Käntrit ja ääliöt ja muuta kesäilyä

Sen verran on vissiin tässä viime päivinä ollut kuitenkin ikävä sinne Pudiksen korpeen, että kun vihdoin sain itteeni niskasta kiinni ja aloin päivittämään blogia, niin oli pakko ottaa viltti ja linnottautua tänne luontoäidin helmaan, oman äitini takapihalle. Kun kesäsäät vielä suosii, niin mieluustihan sitä täällä pihalla istuskelee ja bloggailee. Ohikulkijat saattavat tätä suurestikin ihmetellä, mutta ihmetelkööt! Ja täällä takapihan perukoilla näyttäis toimivan vielä joku läheinen nettikin, joten mikäs täällä on dataillessa.

Edellisestä päivityksestä tuntuu olevan jo hirmusesti aikaa ja tässä on ehtinytkin tapahtumaan jo vaikka ja mitä! Tai ainakin tuntuu siltä. Isi täytti 60 ja lähti Lappiin karkuun, ite vietin nimpparini tän vuoden vahvimmassa humalassa ja leivoin jossain vaiheessa kummitussedälle synttärikakun ja silloin humalanhuuruisena nimppari-iltana muistan olleeni myös Yö:n konsertissa. Muuten mä oon kait lähinnä muhinut tässä mamman nurkissa ja lorvinut sängyssä pitkälle iltapäivään. Kömpinyt höyhensaarilta pois vasta vähän ennenkuin äitee on tullut töistä kotiin. Ja toisen kerran tänä kesänä tuli myös käytyä uimassa! Ja oon perannut myös vähän mustikoitakin sukulaisten avuksi. Eli löhnimiset untenmailla on siis olleet kyllä ihan ansaittuja.

Viime maanantaina mä menin kyläilemään rakkaan Riikka-ystäväni luokse. Syötiin siinä iltapäiväkahvien kanssa molemmat pari sokerimunkkia ja sen jälkeen Riikka huijasi mut onnistuneesti kahdeksan (8) kilometrin lenkille! Yllättävintä tässä oli se, että mun ei tarvinnut missään vaiheessa pitää sen suurempaa levähdystaukoa, eikä änkeytyä Riikan Eemeli-pojan seuraksi vaunuihin. Kävelin tosi reippaana tyttönä ja ihan omin jaloin KOKO LENKIN. Ja oon tästä suorituksesta varmasti ylpee vielä vanhainkodissakin. Oikeen jalan pikkuvarpaan alapuolelle tosin tuli rakko, mutta siitä syytän äitiä, koska mulla oli sen sandaalit jalassa. Omilla "krokseilla" toi lenkki tuskin oliskaan kyllä onnistunut, että ihan hyvä vaan, että olin päättänyt lainata mamman sandaaleita. Seuraavana aamuna mä en tosin meinannut enää päästä sängystä ylös. Jalat oli joksenkiin pökkelön oloiset, eikä ihan kaikki kivut ja säryt oo vissiin vieläkään hävinneet. Mutta varsinaisen lenkin aikana en tuntenut kipuja missään päin selkää ja tai jalkoja. Paitsi siellä pikkuvarpaaseen ilmestyneessä rakossa, mutta sitä nyt ei lasketa. Mukava ja aikaansaapa päivä se joka tapauksessa oli ja sain myös todistaa, kuinka Eemeli 5kk ajoin vähän matkaa isin kanssa ralliautoa :)

Tiistai taisi mennä siinä suurimmaksi osaksi haavoja ja lihaksia parannellessa ja keskiviikkona uskaltauduin sitten jo sen verran liikehtimään, että käväisin Lahdessa Mimmin luona kahvittelemassa. Viime kerrasta, kun ollaan nähty, oli jo sen verran aikaa, että iltapäivä meni siinä oikein mukavasti rupatellessa. Ja ennen kylään menoani leivoin tosissaan mansikka-valkosuklaa-keksi-hyydykekakun, josta on tullut viime vuosina mulle semmonen eräänlainen "bravuuri". Tai ainakin melkein kaikkiin omiin juhliin se on tullut tehtyä. Ehkä musta on jo tullut niin vanha, etten mä enää välitä niinkään siitä perinteisestä kermakakusta, vaikka sekin on tosi nannaa.


