä on kilometrejä alle 700. Vois olla hyvin vaikka 7000. Sitä matkaa ei vuorokaudessa enää autolla taitettais.

Mä olen joka joulu ja joka kesä käynyt Orimattilassa. Aina on ollut ikävä takasin Pudiksen perämetsään ja kaupungin vilinä on vähän ahdistanut. Meillä täällä korvessa kun kuuluu vaan luonto. Viime kesänä mä kuitenkin tajusin, että vaikka mulla on Pudiksella hyvä olla, mulla vois olla hyvä olla myös taas Orimattilassa. Mä ikävöin enemmän perhettä ja ystäviä, kuin rauhaa ja hiljaisuutta. Oli tullut aika tehdä toistamiseen vaikea päätös.

Nyt on jäljellä enää pari päivää elämää Pudiksella. Mä oon pakannut lähes kaikki tavarat, joita mulla täällä on. Kissoille on sovittu väliaikanen hoitopaikka ja äiti odottaa jo innoissaan tytärtään nukkumaan sohvalle. Mä lähden taas periaatteessa tyhjän päälle. Kun mä lähdin tänne Orimattilasta, mulla ei ollut täällä mitään tiedossa. Sama muutos odottaa nyt Orimattilassa. Mulla ei ole töitä, eikä edes asuntoa. Muutos pelottaa, ahdistaa ja hirvittää, mutta mä uskon, että pärjään silti.

On tullut aika sanoa hyvästit Pudasjärvelle. Mä haluan sanoa, että "nähdään taas", mutta tiedän, ettei ehkä kuitenkaan nähdä. Tän viimesen viikon mä olen vaan pakannut. Mä en halua sanoa hyvästejä kenellään kasvotusten. Se on aina niin vaikeeta. Ikävä jää. Valtava ikävä.

Välikevennyksenä allekirjoittaneen viimeisin taulu, joka ei
ehtinyt edelliseen päivitykseen :)

Pudasjärvi kaikkineen on antanut mulle enemmän, kuin mä oisin voinut toivoa. Mä sain katon pääni päälle, ystäviä, tukea ja elämälle uuden suunnan. Mä olen nyt valmis kohtaamaan uudet haasteet ja tiedän pärjääväni.

Kiitos. Kaikesta!

Parina päivänä mun päässä on soinut James Bluntin, Goodbye my lover - biisi. Siitä muutama rivi tähän loppuun vielä. Seuraava päivitys sitten Orlandosta.

Ja oikeesti. Kyllä me nähdään vielä! ;)

And as I move on,

remember me,

Remember us

and all we used to be.

You've seen me cry,

You've seen me smile.

You've watched me sleeping for a while.

You touched my heart

you touched my soul.

You changed my life and all my goals.

It may be over but it won't stop there,

I am here for you if you'd only care.

Goodbye my lover.

Goodbye my friend.

You have been the one.

You have been the one for me.

  

GOODBYE!
ADIOS!
ADIEU!
ALOHA!
AU REVIOR!
SAYONARA!
ARRIVEDERCI! 

CIAO!
HEIPPA! :)

Työtön taiteilija

Suloinen kissanpäivien viettäjä

Viime kerrasta on a-i-k-a-a!
Kevät meni töissä ja kesä myös ja koska kesällä tuli tauluun 29, niin... noh, vanha ei enää muista :D Aina, kun on ollut mielessä, että pitää päivittää blogia, niin se on sitten unohtunut. Ja oikeestaan, ei ole edes kauheesti mitään jännää ehtinyt tapahtumaankaan. Koska mulla pääsi puheaika liittymästä loppumaan ja isi käski pistää uusimman luomukseni viestinä, mihin en siis tässä tapauksessa kyennyt, niin aattelin, et jospa päivittäisi blogin ja lisäisi kuvan tänne. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis! :) Ainiin ja kuvia saa sitten klikkaamalla suuremmaksi, kun ovat tässä esikatselumuodossaan aika pieniä.

"Satupuu"

Elikkäs... Maalailin keväällä äipälle synttärilahjukseksi kisutaulun, jossa oli määrä olla kissanpäiviä viettävä Sulo. Jokainen saa tehdä omat päätelmänsä sen realistisuudesta. Allekirjoittanut on kuitenkin sitä mieltä, että parhaiten onnistunut kohta teoksessa on varjostus kisun maakusijan alla :D Mutta kuitenkin... koska innostuin keväällä maalailemaan vielä lisää, aloin maalaamaan myös "Satupuuta". Projekti sittemmin jäi, koska tajusin, että oksat ja tausta ja kuun suoma valo vaativat hirmuisesti pikkutarkaa näperrystä ja mulla ei ollut riittävän pieniä siveltimiä saatavilla. Kipaisin seuraavalla Oulun reissulla Tiimariin ja sieltä tarttui mukaan pari pikkuista sivellintä. Tosin, ne jäivät pakkaukseensa odottelemaan seuraava inspiraatio aina toissapäivään asti. Tuli vihdoin semmonen fiilis, että haluun koittaa saada taulun valmiiksi. Ja valmista tulikin! Facebookkiin ehdin kuvan jo lataamaan ja se sai aika nopiasti hirmuisen tykkäysryntäyksen. Ja pakko kyllä myöntää, että vaikka hiomista ja piiperrystä vielä oliskin ollut vaikka kuinka, oon itsekkin lopputulokseen melko tyytyväinen. Ja uusi projekti (samalla teemalla) on jo työn alla.

Isin taidonnäyte raamitettuna, vuosimallia -75

Väittäisin, että "taiteellisuus" tulee perimänä isiltä tyttärelle. Mä onnistuin saamaan käsiini kesällä isukin ensimmäisiin kuuluvan teoksen, johon sain pajalla mitä komeimmat kehykset. Vanhoista heinäseipäistä siellä taiteiltiin raamit, jotka sopii tauluun, kuin nakutettu.

Oon myös koittanut harjotella vähän ihan perus piirtämissä, missä oon edelleen mielestäni huono, mutta 2 ihan kivasti onnistunnut kättä sain kuitenkin lyijärillä piirrettyä. Yllätin jopa itsenikin. Itseasiassa näistä piirustuksista lähti inspis taas maalailuun. Tekemällä oppii :)


Ja tekemisestä vielä, isin ja tyttären yhteisen taiteiluhetken tulos viime kesältä. Pajalle lähti kiitostaulu, jota komistivat kauniit sanat ja (hieman narsistisesti) "muutama" omakuva. Teksistä tuskin kuvassa saa selvää, joten:

Kiitokset karhupajalle!

Mitään tunnetta ei ole niin vaikea ilmaista, kuin kiitollisuutta.
Sanat eivät tunnu koskaan riittävän.
Siihen asti, kun löydän sanat, jotka pystyvät saavuttamaan ajatusteni lennon, minun on vain tyydyttävä sanaan
KIITOS

Ette epäröineet hetkeäkään uskoessanne minuun, kannustaessanne minua ja luottaessanne osaamiseeni. Jännititte kanssani ja toisinaan jopa minua enemmän. Eläydyitte. Elitte kanssani elämäni tähän asti haastavinta etappia.

Kiitos

Eväilltä, jotka teiltä sain, täytän reppuni ja jatkan matkaani polulla, jonka elämä eteeni tyuo ja pärjään varmasti tulevaisuuden haasteissa.

Kiitos

Teitte ensiarvoisen tärkeätä työtä kaivaessanne esiin vahvuuteni ja luovuuteni lähtee, rakentaen näin kivijalan, joka ei ponnistaessa petä.

Kiitos

Sydämellise kiitokset matkasta, jonka kuljitte kanssani!

Hanna Sallinen

Kiitostaulu

Kiukkuinen potilas nro 1

Muuten syksy on mennyt ajoittaisessa paniikissa ja välillä myös jouten. Kisuista 2/3 on käytetty elukkatohtorilla. Yksi paikattavana tappelun jäljiltä ja toinen kivesten poistossa. Kolmannen outo käytös on myös helpottanut myös tämän toverille suoritetun poisto-operaation jälkeen. Meinasi tulla emännällä jo suru puseroon, kun aattelin, että joudun Sopasta luopumaan. Tahvo ei jostain syystä sietänyt sitä enää lähelleen, mutta kun kivekset lähti, niin palasi samalla myös rauha taloon. Merri puolestaan oli ottanut yhteen jomman kumman kaverinsa kanssa ja seurauksena tästä, oli poskeen tullut haava tulehtunut ja kattinen piti viedä tohtorille paikattavaksi. Kallis kuukausi oli siis, mutta mielellään maksaa, kun tietää, että kattimukset voi jatkossa paremmin.

Tajuton potilas nro 2

Oma hyvinvointi on ottanut vähän (siis ihan pikkuisen vain) kolausta huonompaan, kun on syksy eikä töitä näköpiirissä. Syksy on vuodenaikana karmein, koska kaikki kuolee ja maatuu ja on kylmä ja märkä ja pimeä ja perään tulee talvi. Talvesta pääsee yleensä yli sillä, että keskellä sitä on joulut ja vuodenvaihteet ja tietää, että sen jälkeen on tulossa kevät ja kesä. Ja vaikka lumimäärät ottaakin aivoon, niin syksy on silti pahempi. Mä koitan nauttia aurinkoisista ja lämpimistä syyspäivistä ja ruskan väriloistosta, mutta kaipaan vaan kesää. Ainoo hyvä puoli syksyssä on se, että seuraava kesä on koko ajan päivä päivältä lähempänä. Ja jauhelihakeitto maistuu melkeen yhtä hyvältä, kuin talvipakkasilla. Muuten mä inhoan tätä vuodenaikaa, enkä pistäis vastaan yhtään, jos voisin vaan olla neljän seinän sisällä, mielellään seuraavat 6 kuukautta ja nukkuu vaikka talviunta.

