Jos ihminen ei joudu jyrkänteen partaalle, ei hänen selkäänsä kasva siipiä.
-Niko Kazantakis-

maanantai 19. marraskuuta 2012

Jag är en överstudent nu!

Aluksi lyhyt anteeksipyyntö piiiiiitkästä tauosta ja yhtä lyhyt selitys. Blogi on ollut kirjoitustauolla. Siis, tauolla kirjoittamisesta ja kirjoittamisen takia. Ja viime viikkoina myös laiskuuden..Tuli käsky keskittyä vain ja ainoastaan kirjoituksiin ja jäättää kaikki muu taka-alalle. Ja poikihan se tuloksia...

Mä siis VIHDOIN kirjoitin - YLIOPPILAAKSI.
Aikaa meni syksystä 2000 - jolloin astelin ekan kerran lukioon
- syksyyn 2012 ja tähän päivään.
Takana on 2 ja puoli vuotta päivälukiossa, + vanhamallinen reaalin kirjoitus arvosanalla A-
Vuosi aikuislukiossa ja äikän sekä enkun kirjoittamiset, äikästä M, enkusta C.

Sekä lopulta reilu vuosi eLukiossa ja viimeisten kurssien suoritus vielä Pudiksen omassa lukiossa.
Eli kaikenkaikkiaan 4 eri oppilaitosta ja 12 vuotta taukoineen.
Mutta valmista tuli!

Monesti epäillytti itteänikin, että tuleeko tää päivä IKINÄ ja lunastanko aikanaan isin äidille, eli Mammalle, tekemäni lupauksen.  Silloinkin, kun tuntui, ettei ruotti ja matikka mee päähän millään ja etten enää alota lukiota uudestaan ja en jaksa kirjottaa ja en osaa ja en haluu ja en en EN! Niin muisto siitä, että lupasin Mammalle kirjoittaa itteni ylioppilaaksi, autto jaksamaan ja alottamaan aina uudestaan. Musta ei Mamma ihan tullut suvun ekaa ylioppinutta, kun serkkujen lapset ehti ensin mun hidastellessa.. mutta oothan silti musta ylpeä siellä pilven reunalla kun luet tätä blogia? :')

Viimeiset muutamat kurssit oli tuskaisimmat. Mun piti käydä yks pakollinen ruottin kurssi, että ees pääsin nyt syksyllä kirjoittamaan. Kävin sen pikavauhtia 2. luokan lukiolaisten (n. 17-vuotiaiden) kanssa ja sain siitä 7 :) Siitä oli kiva lähteä kirjottamaan.
Kirjotusten jälkeen oli vielä eessä matikan ja filosofian kurssit, jotta lakin ja päättötokarin saisi.. Filosofiaa koluttiin myös pikavauhdilla läpi samaisten "luokkatovereiden" kanssa. Välillä tuli pyöriteltyä silmiä ja tuumittua, että mihin sakkiin sitä olikaan lähetty, kun ikäeroa opiskelukavereihin oli kymmenisen vuotta... Siinä avautu maailmankatsomus vähän joka suuntaan. Mietin monesti, että onko musta tullut vanha ja olinko mäkin joskus semmonen..? :D Filosofiasta tuli repästyä kuitenkin 9 ja se lämmitti mieltä entisestään. Varsinkin, kun se oli viimenen kurssi, mikä piti suorittaa.


Osasin tämmöisiä! :)
Matikka oli suurin pommi ja kompastuskivi. Mä suoritin kurssin itsenäisesti ja kokoajan pelotti, että eihän se mee läpi nyt, kun ei se oo mennyt 3 edellisenääkän kertana. Kyseessä oli siis viimenen pakollinen lyhyen matikan kurssi, josta oli jo kolmesti tullut hylättyä. Ja kun viiminen pakollinen oli saatava ainakin läpi..
Mä tein töitä enemmän, ku ikinä minkään koulutyön eteen. Laskin ahkerasti päivät Pajalla ja illat kotona. Kävin tukiopetuksessa näyttämässä laskusuorituksiani ja kysymässä neuvoa laskuihin, jotka ei sujuneet. Koepäivä kun koitti, niin vähän pelotti... Kaavat meinas olla päässä ihan hukassa ja sekasin, mutta... kaikista omista epäilystä huolimatta nousi nelonen lopulta ysiin! Matikan kuuden kurssin arvosanat menee nyt 6,6,6,4,9! :D Äitin kanssa meinattiin, että opettajalla oli puhelin väärinpäin, kun lähetti mulle tekstarina kurssiarvonan ;) Mutta kyllä. Ysi sieltä pätkähti! Ja näin ollen - KAIKKI kurssit läpi ja samaten menivät vielä ne yo-kirjoutuksetkin.

Tulokset julkaistiin perjantaina ja tänään sain niitä kysellä lukiolta.
Lakki painetaan päähän 5.12. Seuraavin arvosanoin:

Ruotsi 143 (159 pisteellä lähti, mikä vaadittiin C:h. Opettaja tarkisti yo-kokeita ekaa kertaa ja varoitteli pisteiden pudotuksesta, mutta että 16 pistettä lähti...aika hurja..)
Psykologia 15 (lähti 14:sta, eli pisteellä nousi, mikä oli hienoa! 16 pistettä vaadittiin C:n, eli pisteen päähän jäi)
Terveystieto 26 (lähti 28:lla, mikä oli juuri E:n raja. Eli putosi sen verran, että arvosana vaihtui alemmaksi..)
Englanti 239 (lähti 231:llä, eli kivasti nousi kuitenkin 8 pisteellä, M:n sai juuri 232:lla pojolla, eli enkku nousi C:stä M:ään :) )
Äidinkieli 80 (83 pisteellä lähti, L:n raja oli kuitenkin 86 joten jäihän se sitten useemman pisteen päähän. E:n sai "jo" 71:llä pisteellä)

Pähkinänkuoressa pisteet ja arvosanat:

Ruotsi laski 16p = B (lubenter approbatur)
Psykologia nousi 1p = B (lubenter approbatur)
Terveystieto laski 2p E--> M (magna cum laude approbatur)
Englanti nousi 8p C--> M (magna cum laude approbatur)
Äidinkieli laski 3p = E (eximia cum laude approbatur)


Arvosanoista jos tahtoo tietää lisää, niin edellisessä päivityksessähän mä niistä tarinoin :)

Kaikki meni kuitenkin siis kirkkaasti läpi ja se on tärkeintä :) Äikkä jäi alkuperäisen tiedon mukaan yhden pisteen päähän L:stä, mikä vähäsen kaiversi, mutta lopullisissa pisterajoissa näkyi, että pisteitä jäi lopulta uupumaan 6, joka ei enää ketuttanut ihan niin paljoa.. :D Tai ketutti vielä enemmän, tiedä sitte :) Hyväksytyn kokeenhan saa uusia ilman aikarajaa vaikka 100 vuoden päästä. EN AATELLU! :D Kun nyt kerran on kaikki menneet läpi, kurssit tehty, tutkinto suoritettu ja lakin kera näppiin napsahtaa päättötodistus, ni tämä riittää, kiitos! Kukaan ei varmasti multa tulevissa duunipaikoissa kysele, että minkä arvosanan sain psykasta ja vertaa sitä sitten mun asiakaspalvelutaitoihin. Eiköhän työnantajat "arvosta" sitä, että koulut on käyty. Vaikkakaan ylioppilastodistuksella ei kauheen korkeisiin virkoihin ookkaan mitään asiaa...

Mutta sairasloma loppuu vuoden vaihteeseen ja siitä olis tarkotus lähteä työnhakuun. Tai haku on jo nyt ajankohtanen, mutta kauheemmin ei oo mitään vielä tarjottu.. Pitäis kait keksiä joku loistava IT-idea ja alkaa tahkoomaan rahaa kotoa käsin. Miljoonia. Tai sitten takaisin kouluun. Harkinnassa olisi aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ja koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto. Tässä on jo kuukausitolkulla odoteltu, että järjestyykö koulutus täällä Pudiksella. Hakijoista meinaa olla vähän pulaa.. Se olis alle vuoden mittanen koulutus, josta aikalailla varmasti sais työpaikan ittelleen. Ja sekös se minua eniten kiinnostais. Mutta aika näyttää, että kuinka käy :)

Loppumuistutuksena kerron tässä vielä kaikelle kansalle ja erityisesti heille, jotka haluavat minua muistaa tämän opintosaavutuksen loppuun saattamisesta:
5.12. on lakkiaiset täällä Pudasjärvellä. Äiti tulee ainakin lentäen, eli jos on jotain tosi pientä ja kevyttä, millä haluatte mua onnitella, niin äitin mukaan voi koittaa soluttaa :) Lentolippujakin saa vielä ihan suht edullisesti, jos tahtoo tulla paikanpäälle. Isiltäkin kantsii kysellä, jos tulevat asuntoautolla-/vaunulla. Vähän auki vielä, että pääsevätkö paikalle :) Mutta jossei äitin mukaan halua lähteä/laittaa lahjusta, niin isillekin voi laittaa.
Vaihtoehtoisesti, oon toki tulossa jouluksi Orimattilaan, lentäen, eli yhtä pientä ja kevyttä voin kantaa mukanani silloinkin :)
Eli kultaharkot ja litran viinapullot jää äitin luo jouluna säilytykseen, jos niitä meinaatte lahjottaa :)
Tää ei kuitenkaan ole mikään "lahjokaa mua!"-ilmoitus, vaan pyyntö huomioida, että kauheen painavia asioita ei vaan voi lentokoneessa kuljettaa. Pesukoneet, autot, norsut ja rivitalokaksiot voi lähettää mulle myös suoraan kotiin ja osoitteen saa, kun pyytää :)
 

Huomioikaahan, että kaikki edellinen on kirjoittu reilusti pilkettä silmäkulmassa, hannamaiseen tapaan ;)

Pienimuotoisia kahvikekkereitä meinasin järkkäillä varmaan sekä äipän, että isin luona, että jos kahvihammasta kolottaa ja haluatte tulla silmäilemään mun todistusta ja/tai hipelöimään lakkia (jonka oon jo itsevarmana pari viikkoa sitten ostanut), niin ilmoittelen kyllä ajankohdasta.

Tällä erää, uusi ylioppilas kuittaa!
Kiitos ja kumarrus <3

P.S. Kunhan tässä kerkiä, niin päivitän vähän kuvien kanssa kesän ja syksyn touhuja... eivät tosin ole NIIN mielenkiintosia, että niistä pitää tälleesti erikseen mainostaa, mutta näin talven alkaessa on kiva muistella menneitä ja katella kesäisiä kuvia, eikös joo? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti