|
Uljas ratsu |
Tuli pakkomielle lähteä verestämään vanhoja taitoja ja koska vanha kansa aina sanoo, että "se on ku pyörällä ajo, kerranku oppii, ni ei ikinä unohda". No eipä tuota ollut silleen unohtanutkaan. Kädet pysyi tiukasti tangossa ja kauheen kovaa ei uskaltanut mennä. Eikä ohjauskaan ollut aluksi kovin sujuvaa. 10 kilometriä pyöräilin ja hanuri kiitteli seuraavat pari viikkoa! :D Pistin kuitenkan peräpuolen uudelleenkin vielä koetukselle ja viime viikonloppuna tempasin uuden fillarilenkin, tosin tällä kertaa lenkki jäi lyhyeksi yllättävän (tai no tiedossa se oli kyllä..) tiesulun takia. Meille kotiin kun pääsee normaalisti autolla kahta reittiä, nyt tarttee toiseen reittiin valita kanootti, soutuvene tai loistoristeilijä - sen verran on tota vettä päässyt kasaantumaan länsirannalle. Ja kuvia on! Todistusaineisto olkaatten hyvät:
|
Hiljainen ilmoitustaulu |
|
Näkymä kotipihalta, yläkerrasta. Taivaanrannan tuntumassa PITÄISI olla se kohta, mistä järvi alkaa. Mutta Jongunjärvi on päättänyt tänää keväänä hipsutella lähemmäksi, kuin aikoihin! |
|
Tuolla ei normaalisti ole järveä.. |
|
Järvistö on rantautunut, kirjaimellisesti. |
|
Uusi järvi Ruottisenharjuntiellä, autosta kuvattu. |
|
Lisää uusia järviä autosta |
|
Ja lissööö |
|
Ja...tarviiko mainita? |
|
Tässä on pieni metsäpuro, normaalitilanteissa.. |
|
Puro |
|
Oja |
|
Oja |
|
Metsä, eikun? |
|
Koivikko, vai? |
|
Saappaat mukaan! |
|
Tämä on meiltä naapuriin, Puskalaan, päin. Nyttemmin tuo ylityskohta on jo kuivunut, mutta ammottava monttu on jäänyt jäljelle. Parin viikon ajan soljuneet vesimassat koversivat tiehen miehen mentävän aukon, josta paistaa läpi ojarumpu. |
|
Siinä pitäisi olla suhteellisen kuiva "suo" |
|
Samainen suo |
|
No shit, Sherlock? |
|
Tuosta nyt voisi hypätä yli, mutta pahempaa on edessäpäiin.. |
|
Oja? |
|
Oja? |
|
Siinä menisi yleensä kyllä tie, niin kauas, kuin silmä siintää, kunnes tulee mutka tuolla kaukana |
|
Oja ja metsää |
|
Puro? |
|
Kuiva metsä |
|
Kuiva koivikko |
|
Sulkuportin väärällä puolella |
|
En usko! |
|
Tämä on puu :) |
|
Kotitienhaaraa vastapäätä oleva koivikko ja pari pöllipinoa |
|
Samainen koivikko |
|
Ja koivikko ja pöllipinot, vai onko ne uppotukkeja? Koivuhalon uittoa? :D |
|
Ja siinä vielä vähän koivikkoa |
Että silleesti! Tuluviihan meillä :) Aika pitkälle kevääseen päästiin iliman, että vedet möyri tielle asti, nyt on tosissaan Länsirannantie poikki meiltä n. 2km eteenpäin muutaman kilsan matkalta, Iijoen, Jongunjärven, Valkeisen ja muitten lähivesistöjen kevätinnokkuuden takia. Motissa ei olla oltu ja ei näyttäis siltä, että jouduttaiskaan, kun toista reittiä pääsöö vielä ainakin toistaseks kylälle. Sen kun vaan aina muistais.. karvaamman kautta sain kokea, kun viime maanantaina epähuomiossa lähdin väärää reittiä pitkin kotiutumaan. Piti sitten vaihtaa kotiin kiirehtiminen sunnuntaipöristelyksi, kun sai samantien tempasta ylimääräset 50 kilsaa, että pääsi kotio asti.
Tulvien lisäksi Pudiksen kevät alkaa olemaan kohillaan. Mulla on allergiaoireita, toisin kun viime keväänä. Pihalla kukkii leskenlehdet, viime keväänä istutetut ruukkunarsissit, sinivuokot ja koivut on hiirenkorville. Päivisin on lämmin ja öisin valosaa. Kyllä se kesä sieltä tuloo, kunhan malttaa ootella :)
Muilta osin kuulumiset on aika hyviä. Kevään yo-kirjotukset meni läpi aika kirkkaasti, lopulliset tulokset on vielä kuulematta, mutta jos pisteet pysyi samana YTL:ssä, niin Äidinkielestä tulisi E, (3 pistettä vaille L) ja Englannista C (YHTÄ pistettä vaille M). Syksyllä kirjotetaan Psykologia, Ruotsi ja luultavasti Terveystieto tai muu Reaali. Sain kuulla, että tarttetaan 18 kompensiopistettä hyväksymään kirjotukset, joten jos ruotti menee persiilleen, niin pisteitä heruu kyllä muista aineista. 11 on jo kasassa, joten ilouutinen: mun EI TARVITSE päästä ruotsia läpi! :))) Toki koitan tässä silti tsempata, että saisin edes A:n, mutta muuten kevein mielin voin sanoa, että mä oikeastaan olen jo ylippilas! :)
Sen lisäksi, jos koulutus vaan järjestetään ensi vuonna, niin mä lähden aamu- ja iltapäiväohjaaja sekä koulunkäyntiavustaja-kouluun. Vuoden verran ja musta tulis kerhotäti :) Ja! Kävin juttelemassa Pudis-lehden päätoimittajan kanssa ja ilmeisesti meille synty jonkinlainen suullinen sopimus jostain hätävaratoimittajan pestistä, eli oon myös freelancer-toimittaja nykysin! Ja! Mua pyydettiin mukaan kunnallispolitiikkaan - saatampa vaikka lähteäkin. Ja! Oon edelleen taiteillut, tehnyt kortteja, hortonomi-floristina suihkinut, keramiikkajuttuja tehnyt ja vaikka mitä! Laulanut! "Kirkkokonsertissa"! Minä?! Mamman pikkuinen pakana :) Semmosta se on, kun pitää höylätä joka paikassa :)
Neiti tuleva Tasavallan Presitentti kiittää ja kuittaa tältä erää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti