Enää ei kuulu iskän luona maukunaa, eikä Viljamin pienten karvatassujen tömpsettä. Kissanvihaajan luoti riisti meiltä ihanan ja seurallisen kissan, ainoan laatuaan. <3
Kyyneleet virtaavat ja puhdistavat. Ne auttavat käsittelemään surua. Mutta mikään mahti maailmassa ei saa mua ymmärtämään, eikä laannuta mun vihaani! Mitä pahaa Viljami oli koskaan kenellekään tehnyt, ansaitakseen tällasen kohtalon?!
Ilmeisesti kyseinen henkilö ei edes asu siellä missään naapurostossa, vaan oli vaan käymässä. Ase mukana. Miksi?! Onko kissa niin pelottava otus, että itsesuojelun kannalta se pitää ampua, kun sellaisen näkee?
Kyseessä ei ollut ampujan oma lemmikki. Se oli meidän! Sitä rakastettiin ja lähes palvottiin. Sillä oli koti ja perhe, jotka jäivät kaipaamaan. Miten tällaista julmuutta voi koskaan käsittää..
Toivon sille kusipäälle, joka tän teki, samaa kohtaloa. Kuolla luodinreikä korvanjuuressa ojaan. Yksin! Yksin ilman, että kukaan näkee, saa mahdollisuutta auttaa ja suojella ja olla vierellä, kun ystävä lähtee viimeiselle matkalleen.
Lepää rauhassa Viljami, tassunjälkesi sydämessäni <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti