Viimeisiä viedään...

Oon alottanut kirjottamaan uutta blogimerkintää varmaan jo ainakin 5 kertaa, mutta jotenkin se on aina jäänyt kesken ja myöhemmin, kun oon koittanut samoista lähtökohdista jatkaa, niin itsekriittisyys on taas nostanut päätään ja blogin alku kadonnut bittiavaruuteen. Nyt jos kuitenkin jotain kertoisi viime aikaisista tapahtumista.

Terassi alkaa nousemaan äitille :)

Äitin kanssa eläminen on "ihan hirveetä" ja mä oikeesti kaipaan takas Pudikselle jo pikkuhiljaa. Vaikka on äitin kanssa kivaakin asustaa ja eiköhän se oo ihan samaa mieltä. Kun mä ens perjantaina (kattoo nyt...) lähden kotiutumaan, niin se varmaan nukkuu ensin pari päivää putkeen ja sit itkee perään, kun lapsi on niin kaukana. Ja niinhän se menee. Ei me pärjätä pitemmän päälle saman katon alla, mut on kuitenkin aina ikävä, kun on kilometrejä välissä. Jos mä tänne oisin nyt pysyvästi jäänyt, niin mulla olis varmasti jo moneen kertaan etittynä uusi oma asunto :D Mutta kyllä mulla on niiiiin kova ikävä Pudiksen rauhaa ja ennenkaikkea mun pikkuisia karvavauvoja, etten enää kauaa kestä. Ja siellä ei tartte herätä aamuisin siihen, kun äiti kaataa pyykkitelineen päälle, koska teline oli juuuuri sen kaapin edessä, jossa juuuuri ne tietyt käsipyyhkeet oli, jotka äiti päätti juuuuuri silloin vaihtaa kylppäriin. Liian pieni asunto meidän elellä harmonisesti yhdessä, ei se rakkauskaan kaikkeen riitä :D Ja sit kun äiti ei vielä tykkää vihreestä paprikasta ja mä en syö sieniä ja sipulia ja argh! Kyllä ne vaan pikkuasiat osaa käydä ärsyttämään :)

Koska äitin pitää valvoa mun valvomista. Eli siis lähinnä torkkua pitkin iltaa sohvalla, rystyset valkosena puristaen kaukosäädintä rintaa vasten. Mitään se ei kuule, jos sille puhuu tai käskee sitä sänkyyn nukkumaan, mutta jos mä kilistän kahvikuppia, niin se mumisee "mitäsäteet?!" ja mulkoilee julmasti, jos otan siltä kaukosäätimen ja vaihdan kanavaa. Se surffaa läpi noita antenniverkon ilmaiskanavia ihan uskomattomalla tahdilla, usein unissaan ja sit mä saan keittiöstä tietokoneen äärestä huudella sille, että "vaiha kanavaa!", kun uutisikkuna huutaa yöhartautta kolmatta tuntia. "Ai...tätäkö mä katon? Millos mä sen vaihdoin..?" Te ette usko, kuinka hassua toi joskus on :D Ja sit se motkottaa mulle, kun mä en nuku. Milläs nukut, kun mamma makaa perse homeessa lapsen sohvassa. Vaikka, jos totta puhutaan, ni maatkoon. Mullakin sit aina välillä aikaa virkata ja kattoo jotain omaa ohjelmaa (warehouse 13 uusimpana, suosittelen!) koneelta headsetti korvilla ja bloggailla ja millon mitäkin.. Mutta tosissaan, ei mikään äiti-tytär-rakkaus maailmassa estä meitä käymästä toistemme kurkkuun vielä jossain vaiheessa, ellen mä pian pakene takasin pohjoseen <3

Mutta juu, kirpparipöytä oli ja meni, 2 viikkoo ja 2 päivää sitä pidin ja voittoa tuli n. 50 euroa. Vielä on kyllä kamoja käymättä läpi, mutta lähinnä semmosta, mitä en ois muutenkaan kirpparille vienyt, vaan lähinnä ehkä roskiin tai UFF:lle tai Venäjälle tai johonkin. Mutta EI talteen. Ihan riittävästi tota talteen menevää tavaraa jo valmiiksi ja tänään tuli taas lisää, kun kävin iskällä setvimässä siellä vintissä melkeen 10 vuotta seisseet tavarat. Löyty sieltä valokuvia, Kalevala-koruja ja muutama ala-asteen kouluvihko. Ja astioita ja jääkaappimagneetteja ja kuumemittari ja kasvissilppuri ja rikkinäinen rikkaimuri ja... Miten mä oonkaan tullut 10 vuotta toimeen ilman niitä!

Materiaalit

Iloisempina asioina kerrottakoon kuitenkin, että mä oon omin pikku käsineni niputtanut yli 100 pitsikukkaa jo ja vielä tänä talvena aioin saada ne kasattua ponhcoksi :) Pakko saada ainakin yksi käsityö joskus valmiiksi JA omaan käyttöön. Yleensä kaikki lähtenet lahjana eteenpäin. Ja nipullinen Novitan lehtiä tuli myös saatua sukulaistädiltä omaksi, että niistäkin varmaan tulee inspiroidutta tässä syssyn aikana vielä enemmän. Kun ne on omia, eikä kirjaston.

Ja kilokaupalla kaikkea tosi vanhaa videopelitekniikkaa on myös löytynyt, että eiköhän musta vielä miljonääri tuu jossain eBayssä. Iskältä tarttu mukaan myös muutama PC-peli ja ohjelma, joiden toimivuudesta tän Windows seiskan kanssa en menis takuisiin... Varmaan ainakaan Passeli-kirjanpito-ohjelma jostain vuodelta 2000, ei ehkä toimi enää? Kattelen niitä pelejä sitten joskus paremmalla ajalla silleen kunnolla läpi ja ripustelen räkättien pelotteeksi, josseivät toimi.

Ainiin! Ja äiti värjäili mun tukkaakin tuossa. Laitettiin uutta blondia ja sitten ruskeeta pohjaa, josta pinkki kuitenkin paistaa uskollisesti läpi.(TYKKÄÄN!<3) Äiti hillu ihan ekaa kertaa koskaan väripullon varressa ja vaikka se muputtikin kokoajan, että tää ei oo se sen juttu ja, että parturit on tätä varten, niin silti saatiin ihan kiva lopputulos. Tästä voisikin sitte tehdä itelleen diilin, ehkä..., että ainakaan vuoteen en leikkaa, enkä värjää ees otsatukkaa, kasvakoot sekin pois ja pitkäksi taas, ellei se innostu mua hirveesti häiritsemään.

Kirjava :)

Ja vähiin käyvät päivät, ennenkö loppuvat. Perjantaina (tai lauantaina) pitäis alkaa suunnistamaan takasin Pudikselle, kun on tosissaan niitä karvavauvoja jo niin kova ikävä. Eli seuraavan kerran kunnolliset kuulumiset kuuluvatkin sitten tuolta SuomiNeidon napa-alueen liepeiltä. Tosi nopeesti on pari kuukautta tässä menneet, kun en oo ihan varma, että ehinkö kuitenkaan hoitaa mun tavarapaljoutta kaikkineen tässä muutamana päivänä. Ja voihan tuo olla, että lähtö viivästyy vielä päivällä tai parilla, mutta viikonlopun jälkeen viimeistään takasin kotiin. Se nyt riippuu ihan siitä, että mimmosta itkuvollotusta täältä on lähdön hetkellä kohdattavissa. Kivaa on etelän suunnalla ollut, mutta kiva on myös palata. Ja ikävä nyt jää varmasti molempiin suuntiin. Koti on siellä, missä sydän on ja mun sydän on nykysin jaettu kahteen paikkaan. Ainakin toistaiseksi kuitenkin pysyn Pudasmattilalaisena :)

 Huomenna siis viimeistään kohti Pudista, tuoreimmat kuulumiset sitten sieltä. Morjens! :)

Matka lapsuteen ja muita kanamaisuuksia

SEGA!!!

