~*~ Alamaailma ~*~: Kotona!

Kotimatkalla, Puolangan liepeillä

Sä asut siellä missä aallot lyö rantaan
ja palmupuut huojuu
Mä oon täällä missä pakkanen paukkuu
ja viima vinkuu
Se tulee nurkista sisään ja jäädyttää
Mä kuinka tänne päädyinkään
asuttamaan kylmää taloa
Ku sä oot siellä jossain, lämpöö ja valoa

Mä tuun kylmästä lämpimään
Aion tulla viereesi kömpimään
Ja vaikka ootkin kaukana siellä,
Kuule beibi me tavataan vielä
Mä tuun kylmästä lämpimään
Aion tulla vielä sua lempimään
Ja vaikka oot kaukana siellä,

Kuule me tavataan vielä!

Tahvo <3

Kotona on kiva olla. Kotona on kiva käydä ja kotiin on kiva palata. Mä matkasin siis lauantai-sunnuntai välisenä yönä takasin Pudasjärven kotiin Orimattilan kodista. Poikkesin menomatkalla Sysmässä kahvittelemassa ja myymässä parit kengät, ettei mun tarttis niiiiiin paljon raahata tavaraa Pudikselle. Pari tai pariparia kenkiä sinne tänne siinä tavarapaljoudessa. Autoon ne kaikki mahtui kuitenkin ja mä näin jopa takalasista pihalle tällä kertaa. Toisin oli tammikuussa, kun viimeksi tulin tänne. Tosin mulla oli silloin mukana 2 ihmistä, 2 kissaa ja Koira, joten tila oli vähän toisella tavalla käytössä. Ikävä oli tänne ja ikävä on myös etelään. Menee varmaan viikkoja, ennenku taas alkaa arki normalisoitua.

Ja vähän haikeutta toi mukanaan myös se, että tänne ajelessa oli parhaillaan pakkasta -2 ja täällä on muutenkin täys syksy. Ilmassa tuoksuu mädäntyneet ja kuolleet lehdet ja talvi. Mä melkeen ehdin jo pelätä, että täällä olis metri lunta. Onneksi vielä päivisin paistelee myös aurinko ja se sentään toistaseks vielä lämmittääkin. Silti mä aloin kutomaan itelleni tumppuja. Ja kisuista oli tallessa aluksi 2, joista vanhin, Merri oli rappusilla vastassa, kun mä aamulla kotiuduin. Se huusi mulle ensin hetken ja hyppäs sitten syliin halimaan ja kiehnäämään. Mulla oli ollut niin kova ikävä kissoja, että itkuhan siinä tuli. Muita otuksia alko löytymään vasta sitten seuraavana päivänä. Jopa Tahvo, joka oli ollut koko kesän karkuteilla. Juttelin äitin kanssa puhelimessa pihalla, niin Tahvo ilmeisesti kuuli sen ja tunnisti tutun äänen. Ääntä kohti se ainakin tuntu suunnistavan, kun mettän laidasta rupes raikumaan sydäntä särkevä määkinä. Ja kuinka olikaan mamman pieni läski laihtunut! Ei sillä, että se olis nälkää nähnyt, kun kisuilla on ulkona ruokaa, mutta roikkuva löllömasu, jonka maavara oli ehkä 1,5 senttiä, oli kadonnut! Atleettinen Tahvotti <3

Karvamonot ojoon!

Mä päätin kuitenkin palailla pikkuhiljaa mun normaalien harrasteiden pariin. Tempaisin lämpöiset karvasaappaat jalkaan ja pinkaisin pihalle, kun aurinko niin kivasti lämmitteli. Kamera mukaan ja luontoon siis! Ei sillä, että mua ihan kauheesti silleen kiinnoistais tuolla luonnossa hengailla näin syksyllä, mutta jotain siedätyshoitoa tää kait on mun mielestä olevinaan. Inhoon syksyä, kun kaikki luonnossa kuolee ja tulee kylmä ja märkä ja kylmempää on vielä edessä, kun tietää, että talveen on vielä matkaa ja kevääseen vieläkin pitempi. Mutta kyllä tosta silleen ihan hyvälle mielelle tuli, kun pääs kattelemaan luontoäidin väriloistoa.

