Kotona!

Kotimatkalla, Puolangan liepeillä

Sä asut siellä missä aallot lyö rantaan
ja palmupuut huojuu
Mä oon täällä missä pakkanen paukkuu
ja viima vinkuu
Se tulee nurkista sisään ja jäädyttää
Mä kuinka tänne päädyinkään
asuttamaan kylmää taloa
Ku sä oot siellä jossain, lämpöö ja valoa

Mä tuun kylmästä lämpimään
Aion tulla viereesi kömpimään
Ja vaikka ootkin kaukana siellä,
Kuule beibi me tavataan vielä
Mä tuun kylmästä lämpimään
Aion tulla vielä sua lempimään
Ja vaikka oot kaukana siellä,

Kuule me tavataan vielä!

Tahvo <3

Kotona on kiva olla. Kotona on kiva käydä ja kotiin on kiva palata. Mä matkasin siis lauantai-sunnuntai välisenä yönä takasin Pudasjärven kotiin Orimattilan kodista. Poikkesin menomatkalla Sysmässä kahvittelemassa ja myymässä parit kengät, ettei mun tarttis niiiiiin paljon raahata tavaraa Pudikselle. Pari tai pariparia kenkiä sinne tänne siinä tavarapaljoudessa. Autoon ne kaikki mahtui kuitenkin ja mä näin jopa takalasista pihalle tällä kertaa. Toisin oli tammikuussa, kun viimeksi tulin tänne. Tosin mulla oli silloin mukana 2 ihmistä, 2 kissaa ja Koira, joten tila oli vähän toisella tavalla käytössä. Ikävä oli tänne ja ikävä on myös etelään. Menee varmaan viikkoja, ennenku taas alkaa arki normalisoitua.

Ja vähän haikeutta toi mukanaan myös se, että tänne ajelessa oli parhaillaan pakkasta -2 ja täällä on muutenkin täys syksy. Ilmassa tuoksuu mädäntyneet ja kuolleet lehdet ja talvi. Mä melkeen ehdin jo pelätä, että täällä olis metri lunta. Onneksi vielä päivisin paistelee myös aurinko ja se sentään toistaseks vielä lämmittääkin. Silti mä aloin kutomaan itelleni tumppuja. Ja kisuista oli tallessa aluksi 2, joista vanhin, Merri oli rappusilla vastassa, kun mä aamulla kotiuduin. Se huusi mulle ensin hetken ja hyppäs sitten syliin halimaan ja kiehnäämään. Mulla oli ollut niin kova ikävä kissoja, että itkuhan siinä tuli. Muita otuksia alko löytymään vasta sitten seuraavana päivänä. Jopa Tahvo, joka oli ollut koko kesän karkuteilla. Juttelin äitin kanssa puhelimessa pihalla, niin Tahvo ilmeisesti kuuli sen ja tunnisti tutun äänen. Ääntä kohti se ainakin tuntu suunnistavan, kun mettän laidasta rupes raikumaan sydäntä särkevä määkinä. Ja kuinka olikaan mamman pieni läski laihtunut! Ei sillä, että se olis nälkää nähnyt, kun kisuilla on ulkona ruokaa, mutta roikkuva löllömasu, jonka maavara oli ehkä 1,5 senttiä, oli kadonnut! Atleettinen Tahvotti <3

Karvamonot ojoon!

Mä päätin kuitenkin palailla pikkuhiljaa mun normaalien harrasteiden pariin. Tempaisin lämpöiset karvasaappaat jalkaan ja pinkaisin pihalle, kun aurinko niin kivasti lämmitteli. Kamera mukaan ja luontoon siis! Ei sillä, että mua ihan kauheesti silleen kiinnoistais tuolla luonnossa hengailla näin syksyllä, mutta jotain siedätyshoitoa tää kait on mun mielestä olevinaan. Inhoon syksyä, kun kaikki luonnossa kuolee ja tulee kylmä ja märkä ja kylmempää on vielä edessä, kun tietää, että talveen on vielä matkaa ja kevääseen vieläkin pitempi. Mutta kyllä tosta silleen ihan hyvälle mielelle tuli, kun pääs kattelemaan luontoäidin väriloistoa.