Viime päivinä mä oon saanut palata lapsuusmuistoihini. Tulin muutamaksi päiväksi isin luokse, että äiti saa lepäillä ihan rauhassa, kun joutuu kesken kesäloman takaisin töihin. Iskän luona mulle oli tehty oma sänky kulmahuoneeseen ja kun mä olin linnoittautunut sinne, niin aloin heti tutkia kirjahyllyä. Muutaman videokasetin ja vanhan Segan löytämisen jälkeen mä äkkäsin todellisen aarreaitan! Mä tiesin, että isi on tottakai säilyttänyt mun kaikki lapsuuskirjat, mutten muistanut ollenkaan, että ne oli NIIIIIN ihania! Kahlasin heti läpi "Äidin rasavilli Piltin" ja "Maijan aakkoset". Ainakin mun muistikuvani mukaan molemmat oli mun suosikkeja pikkulikkana. Maijan aakkosista tunnuin muistavan kaikki runot ulkoa. Muistoja tulvi mieleen, kun mä selailin lisää sivuja ja jokaisen aakkosen kohdalla tuli aina uusi runo.

Lapsen rakkaat opukset <3

Mä muistin, kuinka Tammi oli pentuna mun lempi puu:

"Ehkä kerron, ehkä en
salaisuuden tammisen:
Tammi tietäjän on puu, 
tammen alla viisastuu.
Rosokuori tammipuu
haltijoita kantaa,
tammenoksakiikussa
mulle vauhdin antaa!"





...ja kuinka mä tiesin ainoastaan yhden sanan, johon sopi ruotsalainen oo; Åkervinda. Ainakin silloin (ja oikeestaan vieläkin) mä uskoin sen tarkoittavan elämänlankaa, koska ne esiintyivät samassa runossa. Ja ainakin Wikipedian ruotsalaispainoksen mukaan mä oon ollut ihan oikeilla jäljillä:

 "Åkervinda, åkervinda,
sanan soida annan.
Sinulle, rakkain ystävä,
kiedon elämänlangan."


Mun lempiruno oli kuitenkin viimeinen, Ö-kirjaimen kohdalta runo, jonka vieressä oli ihana kuva metsälammen ääressä, kiven päällä istuvasta Maijasta ja etualalla kukki Talvikki.

"Öinen peili, lammen pinta, 
tuuli puussa nukkuu. 
Käki yön hämärässä 
onnen vuosia kukkuu. 
Öiset kirkkaat metsäntuoksut 
lammen yllä virtailee,
talvikki yölampullaan 
sammalpolkua valaisee. 
Satu ja tosi yhteen sulaa - 
öisen hetken taika. 
Luonto vetää henkeä, 
on seisahtunut aika."



Nukkumisen kanssa meinas ollakin sitten ongelmia, kun ei olis millään malttanut käydä unille. Mä ravasin kirjojen kanssa tupakalla pitkin iltaa ja ehkä jossain 1-2 aikoihin sain vasta unta. Tosin mulla oli sitten niin kuuma, että mä vääntelehdin vain sängyssä siihin asti, kun jossain 4 aikoihin alkoi ukonilma. Sitten pitikin ravata pitkin aamua pissalla, kun aukinaisesta tuuletusluukusta kuului kokoajan sadepasaroiden tipahtelua ja lirinää. Mä pääsin kuitenkin lopulta ylös sängystä jo heti 10 jälkeen. Siru-koira lähti samalla hetkellä eläinlääkäriin. Raukalla oli ilmeisesti korvapunkin aiheuttama korvatulehdus, joka oli saanut pikkukoiran ihan surkeaan kuntoon. Antibioottikuuri ja korvatipat kuitenkin auttoi sen verran, että veitikka leikki jo iloisesti illemmalla.

