Kotona!

Kotimatkalla, Puolangan liepeillä

Sä asut siellä missä aallot lyö rantaan
ja palmupuut huojuu
Mä oon täällä missä pakkanen paukkuu
ja viima vinkuu
Se tulee nurkista sisään ja jäädyttää
Mä kuinka tänne päädyinkään
asuttamaan kylmää taloa
Ku sä oot siellä jossain, lämpöö ja valoa

Mä tuun kylmästä lämpimään
Aion tulla viereesi kömpimään
Ja vaikka ootkin kaukana siellä,
Kuule beibi me tavataan vielä
Mä tuun kylmästä lämpimään
Aion tulla vielä sua lempimään
Ja vaikka oot kaukana siellä,

Kuule me tavataan vielä!

Tahvo <3

Kotona on kiva olla. Kotona on kiva käydä ja kotiin on kiva palata. Mä matkasin siis lauantai-sunnuntai välisenä yönä takasin Pudasjärven kotiin Orimattilan kodista. Poikkesin menomatkalla Sysmässä kahvittelemassa ja myymässä parit kengät, ettei mun tarttis niiiiiin paljon raahata tavaraa Pudikselle. Pari tai pariparia kenkiä sinne tänne siinä tavarapaljoudessa. Autoon ne kaikki mahtui kuitenkin ja mä näin jopa takalasista pihalle tällä kertaa. Toisin oli tammikuussa, kun viimeksi tulin tänne. Tosin mulla oli silloin mukana 2 ihmistä, 2 kissaa ja Koira, joten tila oli vähän toisella tavalla käytössä. Ikävä oli tänne ja ikävä on myös etelään. Menee varmaan viikkoja, ennenku taas alkaa arki normalisoitua.

Ja vähän haikeutta toi mukanaan myös se, että tänne ajelessa oli parhaillaan pakkasta -2 ja täällä on muutenkin täys syksy. Ilmassa tuoksuu mädäntyneet ja kuolleet lehdet ja talvi. Mä melkeen ehdin jo pelätä, että täällä olis metri lunta. Onneksi vielä päivisin paistelee myös aurinko ja se sentään toistaseks vielä lämmittääkin. Silti mä aloin kutomaan itelleni tumppuja. Ja kisuista oli tallessa aluksi 2, joista vanhin, Merri oli rappusilla vastassa, kun mä aamulla kotiuduin. Se huusi mulle ensin hetken ja hyppäs sitten syliin halimaan ja kiehnäämään. Mulla oli ollut niin kova ikävä kissoja, että itkuhan siinä tuli. Muita otuksia alko löytymään vasta sitten seuraavana päivänä. Jopa Tahvo, joka oli ollut koko kesän karkuteilla. Juttelin äitin kanssa puhelimessa pihalla, niin Tahvo ilmeisesti kuuli sen ja tunnisti tutun äänen. Ääntä kohti se ainakin tuntu suunnistavan, kun mettän laidasta rupes raikumaan sydäntä särkevä määkinä. Ja kuinka olikaan mamman pieni läski laihtunut! Ei sillä, että se olis nälkää nähnyt, kun kisuilla on ulkona ruokaa, mutta roikkuva löllömasu, jonka maavara oli ehkä 1,5 senttiä, oli kadonnut! Atleettinen Tahvotti <3

Karvamonot ojoon!

Mä päätin kuitenkin palailla pikkuhiljaa mun normaalien harrasteiden pariin. Tempaisin lämpöiset karvasaappaat jalkaan ja pinkaisin pihalle, kun aurinko niin kivasti lämmitteli. Kamera mukaan ja luontoon siis! Ei sillä, että mua ihan kauheesti silleen kiinnoistais tuolla luonnossa hengailla näin syksyllä, mutta jotain siedätyshoitoa tää kait on mun mielestä olevinaan. Inhoon syksyä, kun kaikki luonnossa kuolee ja tulee kylmä ja märkä ja kylmempää on vielä edessä, kun tietää, että talveen on vielä matkaa ja kevääseen vieläkin pitempi. Mutta kyllä tosta silleen ihan hyvälle mielelle tuli, kun pääs kattelemaan luontoäidin väriloistoa.

Täällä ei ruskaa vielä ole ja en sitte tiiä, että miten se tänne ihan eteläiseen Lappiin edes muodostuu, mutta ainakin keltasta ja satunnaisesti myös punasta oli ihan tossa pihatien varressakin jo havaittavissa. Ja kyllä mä muutaman näivettyneen mustikan ja pari puolukkaakin tapasin matkallani :) Kuvakavalkaadi ei kyllä anna oikeutta tälle alkavalle väriloistolle, mutta yrityksestä palkitsen itseni silti.
 

Ruusu marjoineen

Puolukka auringossa

Lisempää puolukoita (saattaa olla myös karpalo tai juolukka...)

Syksy saapuu suolle

Tästä lähti huumaava tuoksu!

Kuin sieniä sateella

Kappas!

Mikäliekanerva

Erottuu joukosta

Mustikkaan menijöitä?

Nahistunut marja

Syksy :(

Paratiisin omenoita

Perusomppu

Pihlajan satoa

Kohmeiset kimalaiset

Kasvihuoneessa kasvoi kanssa vaikka ja mitä! Tosin, ei kauheesti mitään semmosta, mitä mä olin suunnitellut. Tosin... ei ne kyllä kasvaneet kovin hyvin mun lähteissäkään, joten annetaan lomittajalle anteeksi. Tomaatit oli upeita! Lehtiä ja oksia ja varsia oli varmaan muutaman kilometrin verran. Mä tosin raa'asti karsin aikalailla kaikki niistä siinä toivossa, että mun tomaatit vielä ehtis kypsyä. Kaksi jo punertaa kovasti. Myös paprikan hedelmät oli kivasti oransseja. Niitä kylläkin oli vain kaksi, oli toivonut vähän useampaa, mutta eiköhän laatu korvaa määrän. Isompi paprikoista joutui jo iltapalasalaattiin tänään ja hyvää oli! Yrtit oli jo sen verran yliaikaisia, että ne oli joko mädäntyneet ja kuolleet niille sijoilleen, muuttuneet puisiksi ja ikävän makuisiksi tai sitten joku toukkaperhe oli pitänyt niillä päivälliskestejä. Kaiken mä kuopsuttelin kuitenkin ylös, tomaatteja ja paprikaa lukuunottamatta. Porkkanoitakin mä toivoin siellä kasvavan, mutta kun suurin oli vaalean oranssi ja pituudeltaan ehkä 2 senttiä, niin mä nyppäsin nekin kaikki ylös ja rupes mylläämään kasvualustaa valmiiksi ens keväälle. Ehkä mulla ens vuonna on paremmpin aikaa ja taitoa hoitaa tota kasvihuonetta. Vois alottaa silloin jo aikasin keväällä ja valita vähän toisenlaisia siemeniä. Mun salaatit esimerkiksi, ei itäneet tänä vuonna ollenkaan... Mutta kaikenkaikkiaan saldo oli ihan ok. Kurkut kuoli jo keväällä ja tomaatit ja paprikat on melkeen ainoita, mitä noista jäljelle jääneistä kasveista tykkään syyä, joten ei paha ollenkaan. Talven yli vaihdetaankin sitten harrastus lumihiutaleiden viljelyyn ja villaesineiden väkertämiseen.

Ainiin! Ja sitte vielä semmosenkin lupauksen menin itelleni tekemään, että postaan itestäni kunnon kuvan tänne sitte vasta, kun tässä "kesäloman" aikana takasin tulleet 10 kiloa ja niiden parikymmentä kaveria on lähteneet ;)

Sadon suurin porkkana

Tomaatit on tuolla jossain..

Kypsät paprikat

Parturoitu tomaatti :D

Melkein valmis!

Raakileet

P.S. Ekat lukiokirjat ostettu ja koulu alkaa sitten 29.9. JÄNNITTÄÄ HEI! :D
Mutta nyt saunaan! <3

Matka lapsuteen ja muita kanamaisuuksia

SEGA!!!

Viime päivinä mä oon saanut palata lapsuusmuistoihini. Tulin muutamaksi päiväksi isin luokse, että äiti saa lepäillä ihan rauhassa, kun joutuu kesken kesäloman takaisin töihin. Iskän luona mulle oli tehty oma sänky kulmahuoneeseen ja kun mä olin linnoittautunut sinne, niin aloin heti tutkia kirjahyllyä. Muutaman videokasetin ja vanhan Segan löytämisen jälkeen mä äkkäsin todellisen aarreaitan! Mä tiesin, että isi on tottakai säilyttänyt mun kaikki lapsuuskirjat, mutten muistanut ollenkaan, että ne oli NIIIIIN ihania! Kahlasin heti läpi "Äidin rasavilli Piltin" ja "Maijan aakkoset". Ainakin mun muistikuvani mukaan molemmat oli mun suosikkeja pikkulikkana. Maijan aakkosista tunnuin muistavan kaikki runot ulkoa. Muistoja tulvi mieleen, kun mä selailin lisää sivuja ja jokaisen aakkosen kohdalla tuli aina uusi runo.

Lapsen rakkaat opukset <3

Mä muistin, kuinka Tammi oli pentuna mun lempi puu:

"Ehkä kerron, ehkä en
salaisuuden tammisen:
Tammi tietäjän on puu, 
tammen alla viisastuu.
Rosokuori tammipuu
haltijoita kantaa,
tammenoksakiikussa
mulle vauhdin antaa!"





...ja kuinka mä tiesin ainoastaan yhden sanan, johon sopi ruotsalainen oo; Åkervinda. Ainakin silloin (ja oikeestaan vieläkin) mä uskoin sen tarkoittavan elämänlankaa, koska ne esiintyivät samassa runossa. Ja ainakin Wikipedian ruotsalaispainoksen mukaan mä oon ollut ihan oikeilla jäljillä:

 "Åkervinda, åkervinda,
sanan soida annan.
Sinulle, rakkain ystävä,
kiedon elämänlangan."


Mun lempiruno oli kuitenkin viimeinen, Ö-kirjaimen kohdalta runo, jonka vieressä oli ihana kuva metsälammen ääressä, kiven päällä istuvasta Maijasta ja etualalla kukki Talvikki.

"Öinen peili, lammen pinta, 
tuuli puussa nukkuu. 
Käki yön hämärässä 
onnen vuosia kukkuu. 
Öiset kirkkaat metsäntuoksut 
lammen yllä virtailee,
talvikki yölampullaan 
sammalpolkua valaisee. 
Satu ja tosi yhteen sulaa - 
öisen hetken taika. 
Luonto vetää henkeä, 
on seisahtunut aika."



Nukkumisen kanssa meinas ollakin sitten ongelmia, kun ei olis millään malttanut käydä unille. Mä ravasin kirjojen kanssa tupakalla pitkin iltaa ja ehkä jossain 1-2 aikoihin sain vasta unta. Tosin mulla oli sitten niin kuuma, että mä vääntelehdin vain sängyssä siihin asti, kun jossain 4 aikoihin alkoi ukonilma. Sitten pitikin ravata pitkin aamua pissalla, kun aukinaisesta tuuletusluukusta kuului kokoajan sadepasaroiden tipahtelua ja lirinää. Mä pääsin kuitenkin lopulta ylös sängystä jo heti 10 jälkeen. Siru-koira lähti samalla hetkellä eläinlääkäriin. Raukalla oli ilmeisesti korvapunkin aiheuttama korvatulehdus, joka oli saanut pikkukoiran ihan surkeaan kuntoon. Antibioottikuuri ja korvatipat kuitenkin auttoi sen verran, että veitikka leikki jo iloisesti illemmalla.

Viljami-kisusen kanssa me hengailtiin sit pitkin päivää. Aina, kun huutelin sitä itelleni seuraksi, niin joko mun huoneesta tai viereisestä kuului "MÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!". Ihana suloääninen rääkäisy siis, johon mä olin jo kertaalleen yöllä havahtunut, kun herra tuli ensimmäistä kertaa kotiin illan retkiltään. Tämä Ocicat-rotuinen kaveri oli tällä kertaa varsin kuvauksellinen ja sain jotenkuten ainakin tallennettua kameralle hänen upean turkkinsa värityksen. Salamavalot tosin alkoivat kissaa ketuttamaan, joten mä jäin pian ilman seuraa.

Isi onneksi tulikin siinä jo kotiin ja ennen sitä mä olin ehtinyt käydä ihastelemassa myös paikallisen kasvihuoneen kurkut ja tomaatit, jotka oli paaaaaaljon omiani isompia ja kasvavaisempia. Mun kurkuthan siis kuolivat jo ja mä nyppäsin ne porkkanansiementen tieltä helevittihin sieltä penkistä. Kuollessaan niissä oli n. 5 lehteä kummassakin, muutama kärhö ja melkeen yks kukka yhteensä. Täällä kurkut kurottelee taivaisiin ja niissä on jokaisessa varmaan toistakymmentä kukkaa ja pientä kurkkua. Tomaateista puhumattakaan. Mä kun pidin omia tomskujani komeina, niin nää on jotain ihan muuta. Siellä ne kasvaa ja kukoistaa ja puskee hetelmää sen minkä ehtivät. Toivottavasti mun kesälomittajat olisivat saaneet munkin kasvihuoneen kukoistamaan.. :)

Iskän kasvimaalla, Chilipaprikan alla... sammakolla koti oli tulinen?

Normitomaatti

Jättisuuret tomaatit ja kurkut

Päärynätomaatti

Kesäkurpitsa

Pikkukurkku :)

Karavaanarikaverukset

Isin siis kotiuduttua, me syötiin ja lähdettiin takasin Orimattilaan. "Isoäitin mäellä" käytiin morottamassa isin serkkulikkaa miehineen, ja edellisestä tapaamisesta mun kanssa oli tainnu kulua ainakin 20 vuotta ja rutkasti kiloja. Ihan semmoisena pikkutyttönä he mut muistivat. Menomatkalla mä istuin Sirun kanssa asuntoauton takaosassa pöydän ääressä ja voin pahoin. Matkapahoinvointi on siis persiistä... Kotimatkalle mut laitettiin sit eteen istumaan. Ja Lidlin kautta kotiin.

Kotosalla otettiin Siru ja lähdettiin "vaarille" ruokkimaan kanat! :D Kuljettiin metsän poikki sinne ja takaisin. Kanat oli osittain näin kesäsäällä ulkoruokinassa ja kun olin fiksuna ottanut mukaani kännykän, niin sain napsittua kotkottimistakin muutaman kuvan. Äiteen mielestä, joka sai siis kuvaviestin minulta, kanat oli "hiliiriuksen näköisiä". (Suomentajan huomio: Hilarious = Huluvaton). Ja olihan ne aika hassuja. Kotimatkalla huomasi jo, kuinka lääkekuuri oli Siruun tepsinyt ja se taittoi matkaa jo tosi ahkerasti. Ihan erilailla, kuin aiemmin päivällä. Me ehdittiin tosin mussutella muutamat metsämansikat ja ihastella talvikit, tähtimöt ja muut ihanat metsäkukat. Eikä nää "etelänhyttysetkään" häirinneet mun samoilua taikametsässä! <3

Jos ilma suo, niin huomenna meen sit Vesijärveen uimaan. Tänään ei viittiny, kun sitä vettä tuli taivaalta jo ihan riittävästi. Yhtään en oo täällä vielä ehtinyt uimaan ja Pudiksellakin (Puolangalla actually) vaan kerran. Ja mun kesään kuuluu valvotut yöt, kaverit, jäätelö, aurinko ja PAALJON uimista!

Tämä on sitä myrrrrkkyputkea! Hui! :o

Kelloja <3

Viimeiset kuvat metsämansikasta ennen suuhun joutumista :))

Rakkaiden eläinystävieni viimeinen leposija. Täällä lepäävät ainakin Rinki, Kerttu, Mansikka, Moppi ja Vilhelmiina ja varmasti nuita aikaisempiakin kissoja ja eiköhän isi ole tänne kaikki kanat ja kukotkin haudannut :)

Isin kelohirsinen pihasauna :D

"Istuin humalamajassa hiljaa ihan ja näin, kuin humala suikersi yli pihan! Se kiipesi, tarttui ja kaiken kietoi, joka puolella levitti kärhiänsä ja solmuilla sitoi löytämänsä. Se on utelias kasvi, kaiken se tietää. Niin uteliaita varoa sietää!"