Ja kuten sanoin, työttymyys ottaa päähän myös. Mä olen laittanut varmaan 25-30 työhakemusta tässä muutaman viikon aikana. Jopa töihin, joissa en varmasti viihtyis ja joissa on surkea palkka. Osa-aikasiin, määräaikasiin, tarvittaessa kutsuttaviin. You name it. Kaikkiin, mihin mulla olis edes pieni mahollisuus päästä (eli ei siis vaadita alalta korkeakoulututkintoja..) oon hakenut. Ja tähän asti oon saanut vaan muutaman sähköpostin takasin, joissa kiitellään kovasti kiinnostuksesta työpaikkaa kohtaan, mutta jotta että tällä kertaa ei onni näissä arpajaisissa osunut kohdalle. Parempi onni ensi kerralla!

Sienimetsältä

Työkkäri ei oo ollut asian tiimoilta myöskään yhtään avulias. Kävin siellä joku kuukausi takaperin setvimässä asioita kuntoon ja lopulta lähdin sieltä mukanani lappunen, johon oli listattu kolme kohtaa. Kaikissa kohdissa oli työhakusuunnitelma tehty niin, että hakija itsenäisesti (eli minä!) hoidan kyseisen asian. Eli siis, etsin ihan itse itselleni työpaikan. Työkkärissä ei näitä ollut tarjolla. TYÖ- ja ELINKEINOtoimiston täti tarjosi koulutusta ja kurssi ja ehdotti, että opiskelu kannattaa. Kysyin tätskältä, että miten se kannattaa, koska ei ainakaan taloudellisesti. Hän ei ymmärtänyt kysymästä. Mä avauduin tästä jo keväällä, mutta kerrottakoon vielä sama täällä, kuin minkä kerroin työkkärin tädille ja kaikille, jotka ovat halunneet kuulla: Opiskelija "tienaa" vähemmän, kuin työtön.

Viime postauksessa kerroin tarkkaan, mitä opiskelija tienaa, elikkäs:

Opintoraha 298,00 e/kk
Asumislisä 201,60 e/kk
Opintolainan valtiontakaus 300,00 e/kk

Opintotuki yhteensä 799,60 e/kk

Ja minä, joka en saisi opintolainaa, saisin siis 499,60 e/kk. Työkkärintäti tosin lupasi, että jos menisin omaehtoisesti opiskelemaan, saisin vielä ylläpitokorvausta 180 e/kk. Eli 9 e/päivä, 20 päivältä per kuukausi. Tämä siis nostaisi summan 679,60 euroon kuukaudessa, ilman opintolainaa.
Tässä vaiheessa haluan vielä tarkentaa, että asumislisä on maksimissaan 201,60 e/kk, jos vuokra on yli 250. Ja onhan se. Mistään et saa vuokrattua pahvilaatikkoa parempaa asuntoa tuohon hintaan. Eli loput kuukausivuokrasta menee silloin omasta pussista. Ja kun vuokrahintoja oon tässä ahkerasti katellut, niin alle viidensadan ei saa mitään. Eli elämiseen jäisi korkeintaan 179,60 kuukaudessa. Ja siitä summasta maksetaan edelleen vedet ja sähköt ja bensat ja vakuutukset ja oppikirjat ja ruuat ja lääkkeet ja vaatteet ja mitähän vielä? Oon tässä koittanut miettiä, että kenen mielestä tuo on oikeesti mahdollista?

Syksyn värit omasta pihasta

Ja mites sitten pelkkä työtön? 649,20 e/kk + asumislisä. Asumislisä riippuu asuinkunnasta, asunnon neliöistä, hinnasta, iästä, tyypistä ja vaikka mistä. Mutta nopeella laskuritoimituksella sain summaksi 169,90 kuukaudessa. Yhteenlaskettuna 818,20, miinus verot. Verojen jälkeenkin summa on suurempi, kuin opintotuki kaikkine mahdollisini lisineen. Näen jonkinlaisen ristiriidan tässä. Jos työttömiä, kouluttamattomia ihmisiä koitetaan motivoida kouluttamaan itsensä paremmin ja korkeammin, niin eikö silloin pitäisi myöntää avustustakin ENEMMÄN, kuin joutenolosta kotosalla? Systeemissä on siis virhe. Eli edelleen, lottovoittoa odotellen. Sillä välin jatkan ahkerasti töiden etsimistä ja toivon, että arpaonni osuisi kohdalle.