Viljami-kisusen kanssa me hengailtiin sit pitkin päivää. Aina, kun huutelin sitä itelleni seuraksi, niin joko mun huoneesta tai viereisestä kuului "MÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!". Ihana suloääninen rääkäisy siis, johon mä olin jo kertaalleen yöllä havahtunut, kun herra tuli ensimmäistä kertaa kotiin illan retkiltään. Tämä Ocicat-rotuinen kaveri oli tällä kertaa varsin kuvauksellinen ja sain jotenkuten ainakin tallennettua kameralle hänen upean turkkinsa värityksen. Salamavalot tosin alkoivat kissaa ketuttamaan, joten mä jäin pian ilman seuraa.

Isi onneksi tulikin siinä jo kotiin ja ennen sitä mä olin ehtinyt käydä ihastelemassa myös paikallisen kasvihuoneen kurkut ja tomaatit, jotka oli paaaaaaljon omiani isompia ja kasvavaisempia. Mun kurkuthan siis kuolivat jo ja mä nyppäsin ne porkkanansiementen tieltä helevittihin sieltä penkistä. Kuollessaan niissä oli n. 5 lehteä kummassakin, muutama kärhö ja melkeen yks kukka yhteensä. Täällä kurkut kurottelee taivaisiin ja niissä on jokaisessa varmaan toistakymmentä kukkaa ja pientä kurkkua. Tomaateista puhumattakaan. Mä kun pidin omia tomskujani komeina, niin nää on jotain ihan muuta. Siellä ne kasvaa ja kukoistaa ja puskee hetelmää sen minkä ehtivät. Toivottavasti mun kesälomittajat olisivat saaneet munkin kasvihuoneen kukoistamaan.. :)

Iskän kasvimaalla, Chilipaprikan alla... sammakolla koti oli tulinen?

Normitomaatti

Jättisuuret tomaatit ja kurkut

Päärynätomaatti

Kesäkurpitsa

Pikkukurkku :)

Karavaanarikaverukset

Isin siis kotiuduttua, me syötiin ja lähdettiin takasin Orimattilaan. "Isoäitin mäellä" käytiin morottamassa isin serkkulikkaa miehineen, ja edellisestä tapaamisesta mun kanssa oli tainnu kulua ainakin 20 vuotta ja rutkasti kiloja. Ihan semmoisena pikkutyttönä he mut muistivat. Menomatkalla mä istuin Sirun kanssa asuntoauton takaosassa pöydän ääressä ja voin pahoin. Matkapahoinvointi on siis persiistä... Kotimatkalle mut laitettiin sit eteen istumaan. Ja Lidlin kautta kotiin.

Kotosalla otettiin Siru ja lähdettiin "vaarille" ruokkimaan kanat! :D Kuljettiin metsän poikki sinne ja takaisin. Kanat oli osittain näin kesäsäällä ulkoruokinassa ja kun olin fiksuna ottanut mukaani kännykän, niin sain napsittua kotkottimistakin muutaman kuvan. Äiteen mielestä, joka sai siis kuvaviestin minulta, kanat oli "hiliiriuksen näköisiä". (Suomentajan huomio: Hilarious = Huluvaton). Ja olihan ne aika hassuja. Kotimatkalla huomasi jo, kuinka lääkekuuri oli Siruun tepsinyt ja se taittoi matkaa jo tosi ahkerasti. Ihan erilailla, kuin aiemmin päivällä. Me ehdittiin tosin mussutella muutamat metsämansikat ja ihastella talvikit, tähtimöt ja muut ihanat metsäkukat. Eikä nää "etelänhyttysetkään" häirinneet mun samoilua taikametsässä! <3

Jos ilma suo, niin huomenna meen sit Vesijärveen uimaan. Tänään ei viittiny, kun sitä vettä tuli taivaalta jo ihan riittävästi. Yhtään en oo täällä vielä ehtinyt uimaan ja Pudiksellakin (Puolangalla actually) vaan kerran. Ja mun kesään kuuluu valvotut yöt, kaverit, jäätelö, aurinko ja PAALJON uimista!

