Hyvästi, karvainen ystäväni

Miten julma ja sydämetön voi ihminen olla? Kuinka sielultaan musta pitää olla sellaisen henkilön, joka riistää viattomalta luontokappaleelta hengen?

Enää ei kuulu iskän luona maukunaa, eikä Viljamin pienten karvatassujen tömpsettä. Kissanvihaajan luoti riisti meiltä ihanan ja seurallisen kissan, ainoan laatuaan. <3

Kyyneleet virtaavat ja puhdistavat. Ne auttavat käsittelemään surua. Mutta mikään mahti maailmassa ei saa mua ymmärtämään, eikä laannuta mun vihaani! Mitä pahaa Viljami oli koskaan kenellekään tehnyt, ansaitakseen tällasen kohtalon?!

Ilmeisesti kyseinen henkilö ei edes asu siellä missään naapurostossa, vaan oli vaan käymässä. Ase mukana. Miksi?! Onko kissa niin pelottava otus, että itsesuojelun kannalta se pitää ampua, kun sellaisen näkee?

Kyseessä ei ollut ampujan oma lemmikki. Se oli meidän! Sitä rakastettiin ja lähes palvottiin. Sillä oli koti ja perhe, jotka jäivät kaipaamaan. Miten tällaista julmuutta voi koskaan käsittää..

Toivon sille kusipäälle, joka tän teki, samaa kohtaloa. Kuolla luodinreikä korvanjuuressa ojaan. Yksin! Yksin ilman, että kukaan näkee, saa mahdollisuutta auttaa ja suojella ja olla vierellä, kun ystävä lähtee viimeiselle matkalleen.

Lepää rauhassa Viljami, tassunjälkesi sydämessäni <3

Kirpparikuulumisia, vauvakuvia ja yleistä Elokuista vetkuttelua

Äitin Sulo (päällä) ja Simo kesäilemässä söpösti

Miten onkin kuukausi olevinaan niin hirmu lyhyt aika? Mun kun oli tosiaan tarkotus viettää "kesälomaa" Orimattilassa kuukauden verran, käydä läpi mun omaisuus ja hukata siitä suurin osa johonkin. Moikata kaikki kaverit ja palata Pudikselle. Mutta mä olen täällä "etelässä" edelleen. Ja ollaan kuitenkin kohta elokuun puolessa välissä. Tässä sitten aikani mietittyäni ja ahdistuttuani saamattomuudestani, mä päätin vihdoin ottaa ja lähteä saneeraamaan mun romukasaani. Ja ennen tätä projektia varasin vielä kirpparilta pöydän, jotta ne kamat tulisi varmasti myytyä. 3 päivän saldo oli torstaina 12,80e ja 16 myytyä tuotetta. Kyllä se siitä!

Mutta mitä aarteita mä omistankaan! Löytyy -83 vuonna valmistettu Nintendon käsikonsoli, josta eBayssa saa pulittaa 60-80 euroa. 60-luvun lopulla tehty kamera, johon ei saa enää filmiä. 8-bittinen nintendo (tai no ainakin pelejä siihen..), laatikollinen VHS-kasetteja ja CD-levyjä. Ja tietenkin valokuvia! Mua harmittaa suunnattomasti, ettei mulla ole nyt käsissäni skanneria, joten tällaisena teknologian huippuaikana mä jouduin valokuuvaamaan valokuvia, että sain "muutaman" vauvakuvan tänne jakoon.

Pesuvadissa, Isin sylissä, kirjojen keskellä ja perunamaalla

Puhelinpalaveri laatikossa, pulkkamäessä, keittiössä kakkutaikinaa syömässä ja uuvahtaneena lattialla

Uima-altaassa, Volvon konepellillä Korkeesaaren matkalla, Äitin masussa ja Isille huutamassa sängyllä

Ja kirpparille oon tosiaan vienyt semmosta suht laadukasta käyttötavaraa, jotka on äiteen mielestä alihinnoteltua ja siks ei kauppa käy. Voi myös olla, että kukaan ei vaan tartte niitä. Mutta jospa sieltä ees pöytävuokran verran tulis rahhoo, niin pääsee niistä sitten ainakin eroon ja kirpparin suhteen taloudellisesti omilleen. Mä kyllä ostaisin ilomielin ne mun kaikki tavarat niillä hinnoilla. Mutta jospa mun ei tartte niitä enää kasata itelleni takasin. (VINKKI! Orimattila, Piparuutin kirppis ja pöytä 96 siellä takanurkassa. Käykää ostaa kaikki pois! :D) Ja seassa on paljon sellastakin tavaraa, jotka mä olen joskus ite ostanut kirpparilta paaaaljo kalliimmalla, kuin mihin hintaan nyt oon niistä luopumassa.

Mutta tavaramäärän kanssa aletaan silleen olee melkeen voiton puolella, että roinaa on kaatikselle kertyny jo paljo ja kirpparille myös, mutta varsinaisesti omaan säilöön jääviä ei oo enää läheskään niin paljon, kun mitä oli alotettaessa. Ja tarkotuksena olis vielä sen jälkeen, kun kaikki tavarat on käyty läpi, käydä vielä kerran tai kaks lisää ja myydä/hävittää vielä lisää. Kohta mulla ei siis oo enää muuta, ku olohuoneen pöytä ja jotain kirjoja tallessa oottamassa pääsyä uuteen omaan kotiin. Sit jossain vaiheessa, jossain kaupungissa.. Pudikselle en kuitenkaan aatellut niitä raahata.

Pieni ja iso siili <3

Tän ja ens viikon meinasin ahkerasti käydä sitä mun omaisuutta läpi, korjauttaa auton, leimata sen ja sen jälkeen vielä käydä vähän mun omaisuutta setvimässä ja syyskuun ekana päivänä viimeistään palautua takaisin Pudikselle, rauhan ja hiljaisuuden tyyssijaan. Ihan on meinaan ahistamaan alkanut täällä etelässä elo, kun ei oo hetken rauhaa missään. Enkä meinaa siis sitä, että ihmiset vaivais mua jatkuvasti seurallaan, vaaan että iltasin terdellä istuessa pitää kuunnella vähän joka toisen naapurin telkkaria, stereoita ja huutoa, autojen ja mopojen pörinää ja vaikka mitä. Ruohonleikkurit ja oksasilppurit ja kaikenmaailman koneet huutaa jatkuvasti. Jopa iltaisin vierailevat kolme siiliä puuskuttaa niin, ettei ikkuna auki pysty keskittyä nukkumiseen. Ja kolmas niistä on iha tositosi pieni uusi tulokas, jota isommat siilit pyörittelee kerällä pitkin pihaa. Ikäviä erakko-otuksia ovat. Ties vaikka omaa vauvaansa kurmottaisivat.. Pudiksellahan siis kun pelkkä ohi ajavan auton ääni tosissaan oli varsinkin iltapäivisin ihme, kun tiesi, ettei se nyt ainakaan posti auto enää siinä vaiheessa ollut. Eikä varmaan siilikään.

Ja onhan mulla hirmunen ikävä mun karvavauvoja, eikä "pikku koululainenkaan" oo päässyt kouluu, kun ei bussi vielä kulje. Toivottavasti ne siellä vielä kuitenkin jokusen viikon pärjäisivät. Kasvihuoneen kohtaloa mä en uskalla kauheesti ees arvailla. Oon kuitenkin saanut täällä etelän suunnallakin nauttia kesän hetelmistä, eli mamman karviaispensaasta, sukulaisten uusista perunoista ja porkkanoista ja kaupan pakasteherneistä. Vielä kun sais omppupiirakkaa (ja vaniljasoossia!), mikä tässä on useemman päivän jo himottanut, mutta mamma osti kinuumisestani huolimatta pelkkiä muikkuja. Aika ankeeta siis on tämä elämä :(

Mamman mustikkapiiras menossa uuniin <3

Ihania melkeen oman maan porkkanoita ja pakasteherneitä <3

Ja mammasta puheenolleen, on senkin kannalta ihan hyvä varmaan alkaa poistumaan täältä, kun meinaa tämä kaksio käydä pikkuhiljaa meille pieneksi. Jos ei muuten, niin ainakin tän mun tavaramäärän takia, mitä mä entisestään oon vaan raahannut tänne lisää. Osa on mennyt kirpparille ja osan äiti on takavarikoinut. Katotaan nyt sitten viikon päästä, eikä kuinka moni noista tuotteista lähtee sitten kuitenkin kirpparille. Vaikka on mamman kanssa suurimmalti osin kivaakin. Se aina dyykkaa mun veispuukkia mun kanssa (stalkkaa siis suomeksi) ja naureskelee, kun mä olen sekaisin selibaatista (siis Stella-nimisistä unilääkkeistä..) ja äiti ymmärtää myös, että miksi mulla on jäänyt kesäkumi käyttämättä vuodelta 2004. Monille kun ei kehtaa myöntää, että ei ole herunut p*llua silleen, että sen kumin olis voinut hyödyntää...