Torstaina olikin sitten tiedossa menoa ja meininkiä. Ensin käytiin uimassa iltapäivällä, suurimmat hiet heittämässä vilpoiseen järviveteen ja sen jälkeen alettiin suunnittelemaan "NeppaJymyKerholaisten" kanssa Orimattilan Kantrifestareiden valloitusta. Sovittiin, että ollaan niin kännissä, että riittää ja pidetään hauskaa. Ja niinhän siinä sitten kävi :D Kun oltiin saatu hikiset naamat maalattua ja kammattua ja kehitelty päälle jotain edes suhtkoht fiksua ja katseenkestävää, niin alettiin suunnistaa "festarialueelle". Muutama sidukka pohjiksi ja lisää kurkkuun, kun päästiin anniskelualueelle. Olo oli oikein mukavan poreileva siinä pitkin iltaa. Nähtiin surmanajajat metallipallossaan ja käytiin Nellin kanssa pyytämässä niiltä nimmarit "iholle", eli nössösti käsivarteen vaikka mä suunnittelinkin aluksi, että tarjotaan tota decolteen seutua. Pupu meni kuitenkin pöksyyn ja tyydyttiin pelkkiin käsinimmareihin.

Yötä vastaanottamassa

Prätkäshown jälkeen oli vuorossa paikallinen bändi, eli raskasta suomirokkia a'la Raaka-aine. Fanitin! Piti juosta sit vähän lavan eteenki kiljumaan, kun tuli niitten tunnetuin kipale. Siinä vaiheessa olikin jo punanen lonkero tehnyt siinä määrin tehtävänsä, ettei yhtään hävettänyt hillua siellä muun kantriyleisön äimistellessä. Tämän esiintyjän jälkeen oli pissatauko (jos toinenkin) ihan paikkallaan, vähän lisää lonkeron tankkausta ja Yötä vastaanottamaan. Suomirokin legendat veti loistokkaan keikan, jota tuli sekä video-, että valokuvattua niin, että riitti. Kivasti oltiin vielä siinä melkeen eturivissä, jottei oma laulu ihan kuulunut bändin laulannan yli. Jokasen biisin mukana piti laulaa, vähän jäljessä, omilla sanoilla ja ehkä hieman epävireisesti, mutta kuitenkin! Jotenkin se oli siinä vaiheessa lonkura tehnyt tehtävänsä siinä määrin, että mun mielestä bändillä oli väärät sanat ja sävelet. Encoren aikoihin mut kiskottiin pois lavan edestä ja takas anniskelualueelle, koska janotti.

Jano!

Mun oli myös määrä ottaa valokuva Nellin äitistä ja Lindholmin Ollista, mutta Olli oli kuulemma hikinen ja mennyt keikkabussiin lepäilemään. Tapahtuman juontanut Riitta Väisänen seisoskeli sopivasti mun käden ulottuvilla, joten tempaisin sitä hihasta ja muutaman neuvottelun jälkeen, joista mä olin tosin jo poistunut, oli Riitta käynyt loppujen lopuksi hommaamassa Ollin kuvaan faninsa kanssa. Hienosti hoidettu Riitalta ja Ollilta, suuresti nostan hattua! Mä itse tosin olin tässä vaiheessa jo horjuvien askelten tahdittamana matkalla paikalliseen ravinteliin, jossa ehdittiin vielä kivasti reilu puoli tuntia kiskoa viinaa. Mustikkaa ja mansikkaa meni heti tiskillä alas shotteina ja Tequila Sunriseja sekä muutama siideri tuli vielä pöytään mukaan. Tequilaa saankin sitten kiittää loppuyön pelikunnostani. Neppajymykerho jatkoi siis matkaansa baarista grillille ja sieltä sitten kyydin saattelemana kotiin. Tosin MÄ olisin halunnut UIMAAN! Siitä sitten keskusteltiinkin pitkään, eikä mun tajuntaani millään mennyt, että meidän kylän uimaranta on nykyisin suljettu puomilla jo monen kilsan päähän klo 22-07. Lopulta mä kait kuitenkin uskoin, koska päädyin kotiin ilman uimista.