Tämä on sitä myrrrrkkyputkea! Hui! :o

Kelloja <3

Viimeiset kuvat metsämansikasta ennen suuhun joutumista :))

Rakkaiden eläinystävieni viimeinen leposija. Täällä lepäävät ainakin Rinki, Kerttu, Mansikka, Moppi ja Vilhelmiina ja varmasti nuita aikaisempiakin kissoja ja eiköhän isi ole tänne kaikki kanat ja kukotkin haudannut :)

Isin kelohirsinen pihasauna :D

"Istuin humalamajassa hiljaa ihan ja näin, kuin humala suikersi yli pihan! Se kiipesi, tarttui ja kaiken kietoi, joka puolella levitti kärhiänsä ja solmuilla sitoi löytämänsä. Se on utelias kasvi, kaiken se tietää. Niin uteliaita varoa sietää!"

Suru-uutisia kasvihuoneesta

Verenimijä!

Karma ja Murphy lakeineen voivat pussata mun kiiltävää metallipeppuani! Tai noin tuumais ainakin piirretty robottiystäväni Bender (Futurama alkoi taas, jeeee! <3). Ainakin sään ja sateiden osalta. Näin juhannuspäivänä on aurinko porotellut puolipilviseltä taivaalta, kunnes mun pyykkikone pysähty ja mä päätin viedä pyykit pihalle kuivumaan. Joopajoo... ja siinä samalla keräänty harmaanmustia pilviä pyykkinarujen päälle. Osotin pari kansainvälistä käsimerkkiä taivaalle, ripustin pyykit ja lähdin sisälle vuodattamaan asiasta blogiini. Kesäsäät ei oo nyt oikein viime päivinä suosineet. Mun iho on edelleen kalmankalpea talven jäljiltä, enkä mä kyllä hirveesti viittis aurinkoa tuolla hyttysten syötävänä muutenkaan ottaa. Toivottavasti siellä Orlandon suunnalla on sitten vähän vähemmän noita verenimijöitä, niin saa jotain väriäkin pintaan, kun viittii ulkosalla viettää enemmän aikaa.

Muutoin on kyllä ollu erijännää tässä parina päivänä. Istuskelin ihan rauhassa keittiön pöydän ääressä, siemailin teetä ja katselin pihalle, kun yht'äkkiä pari poroa kirmasi pihalle! Ilmeisesti äitiporo ja pikkuinen vauvaporo. Ne viettivät hetken aikaa tuossa etupihalla, joten mä näin tilaisuuteni tulleen ja aattelin, että nyt pääsen nappaamaan muutaman kuvan poroista oikein lähietäisyydeltä. Hiivin hiljaa pihalle ja yh-poro oli juuri jälkikasvunsa kanssa tutkimassa mun autoa. Ne ei huomanneet mua, ainakaan heti. Mutta kun mä sipsutin somasti krokseissani ja tallasin jonku risun päälle, tappoi massiivinen räsähdys hiljaisuuden ja porot säntäsivät karkuun. Mä toki atleettisena kotleettina rynnin niiden perään ja kirmasin pitkin pihatietä parin vauhkon poron perässä, kamera toisessa kädessä zoomi kuumana. Koitin naksutella suuta ja viheltää ja röhkiä ja huudella "poroporoporo", mutta ei ne vauhtiaan ainakaan himmanneet mun yrityksistä huolimatta.

Tienhaarassa kääntyi meidän pihatielle silloin juuri pakettiauto, joka oli ilmeisesti naapuriin menossa ja poroista ei näkynyt siinä vaiheessa enää jälkeäkään. Mä vedin hetken henkeä, käännyin kannoillani ja lähdin tyylikkäästi kävelemään takasin kotio. Morjenstin vielä kylmän viileesti pakukuskille ja toivoin, ettei se nähnyt kun mä yritin juosta poroja kiinni. Kaltaiseni urheilullinen naikkonen olis muistuttanut sedän mielestä varmaan lähinnä metsäsikaa, tai "juoksemaan" oppinutta ryhävalasta, joka on ikiroudan alta sulanut täällä pohjoisen oloissa ja koittaa nyt saalistaa itselleen pientä makupalaa. Ja ainoa otos, jonka poroista sain, näyttää tältä:

Kyllä siinä on kaksi poroa pakenemassa...