Kivaa on täällä siis olla, mutta kiva on palata Pudiksenkin rauhaan. Katotaan, että kuinka monesti mä vielä ehdin päivittää kuulumiset, ennenkö pakkaan tän "Honoluluun lähtevän rahtilaivan" ja palaan pohojosen rauhaan. Peace out!

P.S. Jos joku kaipaa jotain tiettyä tavaraa, niin soittakaa ja kysykää, että löytyiskö multa, koska mun aarreaitassa saattaa olla ihan kaikkea :D

Matka lapsuteen ja muita kanamaisuuksia

SEGA!!!

Viime päivinä mä oon saanut palata lapsuusmuistoihini. Tulin muutamaksi päiväksi isin luokse, että äiti saa lepäillä ihan rauhassa, kun joutuu kesken kesäloman takaisin töihin. Iskän luona mulle oli tehty oma sänky kulmahuoneeseen ja kun mä olin linnoittautunut sinne, niin aloin heti tutkia kirjahyllyä. Muutaman videokasetin ja vanhan Segan löytämisen jälkeen mä äkkäsin todellisen aarreaitan! Mä tiesin, että isi on tottakai säilyttänyt mun kaikki lapsuuskirjat, mutten muistanut ollenkaan, että ne oli NIIIIIN ihania! Kahlasin heti läpi "Äidin rasavilli Piltin" ja "Maijan aakkoset". Ainakin mun muistikuvani mukaan molemmat oli mun suosikkeja pikkulikkana. Maijan aakkosista tunnuin muistavan kaikki runot ulkoa. Muistoja tulvi mieleen, kun mä selailin lisää sivuja ja jokaisen aakkosen kohdalla tuli aina uusi runo.

Lapsen rakkaat opukset <3

Mä muistin, kuinka Tammi oli pentuna mun lempi puu:

"Ehkä kerron, ehkä en
salaisuuden tammisen:
Tammi tietäjän on puu, 
tammen alla viisastuu.
Rosokuori tammipuu
haltijoita kantaa,
tammenoksakiikussa
mulle vauhdin antaa!"





...ja kuinka mä tiesin ainoastaan yhden sanan, johon sopi ruotsalainen oo; Åkervinda. Ainakin silloin (ja oikeestaan vieläkin) mä uskoin sen tarkoittavan elämänlankaa, koska ne esiintyivät samassa runossa. Ja ainakin Wikipedian ruotsalaispainoksen mukaan mä oon ollut ihan oikeilla jäljillä:

 "Åkervinda, åkervinda,
sanan soida annan.
Sinulle, rakkain ystävä,
kiedon elämänlangan."


Mun lempiruno oli kuitenkin viimeinen, Ö-kirjaimen kohdalta runo, jonka vieressä oli ihana kuva metsälammen ääressä, kiven päällä istuvasta Maijasta ja etualalla kukki Talvikki.

"Öinen peili, lammen pinta, 
tuuli puussa nukkuu. 
Käki yön hämärässä 
onnen vuosia kukkuu. 
Öiset kirkkaat metsäntuoksut 
lammen yllä virtailee,
talvikki yölampullaan 
sammalpolkua valaisee. 
Satu ja tosi yhteen sulaa - 
öisen hetken taika. 
Luonto vetää henkeä, 
on seisahtunut aika."



Nukkumisen kanssa meinas ollakin sitten ongelmia, kun ei olis millään malttanut käydä unille. Mä ravasin kirjojen kanssa tupakalla pitkin iltaa ja ehkä jossain 1-2 aikoihin sain vasta unta. Tosin mulla oli sitten niin kuuma, että mä vääntelehdin vain sängyssä siihin asti, kun jossain 4 aikoihin alkoi ukonilma. Sitten pitikin ravata pitkin aamua pissalla, kun aukinaisesta tuuletusluukusta kuului kokoajan sadepasaroiden tipahtelua ja lirinää. Mä pääsin kuitenkin lopulta ylös sängystä jo heti 10 jälkeen. Siru-koira lähti samalla hetkellä eläinlääkäriin. Raukalla oli ilmeisesti korvapunkin aiheuttama korvatulehdus, joka oli saanut pikkukoiran ihan surkeaan kuntoon. Antibioottikuuri ja korvatipat kuitenkin auttoi sen verran, että veitikka leikki jo iloisesti illemmalla.

Viljami-kisusen kanssa me hengailtiin sit pitkin päivää. Aina, kun huutelin sitä itelleni seuraksi, niin joko mun huoneesta tai viereisestä kuului "MÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!". Ihana suloääninen rääkäisy siis, johon mä olin jo kertaalleen yöllä havahtunut, kun herra tuli ensimmäistä kertaa kotiin illan retkiltään. Tämä Ocicat-rotuinen kaveri oli tällä kertaa varsin kuvauksellinen ja sain jotenkuten ainakin tallennettua kameralle hänen upean turkkinsa värityksen. Salamavalot tosin alkoivat kissaa ketuttamaan, joten mä jäin pian ilman seuraa.

Isi onneksi tulikin siinä jo kotiin ja ennen sitä mä olin ehtinyt käydä ihastelemassa myös paikallisen kasvihuoneen kurkut ja tomaatit, jotka oli paaaaaaljon omiani isompia ja kasvavaisempia. Mun kurkuthan siis kuolivat jo ja mä nyppäsin ne porkkanansiementen tieltä helevittihin sieltä penkistä. Kuollessaan niissä oli n. 5 lehteä kummassakin, muutama kärhö ja melkeen yks kukka yhteensä. Täällä kurkut kurottelee taivaisiin ja niissä on jokaisessa varmaan toistakymmentä kukkaa ja pientä kurkkua. Tomaateista puhumattakaan. Mä kun pidin omia tomskujani komeina, niin nää on jotain ihan muuta. Siellä ne kasvaa ja kukoistaa ja puskee hetelmää sen minkä ehtivät. Toivottavasti mun kesälomittajat olisivat saaneet munkin kasvihuoneen kukoistamaan.. :)

Iskän kasvimaalla, Chilipaprikan alla... sammakolla koti oli tulinen?

Normitomaatti

Jättisuuret tomaatit ja kurkut

Päärynätomaatti

Kesäkurpitsa

Pikkukurkku :)

Karavaanarikaverukset

Isin siis kotiuduttua, me syötiin ja lähdettiin takasin Orimattilaan. "Isoäitin mäellä" käytiin morottamassa isin serkkulikkaa miehineen, ja edellisestä tapaamisesta mun kanssa oli tainnu kulua ainakin 20 vuotta ja rutkasti kiloja. Ihan semmoisena pikkutyttönä he mut muistivat. Menomatkalla mä istuin Sirun kanssa asuntoauton takaosassa pöydän ääressä ja voin pahoin. Matkapahoinvointi on siis persiistä... Kotimatkalle mut laitettiin sit eteen istumaan. Ja Lidlin kautta kotiin.

Kotosalla otettiin Siru ja lähdettiin "vaarille" ruokkimaan kanat! :D Kuljettiin metsän poikki sinne ja takaisin. Kanat oli osittain näin kesäsäällä ulkoruokinassa ja kun olin fiksuna ottanut mukaani kännykän, niin sain napsittua kotkottimistakin muutaman kuvan. Äiteen mielestä, joka sai siis kuvaviestin minulta, kanat oli "hiliiriuksen näköisiä". (Suomentajan huomio: Hilarious = Huluvaton). Ja olihan ne aika hassuja. Kotimatkalla huomasi jo, kuinka lääkekuuri oli Siruun tepsinyt ja se taittoi matkaa jo tosi ahkerasti. Ihan erilailla, kuin aiemmin päivällä. Me ehdittiin tosin mussutella muutamat metsämansikat ja ihastella talvikit, tähtimöt ja muut ihanat metsäkukat. Eikä nää "etelänhyttysetkään" häirinneet mun samoilua taikametsässä! <3

Jos ilma suo, niin huomenna meen sit Vesijärveen uimaan. Tänään ei viittiny, kun sitä vettä tuli taivaalta jo ihan riittävästi. Yhtään en oo täällä vielä ehtinyt uimaan ja Pudiksellakin (Puolangalla actually) vaan kerran. Ja mun kesään kuuluu valvotut yöt, kaverit, jäätelö, aurinko ja PAALJON uimista!

Tämä on sitä myrrrrkkyputkea! Hui! :o

Kelloja <3

Viimeiset kuvat metsämansikasta ennen suuhun joutumista :))

Rakkaiden eläinystävieni viimeinen leposija. Täällä lepäävät ainakin Rinki, Kerttu, Mansikka, Moppi ja Vilhelmiina ja varmasti nuita aikaisempiakin kissoja ja eiköhän isi ole tänne kaikki kanat ja kukotkin haudannut :)

Isin kelohirsinen pihasauna :D

"Istuin humalamajassa hiljaa ihan ja näin, kuin humala suikersi yli pihan! Se kiipesi, tarttui ja kaiken kietoi, joka puolella levitti kärhiänsä ja solmuilla sitoi löytämänsä. Se on utelias kasvi, kaiken se tietää. Niin uteliaita varoa sietää!"

Tervetuloa Eläintarhaan!

MOROOOO!