Täällä ei ruskaa vielä ole ja en sitte tiiä, että miten se tänne ihan eteläiseen Lappiin edes muodostuu, mutta ainakin keltasta ja satunnaisesti myös punasta oli ihan tossa pihatien varressakin jo havaittavissa. Ja kyllä mä muutaman näivettyneen mustikan ja pari puolukkaakin tapasin matkallani :) Kuvakavalkaadi ei kyllä anna oikeutta tälle alkavalle väriloistolle, mutta yrityksestä palkitsen itseni silti.

Ruusu marjoineen

Puolukka auringossa

Lisempää puolukoita (saattaa olla myös karpalo tai juolukka...)

Syksy saapuu suolle

Tästä lähti huumaava tuoksu!

Kuin sieniä sateella

Kappas!

Mikäliekanerva

Erottuu joukosta

Mustikkaan menijöitä?

Nahistunut marja

Syksy :(

Paratiisin omenoita

Perusomppu

Pihlajan satoa

Kohmeiset kimalaiset

Kasvihuoneessa kasvoi kanssa vaikka ja mitä! Tosin, ei kauheesti mitään semmosta, mitä mä olin suunnitellut. Tosin... ei ne kyllä kasvaneet kovin hyvin mun lähteissäkään, joten annetaan lomittajalle anteeksi. Tomaatit oli upeita! Lehtiä ja oksia ja varsia oli varmaan muutaman kilometrin verran. Mä tosin raa'asti karsin aikalailla kaikki niistä siinä toivossa, että mun tomaatit vielä ehtis kypsyä. Kaksi jo punertaa kovasti. Myös paprikan hedelmät oli kivasti oransseja. Niitä kylläkin oli vain kaksi, oli toivonut vähän useampaa, mutta eiköhän laatu korvaa määrän. Isompi paprikoista joutui jo iltapalasalaattiin tänään ja hyvää oli! Yrtit oli jo sen verran yliaikaisia, että ne oli joko mädäntyneet ja kuolleet niille sijoilleen, muuttuneet puisiksi ja ikävän makuisiksi tai sitten joku toukkaperhe oli pitänyt niillä päivälliskestejä. Kaiken mä kuopsuttelin kuitenkin ylös, tomaatteja ja paprikaa lukuunottamatta. Porkkanoitakin mä toivoin siellä kasvavan, mutta kun suurin oli vaalean oranssi ja pituudeltaan ehkä 2 senttiä, niin mä nyppäsin nekin kaikki ylös ja rupes mylläämään kasvualustaa valmiiksi ens keväälle. Ehkä mulla ens vuonna on paremmpin aikaa ja taitoa hoitaa tota kasvihuonetta. Vois alottaa silloin jo aikasin keväällä ja valita vähän toisenlaisia siemeniä. Mun salaatit esimerkiksi, ei itäneet tänä vuonna ollenkaan... Mutta kaikenkaikkiaan saldo oli ihan ok. Kurkut kuoli jo keväällä ja tomaatit ja paprikat on melkeen ainoita, mitä noista jäljelle jääneistä kasveista tykkään syyä, joten ei paha ollenkaan. Talven yli vaihdetaankin sitten harrastus lumihiutaleiden viljelyyn ja villaesineiden väkertämiseen.

Ainiin! Ja sitte vielä semmosenkin lupauksen menin itelleni tekemään, että postaan itestäni kunnon kuvan tänne sitte vasta, kun tässä "kesäloman" aikana takasin tulleet 10 kiloa ja niiden parikymmentä kaveria on lähteneet ;)