 Tähän asti mä oon aika hyvin saanu pidettyä kaiken ainakin melkein hengissä kasvihuoneessani, jossei siellä ihan kaikki ole kauheeseen kasvupyrähdykseen lähteneetkään, niin ainakin hengissä ovat pysyneet. Nyt on tosin luvassa suru-uutisia. Kurkut ova nahistuneet, rypistyneet ja nuupahtaneet. Liekö syynä liiallinen kastelu, liiallinen lannoitus, vaiko kemiallinen sota tomaattia vastaan, jonka tomaatti näyttäisi voittaneen. Veikkaan nuita kaikkia tai jotain ulkopuolista neljättä tekiää. Kastellut mä olen kurkkujani ja kaikkia muitakin kasvihuoneen asukkeja aika ahkerasti, vaikkei kauheen kuumia ilmoja ookkaan ollut. Ainakin tomaatit on tykäneet. Ja keskiviikkona kävin ostamassa lannoitetta paikalliselta puutarhalta. Aattelin, että eiköhän nuo oo ehtineet jo sen verran juurtua ja tottua uuteen kasvuympäristöönsä, ku kuukauden päivät ovat melkeen tuolla jo kasvaneet, että niitä voisi jo lannoittaa.

Puutarhalla käyminen oli siinä mielessä aika hassua, että kun pyörin siellä purkkien ja purnukoiden keskellä miettien, että mikä olisi paras lannoite, kanankakka vai joku veteen liukeneva kemiallinen yhdiste, niin ilmeisesti Herra Puutarha, tuli minua siihen jeesaamaan.

"Kastelulannoitettako?"
"No juu.. kasvihuoneeseen, tomaateille ja kurk..."
"No tästä, kaheksanjapuoleuroo, tuleeko muuta?"
"Eeeii...."
"No siitä sitten, oleppa hyvä ja teelusikallinen aina kymmeneen litraan, kaikelle mitä pihalla kasvaa, morjens!"

Koko tapahtuma kävi erittäinkin nopeesti ja kivuttomasti ja mä oikeestaan kuvittelin, että setä osasi lukea ajatuksia. Mä sain kuitenkin lannoitteeni ja painelin kotio sitä käyttämään. Seuraavana päivänä näyttikin kurkut sitten tältä:

Mä saatoin siis joko vähän innostua sen lannoituksen kanssa, taikka sitten se ei sopinut kurkuille, taikka sitä tuli niille liika, tai jotain. En tiiä, mutta kurkkusatoa ei vissiin tänä kesänä sitten tule, ellei nuo nyt tosta piristy. Enempää mä en niitä nyt ennen Orimattilan matkaani meinannut lannoittaa ja kastelenkin vaan vähäsen, etteivät saa mitään vesiyliannostustakaan. Muut kasvihuoneen asukit kyllä pitivät, ainakin toistaiseksi, lannoituksesta. Tai no, eivät ainakaan valittaneet, eivätkä näyttäneet samanlaisia nuutumisen merkkejä, kuin kurkku. Mun kasvihuoneen kesälomittajista ainakin toinen vaikutti kyllä erittäinkin innostuneelta. Vähemmän hommaa siis sille ja vähemmän pelättävää, että jotain kuolee mun kesälomamatkan aikana, kun kurkut on valmiiks hengettömiä. Kovasti mä kuitenkin toivon, että kurkut tuolta vielä virkoaisi.

Ilma on kaunis, kuin itkevä morsian

Pihalampi lisääntyy

Vettä on tullut nyt parina päivänä, kuin kaikkien tunteman Esterin...sieltä :) Eli ihan riittävästi! Mä pesin eilen aamulla reippaana tyttönä 3 koneellista pyykkiä, joista 2 vein ulos kuivumaan ja viimesen asentelin sisälle, koska ulos ei enää mahtunut. Ulkonarulla olevat pyykit on siellä edelleen, kastumassa. Jotenkin musta tuntuu, että joku tässä on mennyt pieleen, kun eikös pyykkien pitäisi yleensä kuivua ulkona? Kunhan noi täällä sisällä kuivumassa olevat pyykit kuivahtaa kunnolla, niin sitten on haettava ulkonarulta läpimärät pyykit sisään ja varmaan pestävä uudestaan... Vaikka niissä oiskin nyt kyllä tosi hyvä kesäsateen tuoksu nyt!