Täällä ei ruskaa vielä ole ja en sitte tiiä, että miten se tänne ihan eteläiseen Lappiin edes muodostuu, mutta ainakin keltasta ja satunnaisesti myös punasta oli ihan tossa pihatien varressakin jo havaittavissa. Ja kyllä mä muutaman näivettyneen mustikan ja pari puolukkaakin tapasin matkallani :) Kuvakavalkaadi ei kyllä anna oikeutta tälle alkavalle väriloistolle, mutta yrityksestä palkitsen itseni silti.
 

Ruusu marjoineen

Puolukka auringossa

Lisempää puolukoita (saattaa olla myös karpalo tai juolukka...)

Syksy saapuu suolle

Tästä lähti huumaava tuoksu!

Kuin sieniä sateella

Kappas!

Mikäliekanerva

Erottuu joukosta

Mustikkaan menijöitä?

Nahistunut marja

Syksy :(

Paratiisin omenoita

Perusomppu

Pihlajan satoa

Kohmeiset kimalaiset

Kasvihuoneessa kasvoi kanssa vaikka ja mitä! Tosin, ei kauheesti mitään semmosta, mitä mä olin suunnitellut. Tosin... ei ne kyllä kasvaneet kovin hyvin mun lähteissäkään, joten annetaan lomittajalle anteeksi. Tomaatit oli upeita! Lehtiä ja oksia ja varsia oli varmaan muutaman kilometrin verran. Mä tosin raa'asti karsin aikalailla kaikki niistä siinä toivossa, että mun tomaatit vielä ehtis kypsyä. Kaksi jo punertaa kovasti. Myös paprikan hedelmät oli kivasti oransseja. Niitä kylläkin oli vain kaksi, oli toivonut vähän useampaa, mutta eiköhän laatu korvaa määrän. Isompi paprikoista joutui jo iltapalasalaattiin tänään ja hyvää oli! Yrtit oli jo sen verran yliaikaisia, että ne oli joko mädäntyneet ja kuolleet niille sijoilleen, muuttuneet puisiksi ja ikävän makuisiksi tai sitten joku toukkaperhe oli pitänyt niillä päivälliskestejä. Kaiken mä kuopsuttelin kuitenkin ylös, tomaatteja ja paprikaa lukuunottamatta. Porkkanoitakin mä toivoin siellä kasvavan, mutta kun suurin oli vaalean oranssi ja pituudeltaan ehkä 2 senttiä, niin mä nyppäsin nekin kaikki ylös ja rupes mylläämään kasvualustaa valmiiksi ens keväälle. Ehkä mulla ens vuonna on paremmpin aikaa ja taitoa hoitaa tota kasvihuonetta. Vois alottaa silloin jo aikasin keväällä ja valita vähän toisenlaisia siemeniä. Mun salaatit esimerkiksi, ei itäneet tänä vuonna ollenkaan... Mutta kaikenkaikkiaan saldo oli ihan ok. Kurkut kuoli jo keväällä ja tomaatit ja paprikat on melkeen ainoita, mitä noista jäljelle jääneistä kasveista tykkään syyä, joten ei paha ollenkaan. Talven yli vaihdetaankin sitten harrastus lumihiutaleiden viljelyyn ja villaesineiden väkertämiseen.

Ainiin! Ja sitte vielä semmosenkin lupauksen menin itelleni tekemään, että postaan itestäni kunnon kuvan tänne sitte vasta, kun tässä "kesäloman" aikana takasin tulleet 10 kiloa ja niiden parikymmentä kaveria on lähteneet ;)

Sadon suurin porkkana

Tomaatit on tuolla jossain..

Kypsät paprikat

Parturoitu tomaatti :D

Melkein valmis!

Raakileet

P.S. Ekat lukiokirjat ostettu ja koulu alkaa sitten 29.9. JÄNNITTÄÄ HEI! :D
Mutta nyt saunaan! <3

Synttäreitä ja muita juhlia

Syndekakku päältä

Syndekakku sivusta

Tuli vanhettua taas vaihteeksi yhdellä vuodella lisää. Ikäkriisiä, tarkemmin kolmenkympin kriisiä on tässä ollut jo viimeiset kymmenen vuotta, joten hyvältä tuntui taas vanheta! Mä en ole moneen vuoteen enää juhlinut syndejäni sen kummemmin, mutta tänä vuonna aattelin kuitenkin, että jos äitin nimppareitten (ja keväisten synttäreitten) yhteiskahvituksen kuitenkin järjestäisi. Leivottiin valkosuklaa-mansikka-kerroshyydykakku ja vaikka suklaa tuntui erottuvankin muusta valkosesta täytteesta, niin tuli siitä silti aika nannaa :) Äiti leipoi oman bravuurinsa, 300-300-300 ja 5 munaa kuivakakun ja sit mä vielä väänsin namin kinkkupiirakan. Ja mä ainakin tykkäsin! Piirakat ja kakut oli oikein hyviä ja vyötärökin tais sen huomata :D Muutaman kilon kun oon tässä kevään ja alkukesän aikana saanut karistettua, niin eiköhän ne nyt tällä "etelänlomalla" tuu kaikki takaisin. Pitää sit vaan kantaa ahkerasti haketta, kun palaa pohjoiseen ;)

Kinkkupiiras

Mansikkainen

 Toki oon jo totuttuun tapaani viettänyt aikaa myös äipän puutarhassa ja kuvaillut kaikkia kukkaisia, joita täältä etelästä on löytynyt. Mamman upeat ruusut ja köynnöskukat ja vaikka mitä! Ihanasti kukkiva Jasmiinikin pääsi kuvaan. Kukkaloistoa kun on täällä nyt ollut vähän joka paikassa, vaikka kuumuus onkin koetellut. Helteisiä päiviä ollaan saatu viettää ainakin tähän asti melkeen joka päivä, enkä mä jaksa valittaa. Hiki saa rauhassa virrata, kun ei se kesä ole kuitenkaan, kuin kerran vuodessa! Ja kun Suomen kesä on niin lyhyt... ja vähäluminen :D Äitillä on viilennysilmastointipumpputuuletuslaite, joten siellä on sisällä ihan mukavaa kölliä, vaikka lämmintä olis ulkosalla vähän enemmänkin.

Ruusuinen

Jasmiini

Samainen Jasmiini hieman lähempää

Kun synttäreitä oli juhlittu riittävästi, mä päätin lähteä piipahtamaan Sysmässä. Maisemat matkalla oli tosi upeita ja pitikin aina välillä vähän hillitä vauhtia ja pysähtyä ottamaan muutama kuva. Auringonlaskun värit on kuitenkin niin monivivahteiset, ettei tuo mun kamerani millään onnistunut tallentamaan kaikkia upeita punaisen eri sävyjä, vaan tallensi tuommoisen kullankellervän maisemakuvan. Komea se on silti. Mä ajoin Vääksystä Sysmää kohti, Pulkkilanharjun kautta, kuten aina ennenkin ja siellä tää Suomen kesä vaan korostuu. Kaikki oli niin kaunista ja vihreetä ja Päijänteen vesi liplatti ihan pikkuisen vain, melkein tyynessä ilta-auringossa. Niitä hetkiä varten mä tiedän eläväni ja olevani olemassa. Että mä pääsen nauttimaan ihanista kesäilloista. Vielä kun mankasta kuului Kuosmasen Saken "Kappale kauneinta Suomea", niin oikein sielu lepäsi siinä hetkessä.  En mä kuitenkaan kauheen pitkäksi aikaa malttanut jäädä maisemia ihastelemaan, kun oli kiire ystäviä ja tuttavia ja muita mönniäisiä moikkaamaan :)

Aurinko laskee matkalla Sysmään

Pulkkilanharjun auringonlasku. Päijänteellä

Karisalmen silta, Pulkkilanharjulla

Samaisilta seuduilta auringonlaskua

Ja aurigonlaskun vastakkainen puoli

Sysmään päästyäni oli meno ainakin hetkisen aika jäykkää, kun siellä oli pojat ottaneet ruuan päälle pienet iltatorkut. Mä kuitenkin saavuin paikalle tuomaan eloa poppooseen. Saunan mä skippasin, mutta muuten sitä hihhuloitiin hereillä aamun pikkutunneille asti. Ja oikein kivaa oli! Seuraavana päivänä mä vietinkin aika paljon aikaa piirtäen ja leikkien pikkuisen Jasminin, eli Jassun kanssa. Jassu on mun vuosi sitten menehtyneen ystäväni pikkuinen prinsessa ja oli tosi ihanaa touhuilla hänen kanssaan. Neitokainen oli hirmuinen linssilude ja tykkäsi poseerata, kun otin kuvia hänestä. Ja pisti vielä mut tosissaan piirtämään! Tällä tädillä kun ei ole minkäänlaista kuvallista lahjakkuutta, niin silti saatiin piirrettyä kukkia, lentokoneita, mummin mersu, mummi, kissoja, koiria, Jassu itse ja vaikka mitä! Onneksi arvosteluraati oli vasta parivuotias, joten mä en silleen ottanut kauheesti siitä paineita.

Jassu poseeraa :)

"Ota lisää kuvia!" :D

Pitkän leikkipäivän jälkeen mä lähdin vielä poikien kanssa Sysmästä Lahtea kohti. Ensin kuitenkin oli käytävä Sysmän keskustan kautta hautausmaalla ja käydä moikkaamassa ystävää viimeisellä leposijallaan. Ruusunkin vein muistoksi. Hautakivi on kyllä niin kaunis, että siitäkin oli pakko ottaa kuva. Sisarukset olivat suunnitelleen pois menneelle veljelleen täysin hänen näköisensä muistomerkin. Haudalla meillä oli ihan huoleton meininki ja muisteltiin siinä hyvässä hengessä Peteä. Kun sitten kuitenkin lähdin yksin ajelemaan kohti Lahtea, niin pakkohan se oli ystävän muistolle muutama kyynel vuodattaa. Ikävä kun on kuitenkin kova <3

Ystävän viimeinen leposija <3

Lahdessa vielä grillattiin ja ajeltiin vähän keskustassakin ja pidettiin hauskaa. Juteltiin ja vähän kiisteltiinkin, kuten ystävillä on aina sillointällöin tapana. Ja muutaman sadan kilsan ero tekee jutuista aina jännempiä, kun ei nää, eikä edes soittele ihan joka viikonloppu. Lauantaiaamusta mä, muutaman tunnin repaleisten yöunien jälkeen, suunnistin takaisin äiteen helmoihin, josta me sitten yhdessä siirryttiin äipän pomon möksälle viettämään lauantai-iltaa. Siinä kahviteltiin ja istuttiin pihapuitten alla "pilttuussa". Melkeen ukkosti, mutta johonkin nekin pilvet siitä sitten ryminän saattelemina hävisivät. Kuivina säilyttiin! Kotimatkalle siitä sitten mamman kanssa ja sunnuntaina mä nukuinkin sitten parin edellisen yön jäljiltä univelkani pois, eli heräsin siinä kuuden maissa iltasella.

Maanantaina käytiin vähän shoppailemassa ja mulle vaihdettiin (tai oikeastaan asennettiin, koska mitään vaihdettavaa ei ollut ainakaan puoleen vuoteen ollut...) uusi ohjaustehostimen hihna Corollaan. Ja Huis Vaan!, melkeen oli joka toisessa ojassa, kun kääntäminen olikin yhtäkkiä melko liukasta. Osasin kuitenkin ajaa ihan nätisti illlalla vielä iskälle, jossa lapsuuskirjoja selaten sain hirrrrmuisen nostalgiakohtauksen, josta lisää kuitenkin ensi kerralla!

Ilma on kaunis, kuin itkevä morsian

Pihalampi lisääntyy

Vettä on tullut nyt parina päivänä, kuin kaikkien tunteman Esterin...sieltä :) Eli ihan riittävästi! Mä pesin eilen aamulla reippaana tyttönä 3 koneellista pyykkiä, joista 2 vein ulos kuivumaan ja viimesen asentelin sisälle, koska ulos ei enää mahtunut. Ulkonarulla olevat pyykit on siellä edelleen, kastumassa. Jotenkin musta tuntuu, että joku tässä on mennyt pieleen, kun eikös pyykkien pitäisi yleensä kuivua ulkona? Kunhan noi täällä sisällä kuivumassa olevat pyykit kuivahtaa kunnolla, niin sitten on haettava ulkonarulta läpimärät pyykit sisään ja varmaan pestävä uudestaan... Vaikka niissä oiskin nyt kyllä tosi hyvä kesäsateen tuoksu nyt!

 

Hapsutettu pöytäliina lähtee mammalle

Neppajymykerhon virallinen kesäpipo! :)

Orimattilan reissu lähenee uhkaavasti, joten kotikonnuille on toki tehtävä tuliaisiakin. Tai ainakin jotain kivaa pientä, mitä tässä nyt on vaan ehtinyt. Nellille lähtee pipo, jonka virkkasin tossa nopsasti yhtenä päivänä Nellin omasta toivelangasta ja äitille ainakin tuo pöytäliina, joka pitää tosin ensin silittää ja prässätä ja venyttää ja mitähän vielä.. Mutta hapsut on nyt siinä kuitenkin kiinni ja muuten se on melko valmis siis! Pitänee tossa katsella, jos ehtisi vielä jotain muutakin kivaa virkkailemaan ja jos inspistä vaan on :) Kyllä mä jo suunnitelin ihan itse uuden mallin seuraavaan ruutuvirkkaustyöhän, jonka aattelin olevan verhot. Se on tosin vielä tietokoneella ja sitä pitäisi vähän muokkailla ja suurentaa, että sen voisi tulostaa näppärään mukana kulkevaan muotoon. Läppäriä kun ei ihan aina viitsisi raahata mukana, jos kauhiasti virkatuttaa.

Ja Orimattilan reissusta vielä sellaista, että [VINKKI:] mullahan on synttärit siinä ihan kuun alussa, eli VIIDES PÄIVÄ. Ja tässä taas tätäkin blogia kirjoittaessa oon repinyt jo tukon harmaita hiuksia päästäni, kun mun hiiri ei suostu yhteistyöhön, eli [VINKKI:] jos joku lukija tahtoo muistaa mua saavuttaessani 27 vuoden (hurrr...) kunnioitettavan iän, niin uusi langaton hiiri olisi kiva =) Mielellään lila, esimerkiksi tämä: http://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/hiiret-ja-nappaimistot/hiiret/LTM305PLUM/logitech-m305-hiiri-plum Ja jos joku sattuu löytämään näppeihinsä Virkkaajan käsikirja -nimisen teoksen (Pauline Turner), niin sekin olisi oikein toivottu synttärilahja :) Vaikka varsinaisia synttäreitä en taida sen kummemmin juhliakaan, niin ehkä kahvitusta on silti mahdollisuus jossain (esim. äitillä?) järjestää, vaikkei näin vanhaksi tulemista enää sen suuremmin kiinnostakaan juhlia. Jos mulla on ollu 18-kesäsestä asti kolmekympinkriisi, niin kauhulla odotan, mitä seuraavat vuodet tuo tullessaan!

Uusia kylttejä lähitarkkailussa

Kasvihuoneen kimpussakin oon koittanut ahkerasti touhuilla, vaikkei ilma ookkaan kasvun kannalta kauheasti suosinut ja vaikkei tuolla mitään ihan älytöntä kasvupyrähdystä oo vielä tapahtunut. Askartelin kuitenkin eilen uudet nimikyltit kasveille, koska vanhat pahviset oli imasseet itseensä multaa ja kosteutta siinä määrin, että ne oli jo jokseenki riettaan näköisiä. Uudet kyltit tein vähän yksinkertaisemman näköisiksi, kuitenkin jokaisessa on nuoli osoittamassa suuntaa, jossa kyseinen kasvi kasvaa. (Ihan vaan mun kasvihuoneen kesälomittajia ajatellen..) Ja päällystin pahviläpyskät elmukelmulla ja teippasin takaa kiinni ilmastointiteipillä, jonka alle piilotin hammastikun, jonka varassa kylttien on hyvä pönöttää. Muutama kyltti oli vetänyt jo vähän kuperaksi, kun kävin niitä äsken moikkaamassa, mutta aika hyvin olivat kuitenkin säilyneet.

Eilen uskalsin harventaa jo vähän porkkanoitakin, jotka tosissaan kylvin silloin keväämmällä silleen aika runsaalla kädellä... Eli vako multaan ja siihin sitten pussista suoraan ripottelin siemeniä, multaa ja vettä päälle ja käsi otsaan *läiskis*, kun tajusin, että saatoin olla hiukan tollo sen kylvämisen kanssa. Nyt kun sieltä on pienet taimet alkaneet nostaa päätään, niin niitä on tosissaan neliösentille ilmestynyt aika monta.. Pakko niitä oli viimein raaskia vähä harventaa, vaikka vieläkin taitaisi sillä saralla olla varaa. Mutta kun ei raaski! Muuten kasvu on edistynyt hitaasti, mutta varmasti. Mitkään lehdet ei ole vielä sen suuremmin alkaneet kellastua taikka nahistua ja muutenkin näyttää, että jonkun verran pituutta on tullut tomaateille ja kurkuille.

Kiemurainen "ilmajuuri"

Mutta ne kurkut! Kertokaapas nyt minulle, rakkaat hortonomiystäväni, että mitä ihmeen versoja ne "ilmajuuret" ovat, mitä kurkusta puskee ja mitä niille pitäisi tehdä? Osa juurista on suippoja ja suoria, osa kippuralla ja mä olen ihan tiedoton niiden kanssa. Paksuuntuuko ne siitä "hedelmiksi", vai tuleeko niistä uusia oksia/lehtiä vai pitääkö ne napsia irti, vai ohjata maahan, vai mitä kummaa?! Auttakee nyt minuu, kun tuo viherpeukalo on aikalailla siellä keskellä kämmentä, eikä internetin ihmemaakaan ole tarjonnut mun kysymykseeni juurikaan apua.

Mintut rehottaa ruukuissaan

Tomaatinkukkaa ja ohkaisempaa tukikepin sidontalankaa

Sen lisäksi, että tein uudet kyltit ja harvensin ja kastelin ja silittelin ja juttelin kasveilleni, niin tein niille myös uudet, paljon sirommat ja nätimmät tukisidonnat. Aikaisemmat, kun oli aika jytkystä narusta, niin ajattelin, että nuo varmaan tykkäisivät kasvaa paremmin, jos niillä olisi sommat narut tukemassa. Ylijääneestä virkkauslangasta sai sitten oikein nätit solmut, joita tuskin edes huomaa enää. Edelliset kun loistivat oranssiudellaan kilometrien päähän. Asettelin tukikeppejäkin vähän paremmin ja sidoin muutamasta kohtaa kasvit paremmin kiinni kepin varteen ja sommittelin somat pienet solmut niihin. Nyt kelpaa tomaattien kukoistaa! Ja ainakin 4 eri kukkavanaa on ilmestynyt jo kukkimaan ja muutama on tekeilläkin vielä. Että kyllä tuolta ehkä tomskuja vielä saa suuhunkin tänä kesänä! Huomenna on edessä uusi matka paikalliselle puutarhalle ostamaan lannoitetta, että kasvit saa kivasti elinvoimaa ja kasvupyrähdys lähtee mukavasti käyntiin. Tähän asti mä oon jotenkin kuvitellut, että koska multa, mitä noille laitoin kasvualustaksi, oli kalkittua ja lannoitettua, niin eihän niille mitään jälkilannoitusta tartte tehdä :D Saatoin olla väärässä.. Eli huomenissa kyselemään puutarhalta, mitä kaikkia lannoitteita heillä olis mamman pikku taimille tarjota.

Porkkanaa harvennetussa rivistössä

Uusien kylttien kanssa kasvihuoneen yleisilme

Pyykit kastumassa ulkonarulla

Kasvihuone ulkoa

Kasteluvedenkeräyspiste

Tässäkin kasvihuone ulkopuolelta

Sateinen yleiskuva rodoista ja muista vihreästä ja kukkivasta

Mä sain myös melkein vieraita tänne, mutta en sitten ehkä kuitenkaan. Isi on pohjoisessa lomailemassa, mutta varmaan jää tää Pudis sen verran reitin ulkopuolelle, että mun tarttee mennä etelään niitä moikkamaan. Korvatunturille olivat eilen aamulla matkalla ja mä lähetin niiden matkassa pukille terkkuja, että oon ollu tosi kiltti! Toivottavasti terkut meni perille. Ja muitakin tuttuja lähti kesäretkelle pohjoiseen, Enontekiölle itseasiassa, mutta silläkin reitillä Pudasjärvi jää sen verran sivuun, että heidänkin luokseen mun pitää mennä sumpittelemaan sitten Orimattilassa. Mutta mikäs sen mukavampaa, kuin että on paljon kaikkea sovittua tapaamista ja tekemistä siellä etelässä. Mä juon täällä muutenkin melkein päivittäin kahvia, niin se on ihan arkipäivää mulle. Orimattilassa oon juonut kahvia viimeks tammikuussa, joten se jos jokin, on vaihtelua! Sitä odotellessa siis jatketaan näissä sateisissa ja sääskisissä merkeissä vielä parisen viikkoa täällä Pohjois-Pohojanmaalla! Soronoo!