Ja vielä loppupaljastuksena kerrottakoon virallisesti ihan kaikelle kansalle, että vielä tämän syksyn aikana, kunhan niitä töitä löytyy, niin mun tie käy takaisin etelään. Täällä Pudiksella on ollut aivan ihanaa, mutta töitä ei ole tarjolla edes sitä vähää, mitä etelässä. Ja perhettä ja kavereita on ikävä. Kesällä koin valaistumisen tän suhteen, kun ihmisiä pyöri ympärillä ja joutenolo melkein ahdisti. Mä näkisin, että tää on merkki siitä, että vaikka lievää syysmasennusta ilmassa onkin, niin päänsisäinen maailma on tullut kunnolla kuntoon. Pari vuotta sitten lause "mä haluan töihin" ei olis tullut kuuloonkaan. Ja nyt se on melkeen ainoo asia, joka päässä pyörii. Töihin ja sivistyksen pariin siis!

Ja toki voitte laittaa kaikki maholliset viidakkorummut pärisemään, jotta mulle löytyisi sieltä Orimattilan lähiseudulta kiva pieni asunto, josta 3 kisua pääsisi ulkoilemaan. Eli mummonmökki keskustasta, kiitos! :) Kunhan töitä ja se asunto löytyy, niin mä palaan kotikonnuille viihdyttämään taas vanhoja tuttuja :)

Rapsakkaa syksyn jatkoa! 

Ylioppilas yli-ylioppimaan yliopistoon?

Ai niinkö että jos sitä lähtisi yiopistoon?

Mä kävin ammatinvalintatesteissä tuossa reilu kuukausi takaperin. Siellä testailtiin soveltuvuutta ja kiinnostusta eri aloille + älykkyyttä ja kyvykkyyttä.

Soveltuvuus ja kiinnostukset ohjaavat luovalle/taiteelliselle alalle, sekä myös auttamiseen/hoivaan/koulutukseen.

Älykkyysosio räjäytti potin. Verokkiryhmänä oli korkein/vaikein/haastavin, eli YO-pohjaiset naiset ja kymysyksetkin oli kuulemma vaikeimpia...Ammatinvalintapsykologi väitti mun saaneen hänen uransa korkeimmat pisteet! Vaviskaa siis Stephen Hawkins, Bill Gates ja muut Einsteinit!

Kaks asiaa on ääretöntä. Universumi ja ihmisten typeryys. Enkä oo ihan varma tosta universumista...
T. Einsteinin Alpertti :)
P.S. Se kirjotetaan stupidity

Kerrottakoon nyt kuitenkin, että kyseinen sykoloogki on pestissään kohtuu tuore, vuoden verran vasta hommia tehnyt, mutta kyllä se silti mieltä kohensi. Käski hakea Mensaan ja kaikkiin yliopistoihin :D

Mä olen vähätellyt tuota tulosta, koska keskiarvo koulussa on ollut kasin kahtapuolta, lukiossa vähän vähemmän. Siinä seiskapuolen pintaan. Eikä ylppäreistäkään älliä tippunut. Jossain aivosolukkojen syövereissä ilmeisesti potkua kuitenkin riittäisi, kun osaisi vain hyödyntää sen kaiken... Noh, muut ihmiset ovatkin sitten asian ottaneet vähän vähemmän vähätellen (vvv!). Väittävät, että älykkyyteni (kröhöm!) menee hukkaan paskaduuneissa ja että mun pitäisi ehdottomasti hakea yliopistoon ja suuntautua akateemiselle alalle. No minäpä oon sitä tässä tuuminut...

Olishan se kiva, jos tohtoriksi väittelisi. Saisi komian tittelin kuten muinaisenglantilaisen filologian tohtori, kirjoittaisi väitöskirjan tai pari ja hommaisi kovapalkkaisen duunin yliopiston professuurina. Noh... tässä maassa tuommoset unelmat onkin sitten vähän vaikeampi toteuttaa...

Kaikkihan sen tietää, että mun taival ylioppineeksi oli pitkä, kivinen ja taukoinen. Täynnä luovutuksia ja lopetuksia, mutta sisulla painettiin lopulta tutkinto valmiiksi. Ekan kerran lukio jäi kesken, koska rahanhimo kiilti silmissä, motivaatio oli hukassa ja halusin töihin. Opintotuki oli naurettavan pieni, eikä motivoinut opiskelemaan yhtään.. Toisen kerran lukio jäi kesken, kun olin 8 tuntia päivässä ensin töissä ja illat, 4-5 tuntia, opiskelemassa. Paloin loppuun kaikinpuolin ja viimeset 5 vuotta on koitettu siitä parantua. Tosin masennukseen vaikutti silloin enemmän ne duunijutut, mutta oli nopeetahtisella opiskelullakin oma osuutensa siinä sopassa.

Nyt, kun mä olen päässyt takasin työelämään ja pikkuhiljaa ottanut niskalenkin masennuksesta ja elämästä yleensä, niin mietin, että haluunko mä lähteä surkeen pienillä tuilla masentumaan ja ahdistumaan opiskelijaelämään, joka on paljon haastavampaa, kuin lukio tai polttaa itteni ehkä entistä pahemmin piippuun tekemällä duunia ja juoksemalla siinä sivussa luennoilla? Mun mielestä vaihtoehtoja on tasan kaksi: joko tehä töitä tai opiskella. Mä en nää tällä hetkellä mahdollisuutta sekoittaa niitä. En näillä henkisillä voimavaroilla, mitkä on pikkuhiljaa vasta alkaneet kasaantua takaisin...

Noh, Siwan kassalla ei saa korkeakoulututkintoa suoritettua, eli jos semmosen halajaa, tarttee mennä sinne kouluun. Ja yliopistoja Suomenmaassa on tasan vaan ja ainoostaan isoissa kaupungeissa, yhteensä 15 + 2


1. Helsingin yliopisto
2. ja 3. Itä-Suomen yliopisto (Kuopio ja Joensuu)
4. Jyväskylän yliopisto
5. Lapin yliopisto (Rovaniemi)
6. Lappeenrannan teknillinen yliopisto
7. Maanpuolustuskorkeakoulu (Helsinki, Santahamina)
8. Oulun yliopisto
9. ja 10. Svenska handelshögskolan (Helsinki ja Vaasa)
11. Taideyliopisto (Helsinki ja Kuopio)
12. Turun yliopisto
13. Vaasan yliopisto
                                                      14. Åbo Akademi (Turku)

+ 1. Aalto -yliopisto (Helsinki ja Espoo)
- säätiöpohjainen
+ 2. Tampereen teknillinen yliopisto
- säätiöpohjainen

No siitä sitten miettimään.. Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Rovaniemi, Kuopio, Joensuu, Vaasa, Espoo... Mitä yhteistä?

- ISOJA
- KALLIITA

Yliopistot keskittyy tottakai isoihin kaupunkeihin ja isoissa kaupungeissa on kalliit vuokraat. Mistähän nuista kylistä löytyisi alle 500 euron vuokralla kohtuu kokoken rivitalo/omakotitalo/erämökki-kämppä, jossa saa pitää 3 kissaa ja elellä, niinku normaalit ihmiset?
Googlettamattikin on ihan selvää, että EI MISTÄÄN :(

Nopeesti kun kuitenkin tsekkailin vuokra-asuntoja kyseisiltä paikkakunnilta, niin tarjonta oli seuraavaa:

Neliöitä: 13 - 32
Vuokra: 249 - 499
Vuokralainen ei saa olla tupakoiva, ei saa omistaa lemmikkejä, luottotiedot moitteettomat ja vuokratakuu vähintään 2 kuukautta. Plus että siellä kämpässä pitää tietty olla hiirenhiljaa, kusisukassa ja muutenkin silleesti, että ulkopuoliset ihmiset ei edes huomaa asuntoa asutuksi.

Noonnih... Yksi oli omakotitalon yläkerrasta solu asunto, eli pelkkä huone. Yhteiset keittiöt ja kylpyhuoneet muiden asukkaiden kanssa. Muut oli kerrostalosoluja tai yksiköitä. Mikään ei sovi mun muottiin. Mä en luovu kisuista voidakseni ahtautua opiskelemaan liian kalliiseen ja liian pieneen asuntoon :(

No mutta, JOS nyt sitten päätän kuitenkin ottaa reilun kymmenen neliön kokoisen kenkälaatikon Espoon perukoilta, maksaa siitä 300e vuokraa kuukaudessa + sähkö + vesi + vitutuslisä, niin milläs se sitten rahoitetaan? OPINTOTUELLA, tottakai!


Ja mitäkö sitä armelias Kela minulle maksaisi? Noh...