 

Hapsutettu pöytäliina lähtee mammalle

Neppajymykerhon virallinen kesäpipo! :)

Orimattilan reissu lähenee uhkaavasti, joten kotikonnuille on toki tehtävä tuliaisiakin. Tai ainakin jotain kivaa pientä, mitä tässä nyt on vaan ehtinyt. Nellille lähtee pipo, jonka virkkasin tossa nopsasti yhtenä päivänä Nellin omasta toivelangasta ja äitille ainakin tuo pöytäliina, joka pitää tosin ensin silittää ja prässätä ja venyttää ja mitähän vielä.. Mutta hapsut on nyt siinä kuitenkin kiinni ja muuten se on melko valmis siis! Pitänee tossa katsella, jos ehtisi vielä jotain muutakin kivaa virkkailemaan ja jos inspistä vaan on :) Kyllä mä jo suunnitelin ihan itse uuden mallin seuraavaan ruutuvirkkaustyöhän, jonka aattelin olevan verhot. Se on tosin vielä tietokoneella ja sitä pitäisi vähän muokkailla ja suurentaa, että sen voisi tulostaa näppärään mukana kulkevaan muotoon. Läppäriä kun ei ihan aina viitsisi raahata mukana, jos kauhiasti virkatuttaa.

Ja Orimattilan reissusta vielä sellaista, että [VINKKI:] mullahan on synttärit siinä ihan kuun alussa, eli VIIDES PÄIVÄ. Ja tässä taas tätäkin blogia kirjoittaessa oon repinyt jo tukon harmaita hiuksia päästäni, kun mun hiiri ei suostu yhteistyöhön, eli [VINKKI:] jos joku lukija tahtoo muistaa mua saavuttaessani 27 vuoden (hurrr...) kunnioitettavan iän, niin uusi langaton hiiri olisi kiva =) Mielellään lila, esimerkiksi tämä: http://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/hiiret-ja-nappaimistot/hiiret/LTM305PLUM/logitech-m305-hiiri-plum Ja jos joku sattuu löytämään näppeihinsä Virkkaajan käsikirja -nimisen teoksen (Pauline Turner), niin sekin olisi oikein toivottu synttärilahja :) Vaikka varsinaisia synttäreitä en taida sen kummemmin juhliakaan, niin ehkä kahvitusta on silti mahdollisuus jossain (esim. äitillä?) järjestää, vaikkei näin vanhaksi tulemista enää sen suuremmin kiinnostakaan juhlia. Jos mulla on ollu 18-kesäsestä asti kolmekympinkriisi, niin kauhulla odotan, mitä seuraavat vuodet tuo tullessaan!

Uusia kylttejä lähitarkkailussa

Kasvihuoneen kimpussakin oon koittanut ahkerasti touhuilla, vaikkei ilma ookkaan kasvun kannalta kauheasti suosinut ja vaikkei tuolla mitään ihan älytöntä kasvupyrähdystä oo vielä tapahtunut. Askartelin kuitenkin eilen uudet nimikyltit kasveille, koska vanhat pahviset oli imasseet itseensä multaa ja kosteutta siinä määrin, että ne oli jo jokseenki riettaan näköisiä. Uudet kyltit tein vähän yksinkertaisemman näköisiksi, kuitenkin jokaisessa on nuoli osoittamassa suuntaa, jossa kyseinen kasvi kasvaa. (Ihan vaan mun kasvihuoneen kesälomittajia ajatellen..) Ja päällystin pahviläpyskät elmukelmulla ja teippasin takaa kiinni ilmastointiteipillä, jonka alle piilotin hammastikun, jonka varassa kylttien on hyvä pönöttää. Muutama kyltti oli vetänyt jo vähän kuperaksi, kun kävin niitä äsken moikkaamassa, mutta aika hyvin olivat kuitenkin säilyneet.