Tänään oon ollu aamusta toooosi aikasesta ylhäällä. Heräsin joskus ennen kuutta, rapsuttelin Tahvoa ja Soppaa, mutta kun jälkimmäisellä oli ihan liikaa energiaa, niin nousin ylös ja heitin kissan olkapäälle ja suuntasin sen kanssa pihalle. Ne taiskin olla tän päivän ainoot kuivat hetket, sillä melkeen koko loppupäivän onkii satanu vettä ja meinannu välillä vähä ukkostaakin. Mä oon kaivanu kaikki maholliset tynnyrit ja saavit tuolta pihalta, joihin oon keränny sadevettä. Sillä vedellä kelpaa sitte tomaattien ja kumppanien kasvaa ja kukoistaa! Ja veden kantamisen lomassa ehdin tässä iltasella kylvää muutaman salaatin siemenen lisää. Toivottavasti sieltä ainakin jostain jotain kasvaisi! Porkkanatkin kun on alkaneet nostaa päätään, niin muutaman uskalsin sieltä harventaa pois. Vaikkei millään raaskisi, kun on kuitenkin saanut ne kasvamaan. Pakko se kuitenkin on. Eikai neliösenttimetrille mahdu pariakymmentä porkkanaa?

Siskokset painii

Soppa vietti melkeen koko päivän ulkona seikkailemassa, vaikka satoi vettä. Illansilmässä toin sen sisälle syömään ja Koira meinas saada siitä jo hirveen mustasukkasuuskohtauksen. Kun se haluu omia mut ja kaikki muutkin ihmiset, eikä kisuilla tai millään muillakaan otuksilla sais olla asiaan mitään jakoa. Se todistettiinkin hetkeä myöhemmin, kun Koiran sisko, Tara, saapui luoksemme kesälomailemaan. Vieläkin, tuntia myöhemmin, ne jaksaa peuhuta ja painia tuossa. Mutta rakkaan siskon ensitapaaminen pitkästä aikaa ei sujunut kovinkaan... noh, lämpimästi. Hampaat tanaan ja hirrrrmuinen rähinä täytti talon hetkessä! Tara olis halunnut siis tehdä tuttavuutta isäntäväen kanssa, mutta Koira oli asiasta erimieltä. KUKAAN muu ei saa koskea hänen ihmisiinsä! Nyt on siskokset kuitenkin hetken rauhottelun jälkeen jo ihan melkeen frendei taas. Soppa on seurannut tapahtumia kauhistuneena ja murissut aina silloin tällöin, kun on saanut suunvuoron. Taraa, sen enempää kuin Koiraakaan, ei ole Soppa kiinnostanut, mutta kaippa tuo katti on päättänyt ihan vaan kaiken varalta vähän murista, jos vaikka koirat kiinnittäis siihen huomiota.

Siskokset painii vol.2

Ja lounastin tänään vegesti! Salaattia ja fetaa, eli fetasalaattia! On ollu oikeen ikävä salaattiruokaa, kun tässä on melkeen makaroonimössöllä menty pitkin kevättä. Perjantaina lähin yksin kylälle. Ensin vietin kirjastossa pari tuntia ja sitten vihannesostoksille. Salaattii, kurkkuu, paprikaa, tomaattei, porkkanaa... oikeestaan kaikkee, mitä mulla tuolla kasvihuoneessa kasvaa. Piti ostaa tuotteet kaupasta, kun ei oman maan antimet oo ihan vielä syömäkunnossa. Tuli kyllä terveellinen olo! Ja kun raastoi porkkanaa salaatin sekaan, niin vaan yks rystynen aukes. Se taitaa olla uus ennätys, kun normaalisti on ainakin toisen käden rystyset auki.

Siskokset painii vol. 3

Koska tänään on ollu niin sateinen päivä, niin kauheesti ei oo ehtiny mitään jännää touhumaan. Vettä oon joo kantanu (ja kastunu), kun sitä ei taivaalta oo riittävästi tullu... heh heh... Ja hakettakin kannoin ja tiskasin ja kävin suihkussa (koska en muuten oo ollu tänään märkä...) ja sit oon lukenu ja syöny ja mitähän vielä! Onhan tässä tullu tehtyy vaikka mitä, sitten kuitenkin. Salaattia kylvetty ja vesiheiniä kitketty kasvihuoneesta ja niin pois päin. Eli eikai oo kovin iso synti painella iltaseiskalta köllöttelemään? Oli tai ei, tämmönen peruspakana ei siitä niin välitä, vaan koppaan Sopan kainaloon ja läppärin toiseen ja jätän noi koiruudet tänne alakertaan poikien kans rellestää. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: Höyhensaarille, mars!