Opintotuen määrän laskenta - vastaukset ja arvio

Päiväys:  06.03.2013
Laskentaperusteet 01.08.2011 lukien
Arvio opintotukesi määrästä annetuilla vastauksilla :

Opintoraha 298,00 e/kk
Asumislisä 201,60 e/kk
Opintolainan valtiontakaus 300,00 e/kk

Opintotuki yhteensä 799,60 e/kk

Ensimmäisen kysymysnäytön vastauksesi:
Ikä: 28
Siviilisääty: muu, esim. naimaton
Lapsia: ei ole
Oppilaitos: korkeakoulu (yliopisto tai ammattikorkeakoulu)
Opiskelumaa: Suomi
Muut etuudet:  ei mitään näistä
Asumismuoto: vuokra-asunto, joka on eri kiinteistössä kuin vanhempasi vakituinen asunto

Toisen kysymysnäytön vastauksesi :
Vanhemman asunto: ei
Asumismenot: 800,00 e/kk


Vuokraa kun laski, niin asumislisäkin laski. Vuokraa kun nosti, niin asumislisälle ei tapahtunut mitään. 200e vuokralla yhteissumma tuille olisi 758e/kk, joten suurta muutosta ei tulisi. Lyhyelläkin matikalla 800-799,60 = -0,40. 500 euron vuokran jälkeen jäisi sähköön, veteen, ruokaan, KAIKKEEN 200 euroa. Pelkät ruuat itselle ja eläimille maksaa karkeesti arvioituna vähintään 300 euroa kuussa. Niin se vaan on. Vaikka söisi makaroonilaatikkoa joka päivä.

Ja tuosta vielä pitää vähentää tuo 300e, koska on toiveajattelua, että mikään pankki myöntäisi näillä luottotiedoilla yhtään senttiä lainaa, vaikka siihen saisi 10 valtion takausta. Eli kuukausitulot korkeakouluopiskelussa olisivat mulle 499,60 per kuukausi. Maksimissaan. Elä sillä nyt sitte ja maksa kaikki.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että työttömänä saisin kuukaudessa käteen n. 650-950e, riippuen ehtojen täyttymisestä... Opiskelijana ottaisin siis tuossakin turpiin heti sen ainakin 150e/kk

Opiskelu kannattaa! Ainakin taloudellisesti!

Musta on ollut aivan superhuippuihanaa, että oon saanut niin paljon kehuja ja kehotuksia ja sanallista tukea korkeakouluopintojen aloitukseen. Sitä ei voi rahalla mitata. Surullinen tosiasia on kuitenkin se, että siihen ei ole varaa. Mä en tajua miten jotkut siihen pystyy? Miten vuosittain kymmenet tuhannet ihmiset kykenee opiskelemaan yliopistoissa ja ammattikorkekouluissa, kun rahallinen apu, minkä siihen saa on niin minimaalinen? Vai onko ne kaikki rikkaista perheistä? Tai saaneet perintöä superäveriäältä Ameriikan tädiltä? Meillä kyllä äippä ja isi antaisi varmasti kaikkensa ja olisivat lompsat levällään maksamassa ainokaisensa akateemista uraa, jos siihen pystyisivät. Mutta eipä sekään reilua olisi. Varsinkin kun viime vuodet on jo joutunut vähän väliä roikkumaan äitin ja isin helmoissa rahaa kerjäten..

Tässä ei nyt auta, kuin odottaa joko lottovoittoa tai sitä, että valtiolta löytyy hyviä korotusideoita opintotukiin. Tiiä sitte, kumman odottaminen kannattaa enemmän, kun en edes lottoa...

Lupaan ja vannon kuitenkin, että HETI, kun saan sen lottovoiton, niin meen yliopistoon. En hae. Menen vaan. Maksan tieni sisään ja haistatan Valtionvarainministeriölle paskat! ;)


P.S. Kyllä mä vähän noita yliopistoja oon tässä katellut ja harkinnut... Saatan mä hakea, jos oikein innostun ja hyvä tapa suoriutua taloudellisesti opinnoista vaan löytyy... :)

"Saksa on paska maa." Sanoi aikoinaan Seppo Räty.
Ei se, Sepposeni, tämä Suomikaan, aina niin ruusuiselta tuoksahda... ;)

Päivän Biisi:

Imagine Dragons - It's Time

So this is what you meant
When you said that you were spent
And now it's time to build from the bottom of the pit
Right to the top
Don't hold back
Packing my bags and giving the academy a rain check

Kiitos ja Anteeksi <3

Joulu, talvi ja kylymä!

Namia! <3

Joulun aika tuli perinteisesti vietettyä Orimattilassa. Kai sitä voi jo perinteeksi kutsua, kun niin oon aina tehny. Jopa nyt, kun asun puolen Suomen matkan päässä. Lentokoneet kulkee niin näppärästi, että mikäs sinne on matkustaessa. Tosin on tullut huomattua, että vaikka lento ei kestäkään, kuin tunnin, niin ihan varmasti koko päivä tuhraantuu siinä, kun aamulla ensin lähetään riittävän hyvissä ajoin Pudikselta Ouluun (eli noin 4 tuntia ennen lentoa), sitten lennellään Hesaan, siellä ootellaan kyyti ja matkataan Orimattilaan, niin ennenkuin on Orlandon maaperälle saavuttu, onko kello vähintään iltapäivä. Siihen päälle vielä seikkailua siellä sun täällä ja illanvietto siihen päälle äiteen kanssa, niin kello on takuulla puoliyö, ennenkuin pääsee kellahtamaan vaakatasoon.