Joku ihmeen idea oli sitten mennä äitille kotiin takapihan kautta, jossa ei kuitenkaan ollut ovi auki. Mä olin tässä vaiheessa ehtinyt jo riisua suurimman osan bilevaatteistani, eli ainakin kengät, käsilaukun ja housut takapihalle, joten painelin sitten pelkkä paita päällä ja avain kourassani etuovelle. Ja koska menin ilman kenkiä, niin piti kipaista vielä naapurin pihan kautta, ettei kivet pistelleet jalkoja. Äitee ei ollut kovin iloinen, vaikka sitä meinasinkin suunnattomasti huvittaa umpikänniääliönä kotiin tullut lapsensa. Mä pötköttelin hetken äitin jalkopäässä ja pyysin sen jälkeen luvan mennä suihkuun. "Jos et tärvää itteäs", oli lupausta lähentelevä vastaus. Suihkuun siis, koska "mul on meikkii naamasha!" ja suihkun jälkeen vielä toviksi takapihalle istuskelemaan ja päivittämään viimeiset toilailut naamakirjaan. Melkeen meinasin silloin jäädä takapihalle nukkumaan, mutta kun ei penkillä ollutkaan vilttiä, niin menin sit sisälle. Aamulla, kun äiti oli lähtenyt töihin, mä heräsin hetkeksi juomaan ja koska havaitsin edelleen olevani melko kännissä, päädyin takaisin nukkumaan, edes tupakilla käymättä, mikä mun pelikunnosta kertoo jo aika paljon. Mutta kaiken kaikkiaan torstai-illan tapahtuman voinee tiivistää kahden ystäväni seuraavana aamuna käymään keskusteluun. Toinen kun näistä heitti mut silloin aamuyöstä kotiin.

"Et USKO, kuinka kännissä eilen oli Hanna Sallinen!"
"Uuuskon."
"Et usko."
"Uskon!"
"ET USKO!"
"Ai se oli NIIN kännissä?"

Oon kyllä sitä mieltä, että suotakaan tämä nyt minulle, kun en ees synttäreitä sen kummemmin juhlinut muutenkin on toi alkoholin käyttö rajautunut nykyisin pariin kertaan per vuosi. Silloin tällöin tommonen "aivot narikkaan-iloittelu" on ihan kivaa. Ja sekin vielä kerrottakoon, että krapulaa mulla sitten ei ollut. Humalassa olin tosin vielä aamullakin, mutta sen jälkeen sain nukuttua sen humalan pois siinä määrin, että äitikin uskalsi jo illalla tulla mun kyytin, kun lähettiin vähän autolla huristelemaan kauppaan ja silleen. Illan hämärtyessä mä sainkin sitten muilta NeppaJymyKerholaisilta kuulla loputkin toilailut, mitkä olin ite jostain syystä sulkenut pois mielestäni. Muistihan mulla siis ei mennyt, koska osaan ottaa sen verran fiksusti. Tässä vois kuitenkin lopuksi vielä pyytää anteeksi niitä kaikkia raasuja, jotka joutuivat mun drunken-call-frendeiksi ja niitä, jotka joutuivat koko yön valvomaan seuraten mun facebook-päivityksiä.

Känniääliö kiittää ja kuittaa! o/

Ainiin... Ja P.S. Toistaiseksi hitaan kännykkä-puhelin-netin takia mä en nyt ainakaan vielä jaksa latailla tänne kaikkia kuvia. Niitä sitten myöhemmin lisää. Kuulumiset kuitenkin oli tällä kertaa tässä ja kohta lisää :))