Tara ehti nopeesti moikata lankakorin vallottanutta Soppaakin, mutta oma sisko oli silti jännempi.

Mökkeilyä, talviturkin heittoa, viherpeukalointia ja näkymätön kuun pimennys!

Pikku-Eemelin kanssa

Vietin viime viikonloppuna yhden yön ystäväni mökillä. Riikka soitti mulle perjantaina, että menisinkö piipahtamaan, kun olivat saapuneet mökilleen Puolangalle. Normaalisti täältä olisi Riikan luo sellaiset 700 kilsaa, joten kun koko perhe oli vain reilun 50 kilometrin päässä, niin tottakai mä menin piipahtamaan! Jäin sitten yöksikin vielä. Ihanaa oli saunoa ja uida (lämpösessä vedessä lähti talviturkki jo näinkin aikasin!) ja vaihdella kuulumisia. Perheen uusimman tulokkaan, Onni Eemelinkin, sain nähdä ekaa kertaa. Iso mies oli kasvanut hirmuisesti ekoista kuvista, joita hänestä näin. Lauantaina lähdin Puolangan keskustan kautta takaisin kotia kohti ja toki eksyin matkalla... Kun tienviitassa luki, että OULU 123, niin päätin kääntyä ympäri ja soittaa mammalle, että laittaa rahaa, että saan tankattua lisää, että pääsen takaisin kotiin. Ja mamma laittoin <3 Pelasti lapsosensa hädästä keskeltä Kainuuta :)

Vanhempi mökki, jossa minä yövyin

Ihan uusi mökki

Pipokukka

Riikan tytär, Aliisa, oli täyttäny kesäkuun alussa hurjat 7 vuotta, joten olihan pikkuneidolle lahja vietävä. Siinä perjantaipäivän aikana sain inspiraation ja ehdin virkkaamaan neitokaiselle soman kesäpipon. Samantyyppinen isompi oli jo valmiina, jonka vein sitten päivänsankarin äidille. Molemmat tuntuivat pitävän lahjastaan. Tässä onkin tullut tämän vuoden puolella tehtyä jo vaikka mitä käsitöitä. Kudottu sukat ja tumput ja virkattu mm. käsilaukku ja 4 erilaista pipoa. Nyt olisi vielä työnalla pöytäliina/verho, somalla ruusukuviolla. Oon nyt innostunut sen verran tosta ruutuvirkkauksesta, että tarttee varmaan seuraavaksi ostella vähän pienempiä koukkuja ja kalalankaan ja raahata kirjastosta ruutupitsivirkkauskirjoja. Vaikka netistäkin on kyllä löytynyt tosi ihania ohjeita. Laitetaan kuvaelmia kuitenkin noista tähän asti aikaansaaduista tekeleistä tähän väliin:

Käsilaukun koristekukat

Käsilaukku isoäidinneliöistä

Aliisan pipo, pitsiä ja kukkaa :)

Riikan pipo

Allekirjoittaneen kesämyssy, vähän reilumman kokoinen..

Säät on olleet melko vaihtelevia. Hirmuhelteistä melkeen yöpakkasiin. Ukkostanut on myös, viimeksi tänään. Ja musta jotenkin tuntuu, ettei mun kasvihuone ihan hirmuisesti oo nauttinut näin epävakaisista säistä. Tomaateissa on kyllä muutama kukka ja paprikat on jaksaneet kasvaa ja kurkku tyrkännyt ilmajuurta (jonka toimintaperiaatteesta mulla ei ole mitään hajua), mutta muuten on vielä ollu aika vähäistä kasvua havaittavissa. Taimiyrtit ei ole kasvaneet juuri ollenkaan. Tai ainakin siltä tuntuu, joten en oo viitsinyt niitä vielä sen kummemmin käyttää mihinkään ruokaan. Minttu tosin on ottanut hirmuisen kasvupyrähdyksen ruukussaan, vaikka se onkin kasvihuoneen uusin tulokas. Ja vielä sen verran uusi, ettei se ole edes löytänyt itselleen ruukkua sopivampaa kasvualustaa. Ja jos se noin nätisti jatkaa kasvuaan, niin siinä ruukussa se saa vastasuudessakin elellä. Salaatit, porkkana ja tilli, jotka on kylvetty siemenistä, ei ole vielä suuremmin nostaneet mitään versoja maanpinnalle, vaikka itämisaika pitäisi pussin mukaan olla 5-10 päivää. Jotain pientä alkua niiden kylvöalueella on kuitenkin ollut havaittavissa ja mä toivon, ettei kyseessä oo vesiheinä tai muu rikkaruoho, jota siellä kyllä on alkanut kasvamaan. Että jos en muussa onnistu, niin ainakin rikkaruohot rehottaa! :)

Kurkun ilmajuuria puskee molemmista yksilöistä suorina ja kippuraisina

Tämä on sitä rikkaruohokasvustoa, joka on ainakin lähtenyt nätisti kasvamaan

Näitä veikkaan porkkanoiksi. Melko tiuhaan tuli niitä kylvettyä, että harventaminen on edessä vielä

Toivon, että täältä nousee tilli

Isot ja edelleen vihreät paprikat

Tämmöisiä varkaita/kukintoja/mitälie on kurkku alkanut myös puskemaan

Päivitetty kasvihuoneen yleisilme. Tomaatit on ainakin saaneet pituutta istutuksen jälkeen

Vaikka mulla onkin melko pessimistiset odotukset kasvihuoneen osalta, niin toivon kovasti silti, että sieltä ainakin jokunen tomaatti, kurkku, paprika ja porkkana vielä ehtisi tämän kesän aikana suuhunkin asti. Kuin myös salaattia ja yrttejä. Oon aika huono käyttämään yrttejä noin yleensä, koska en juurikaan tykkää tillin ja persiljan mausta, mutta jospa sitä nyt innostuisi, kun ne on itse kasvattanut. Ja tosi hyvää terapiaa tuo on ollut, kun näkee, että ainakin ne kasvit on hengissä pysyneet, eli jotain hyvää oon sentään saanut aikaiseksi. Sama homma on käsitöiden kanssa, kun näkee saavansa jotain konkreettista ja nättiä aikaiseksi, niin mieliala nousee huimasti. Kaikki kasvihuonejutut yms, on semmosia harrastuksia, joihin en voinut kuvitellakaan aikasemmin kajoavani, mutta täällä on jotenkin vaan innostunut kaikesta uudesta ja jännästä.

Tulevaisuuden näkymät on sairastelun osalta siis oikein hyvät. Paraneminen on lähtenyt hiljalleen käytiin ja vaikken koskaan kokonaan tervehtyisikään, niin oon ainakin alkanut oppia elämään masennuksen kanssa. Muutama kirjakin on tullut luettua tässä, kun on pitkästä aikaa taas pystynyt keskittymään ja yksi ehdoton helmi on tähän asti ollut ylitse muiden. "Miten selviytyisin iltaan" : Välähdyksiä masennuksen maailmasta. Suosittelen suuresti ihan kaikille. Terveille ja masentuneille. Kirjassa on ollut aika synkkää tekstiä ajoittain, mutta myös tosi hyvin kuvattuja tilanteita, joihin oon itse pystynyt täysillä samaistumaan. Kirja ei ollut kovin paksu, vain n. 100 sivua, joten sen jaksoi helposti lukasta. Ja muutamia muitakin teoksia, joista oon saanut tosi paljon irti, ovat olleet:

• Matka masennuksesta minuuteen (Ritva Laaksonen, Liisa Heikkilä)
• Hullun lailla (Neil Hardwick) I'm still here - an unsuccesful suicide note

Ja toki luonnossa käyskentely ja valokuvaaminen on kanssa olleet tosi terapeuttista toimintaa. Paino on lähteny hiljalleen putoamaan ja muutenkin on tullut energisempi olo. Silloin masennuksen pahimpaan aikaan ei kiinnostanut liikkua yhtään mihinkään ja isin ja äitin patistukset lenkille oli yhtä ihania, kuin niskaan olis kaadettu sulaa tervaa. Kyllähän sen silloin jo tiesi, että liikkuminen auttaa, muttakun oli niin väsynyt fyysisesti ja psyykkisesti, niin ei voinut edes kuvitella lähtevänsä pihalle ja kävelevänsä. Lähikauppaankin piti mennä autolla (kun ensin jaksoi kävellä sinne autolle..). Mutta onhan se totta, että liikunnalla on jo ihan lääketieteellinenkin vaikutus masennukseen. Liikunta saa kehon erittämään tiettyjä mielialahormoneja (endorfiineja), jotka taas luonnollisesti vaikkutavat mielialaankin positiivisesti (oon tutkinut tätä!). En mä tietenkään missään juoksulenkeillä ole käynyt, enkä muutenkaan hirveesti hikoillut, mutta silleen rauhallisesti käyskennellyt tuolla luonnossa, Suomen ihanasta suvesta nauttien. Vaikka itikat meinaakin kovasti estää tätä mun harrastusta...

Humala löysi paikkansa kasvihuoneen seinustalta

Hyasintti on oikeestaan jo kukkinut. Mutta hei KESÄKUUSSA! Ja MINÄ sain sen kukkimaan :)

Kaikkea muutakin kivaa ja (vähemmän kivaa) pientä on tapahtunut vaikka millä mitalla. Kissat oli kaikki viime viikonloppuna ulkoilemassa ja Tahvokin kotiutui tällä kertaa edellistä aikaisemmin. Soppa on myös viihtynyt aika hyvin ulkoilemassa ja ajoittain ne on olleet Koiran kanssa ihan parhaita kavereita ja toisena hetkenä Soppa on juossut henkensä edestä Koiraa karkuun. Puuhun muunmuassa ja Koira itkee ja vinkuu puun alla, kun se ei osaa kiivetä. Autoa ne ovat käyttäneet myös kiipeilytelineenä, Koirakin! Kun Soppa meinasi olla ovela ja mennä auton päälle koiruutta karkuun, niin Koira ketteränä kaverina loikkasi konepellille ja siitä perässä katolle. Aika huimia ovat. Ja kuten tossa jo äitillekin tekstailin, niin ei oo sen maalipinnan kanssa niin väliä, jos vaikka vähän naarmuintisikin. Ei olla ihan niin PETÄJÄNtarkkoja tässä asiassa, if you know what I mean? ;)

Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja etsi Soppa :)

Apinakaverukset <3

Suomalainen Hot Dog (lämpöhalvauksen partaalla liiasta riehumisesta helleaamuna..)

Nää meinaa joka kerta venyä entistä pitemmiksi nää bloggailut, joten tarvii vissiin alkaa pävittämään juttuja tiuhempaan tahtiin. Ainakin kolmesti päivässä siis :) Loppuun vielä kerrottakoon, että heinäkuun alussa suuntaan siis suunnilleen kolmeksi viikoksi Orimattilaan, joten alkakaas soitella ja sopia deittejä mun kanssa, jos kiinnostaa ;) Ja iiiiiihanaa on myös, että serkkuni perheineen saapui tänään Bangkokista takaisin Suomeen, nään heitäkin siis pitkästä aikaa Orimattilan vierailullani. Ja vähän oma-aloitteista blogimainostusta tähän väliin siltä suunnalta: http://bangkokinaleksis.blogspot.com/

Käytiin myös Raijan kanssa ihastelemassa komeita vaaramaisemia kuunpimennyksen toivossa. Pimennys pysyi visusti piilossa, mutta maisemat oli upeat. Ajeltiin Honkavaaraan ja Palovaaraan ja kivuttiin lopunmatkaa jalkaisin korkeammalle, että jospa olisi kuusta vilaus näkynyt. Kyllähän kuu-ukon piti möllötellä ihan Oulun korkeudella asti, mutta taivaanrannassa pilviverho esti mahdollisen möllöttelyn. Palovaaran laelta, tai ainakin sieltä päin, tuli kuitenkin otettua tämmöinen otos, johon on hyvä lopettaa. Iso-Syöte taitaa olla tuo isompi möykky, mikä kuvassa näkyy melkein keskellä ja pikku-Syöte sitten siinä oikeella, kelon takana.

Aivan uskomattoman upeet oli kyllä maisemat, joku yö pitää mennä vielä lisää sinne kuvailemaan ja ottaa litroittain hyttysmyrkkyä mukaan! Jopa tuo vieressä liplattava Jongunjärvikin välkehti sieltä puitten lomasta muutamassa kohtaa. Ja Syötteellä pitää kanssa piipahtaa vielä kesän aikana ihastelemassa maisemia. Tuonne itään ja pohojosseen päin, kun lähtee, niin alkaa maisematkin muuttua vähän toisenlaiseksi. Oulusta tännepäin kun asustellaan Pohjois-Pohjanmaalla, niin täällä on vielä aika aakeeta ja laakeeta, mutta Jongunjärven itäpuolella alkaa jo sitten maasto kohoilemaan jonkunverran. Kesäretken Orimattilaan suunnittelin tekeväni ihan muuta kautta, kuin perinteistä nelostietä pitkin. Länsirannikon ja Tampereen kautta toiseen suuntaan ja Kuopio-Kuusamo reittiä toiseen suuntaan. Saa nyt nähdä sitten, että mitenpäin sitä matkaa innostuu taittamaan :)

Ja lukiouutisia vielä sen verran, että mun pitää kirjottaa kaikki pakolliset aineet uusiksi ja että oon aikasintaan syksyllä 2012 ylioppinut. Eli lahjalistaa yo-juhlia varten en oo vielä alkanut kokoomaan :D