Puolet hiuksista jäi Orimattilaan!

Tosin puoliyö oli parin viikon joululomailun aikana varmasti aikalailla aikainen ajankohta mun mennä nukkumaan. Tottuneesti yökukkuminen on sen verran hanskassa, että äiteen kanssa ei juuri kertaakaan päästy maate ennen ku siinä vaiheessa vasta, kun telkasta loppu kaikki ohjelmat. Tosin sittenkin piti aina vähän aikaa arvuutella oikeita vastauksia Älypään tietovisassa. Sairasta sakkia, myönnetään.

Äiteen kanssa asustelu sujui, niinkuin se sujuu aina. Mä kun olen jo oppinut elämään ilman varsinaista telkkaa ja ottanut täysvartiseksi korvikkeeksi tietokoneen, niin meinasi välillä tulla vähän sanaharkkaa siitä. Mamma makasi totuttuun tapaan rystyset valkosena kaukosäädintä puristaen telkan edessä illat pitkät ja minä puolestani tietokoneella. Aina välillä seurailin, mitä töllössä tapahtui tai kattelin omia ohjelmia koneelta.

Nämä katkovat sähkölinjoja.. :(

Ja kaikesta tuosta luppoajasta, jota koneella huonon nettiyhteyden päässä vietin, en käyttänyt järkevästi juuri hetkeäkään. En kirjoittanut kirjaa, novellia, mielipiteitä tai edes blogimerkintää. Vaikka päätauti on muuten voitettu, niin kirjoittamiseen se tuntuu vaikuttavan edelleen. Mä tahtoisin kirjoittaa ahkerasti blogia ja unelmissa on ollut vuoskaudet jo kirjoittaa kirja. Muttei pysty keskittymään ja itsekriittisyys iskee aina.

Koska meillä on sähköt temppuilleet mukavasti tässä nyt, niin aattelin, että yleisön painostuksesta on kuitenkin korkee aika ottaa ihteään taas niskasta kiinni ja päivittää blogi. Mä oon ollut iloinen huomatessani, kuinka sitä kaivataan. Muutkin kuin äiti ja isi :)


 Enkä mä aio lopettaa bloggailua. Kännykän kanssa kun kulkee nykyisin kivasti tuo kamerakin, niin aina tuolla ulkomaailmassa liikkuessa, kun tulee jotain kuvattua, miettii aina, että "tän mä laitan sitte blogiin". Eli elkääpä huoliko, kyllä mä tätä päivittelen! :) Koulujutut vaan vei niin paljon aikaa, etten uskaltanut ees harkita blogin päivittämistä ja talvi ahistaa ja masentaa, kun on kylmä ja pimiä ja lunta ja pakkasta ja kylmä ja pimeä ja kylmäkin aina! Kevättä kohti mennään kuitenkin kohinalla ja ehkäpä se mielikin tästä taas virkistyy ja saa aikaiseksi päivitellä useammin.




Kevätkaudeksi mulle on vähän duunijuttujakin tiedossa, joten kiirettä pitelee. Työjutuille tosin päätin varata ihan oman blogipäivityksen, joten siitä lisää seuraavassa. Naattikaa talvikuvista sillä välin! :)

Koiran häkilläkin on kylymä!

Koti pilkottaa puitten välistä :)

Hakekuormaa varten levitetty pressu siinä. Ja toistaseks pääsisi vielä roskiksellekin :D Nykysin enää ei..

Meil on sisällä näin kylymä. Tarkeneeks teil? :D

P.S. Päivityksen teemabiisi:

Lord Est - Tää Talvi

Putket jäätyy ja putket murtuu
Pakkanen paukkuu, pylväät katuu
Autot ei kulje, ne lumeen juuttuu
Kaikki yhteydet on poikki Tampereelta Turkuun
Kaupungit pimenee, sähköö puuttuu
Öljystä on pulaa, polttimet sammuu
Sano mulle mistä tää jääkausi johtuu
Suomi hetkessä Helvetiksi muuttuu

Tää talvi, on vuosisadan kylmin ei liikkua tarvi
Jäätyy naama, kassit ja sarvi
Ja säveltä haikeeta soittaa se torvi
Hyvästit monelle jättää tää talvi

H-hetken kertaus

Eivät peruneet lakin antoa. Hieno homma! :) Lukion itsenäisyyspäivän juhla tuli ja meni ja varsinainen lakitustilaisuus ohjelmanumeroineen pidettiin Pudasjärven seurakuntakodilla, koska koulun sisäilmaongelmat haittaavat siellä bileiden järjestämistä. Kahvitilaisuus järjestettiin Pajalla, kepeissä ja iloisissa tunnelmissa :)

Äiti otti ja lenti tosissaan Pudikselle viikoksi, mikä oli hurjaa sekä sen, että mun ja monen muunkin mielestä. Piti tulla kattomaan, miten ainokainen edustaa lakkijuhlassa :) Kovasti se valitti, että kylymä oli ja tunki pannulapun oven avaimenreikään, jottei kauheesti olis tuiskuttanut käytävästä kylmää sisälle. Kyllä se muuten sitte kai ihan hyvin pärjäsi - kolmille housuilla ja muutamilla villasukilla. Arkiviikko (maanantaista perjantaihin) riitti äiteelle ilman telkkaria ja Itsenäisyyspäivänä meinas olla molemmilla jo aika tylsää, kun ei ollu juuri muuta tekemistä, kuin palella, juua kahvia, syyä ja ravata tupakilla :D Mutta kaikki meistä selvisivät kuitenkin jokseenkin hengissä koko viikon!

Isikin tuli toki juhlaan, muttei ihan koko viikoksi sentään. Autolla edellisenä iltana tänne ja juhlien jälkeen takasin kotimatkalle. Eipä malttanut sekään pysyä poissa ainokaisensa lakituksesta ;) Eikä malttanut kyllä kummitätikään, taikka Tarja, eikä myöskään äitin hoitohenkilökuntana toiminut Alma :) Olihan se aika ihanata, että niinkin suuri sakki sukulaisia tuli meille asti juhlistamaan :)

Varsinaisestta juhlassa oli aika huimat puitteet, kun samalla juhlittiin myös itsenäisyyttä. Me tuoreet ylioppineet, kaikki 5, saavuimme saliin lippukulkueessa, kaikkien vieraiden seistessä. Melkein pyörryin.

Meille pidettiin puheita ja laulettiin ja soitettiin haitaria ja vaikka mitä. Salamavalot räpsivät ja tuntui aika julkkikselta. Hienointa oli kuitenkin (lakin ja tokarin saannin lisäksi) rehtorin puhe, jossa hän mainitsi minut erityisesti. Olihan toki erityisoppilas, kun taival oli pitkä ja kivinen ja mutkainen ja vähän erikoinen muutenkin, kun aikuisiällä tuli sitten suoritettua kaikki lopulta loppuun.

 Virallisen osuuden jälkeen päästiin juhlimaan pajalle, jossa kaikki pajalaiset ja ohjaajat tulivat jonossa halamaan ja onnittelemaan. Huippua! :) Ennen kahvia sain kunnian vastaanottaa muutaman lyhyen ja onnistuneen epävirallisen onnittelupuheen (sovittiin, ettei pönötetä virallisesti) pajan ohjaajilta. Kukkia, ihanat korut, stipendi kaupungilta ja itse tehty (siis, allekirjoittaneen itsetekemä :D) kortti lämmittivät mieltä kovasti :)

Tutkintotodistus! :)

Loppu iltapäivä meni renossa tunnelmassa naatiskellen kahvia ja kakkuja. Mukana juhlimassa kävi myös paikallislehden päätoimittaja, joka haastatteli ja teki lehtijutun. Sekä oikeestaan kunniavieraan ominaisuudessa mun mielenterveyshoitaja :) Johanna oli kuitenkin se, joka keksi mut pajalle lähettää ja jonka idean ansiosta tää päivä tuli lopulta mahdolliseksi.

Muutaman tunnin kahvittelujen jälkeen pakattiin vähän vielä kakkuja kotiinkin mukaan doggie bagiin ja suunnattiin äipän kanssa korpeen rentoutumaan. Juotiin Brandyllä pika kännit ja mentiin ajoissa nukkumaan. Ylioppilas näki rauhaisia unia <3 Todistus yöpöydällä rauhoitti mielen 12 vuoden jälkeen ;)

P.S. Kuvien sijoittelun kanssa oli vähän ongelmia, mutta eiköhän nuista kaikista selviä, että mistä on kyse :) Onnittelutaulu ja kakkupöytä odottivat pajalla, muissa kuvissa muuta oheistuotetta, kuten juhlakalu :)

Pajalaisten ja pajan henkilökunnan yhteislahjus <3
Ja vieläpä erään pajalaisen omin pikku kätösin väkertämät. Nää on niin hienot!