Eilen uskalsin harventaa jo vähän porkkanoitakin, jotka tosissaan kylvin silloin keväämmällä silleen aika runsaalla kädellä... Eli vako multaan ja siihin sitten pussista suoraan ripottelin siemeniä, multaa ja vettä päälle ja käsi otsaan *läiskis*, kun tajusin, että saatoin olla hiukan tollo sen kylvämisen kanssa. Nyt kun sieltä on pienet taimet alkaneet nostaa päätään, niin niitä on tosissaan neliösentille ilmestynyt aika monta.. Pakko niitä oli viimein raaskia vähä harventaa, vaikka vieläkin taitaisi sillä saralla olla varaa. Mutta kun ei raaski! Muuten kasvu on edistynyt hitaasti, mutta varmasti. Mitkään lehdet ei ole vielä sen suuremmin alkaneet kellastua taikka nahistua ja muutenkin näyttää, että jonkun verran pituutta on tullut tomaateille ja kurkuille.

Kiemurainen "ilmajuuri"

Mutta ne kurkut! Kertokaapas nyt minulle, rakkaat hortonomiystäväni, että mitä ihmeen versoja ne "ilmajuuret" ovat, mitä kurkusta puskee ja mitä niille pitäisi tehdä? Osa juurista on suippoja ja suoria, osa kippuralla ja mä olen ihan tiedoton niiden kanssa. Paksuuntuuko ne siitä "hedelmiksi", vai tuleeko niistä uusia oksia/lehtiä vai pitääkö ne napsia irti, vai ohjata maahan, vai mitä kummaa?! Auttakee nyt minuu, kun tuo viherpeukalo on aikalailla siellä keskellä kämmentä, eikä internetin ihmemaakaan ole tarjonnut mun kysymykseeni juurikaan apua.

Mintut rehottaa ruukuissaan

Tomaatinkukkaa ja ohkaisempaa tukikepin sidontalankaa

Sen lisäksi, että tein uudet kyltit ja harvensin ja kastelin ja silittelin ja juttelin kasveilleni, niin tein niille myös uudet, paljon sirommat ja nätimmät tukisidonnat. Aikaisemmat, kun oli aika jytkystä narusta, niin ajattelin, että nuo varmaan tykkäisivät kasvaa paremmin, jos niillä olisi sommat narut tukemassa. Ylijääneestä virkkauslangasta sai sitten oikein nätit solmut, joita tuskin edes huomaa enää. Edelliset kun loistivat oranssiudellaan kilometrien päähän. Asettelin tukikeppejäkin vähän paremmin ja sidoin muutamasta kohtaa kasvit paremmin kiinni kepin varteen ja sommittelin somat pienet solmut niihin. Nyt kelpaa tomaattien kukoistaa! Ja ainakin 4 eri kukkavanaa on ilmestynyt jo kukkimaan ja muutama on tekeilläkin vielä. Että kyllä tuolta ehkä tomskuja vielä saa suuhunkin tänä kesänä! Huomenna on edessä uusi matka paikalliselle puutarhalle ostamaan lannoitetta, että kasvit saa kivasti elinvoimaa ja kasvupyrähdys lähtee mukavasti käyntiin. Tähän asti mä oon jotenkin kuvitellut, että koska multa, mitä noille laitoin kasvualustaksi, oli kalkittua ja lannoitettua, niin eihän niille mitään jälkilannoitusta tartte tehdä :D Saatoin olla väärässä.. Eli huomenissa kyselemään puutarhalta, mitä kaikkia lannoitteita heillä olis mamman pikku taimille tarjota.

Porkkanaa harvennetussa rivistössä

Uusien kylttien kanssa kasvihuoneen yleisilme

Pyykit kastumassa ulkonarulla

Kasvihuone ulkoa

Kasteluvedenkeräyspiste

Tässäkin kasvihuone ulkopuolelta

Sateinen yleiskuva rodoista ja muista vihreästä ja kukkivasta

Mä sain myös melkein vieraita tänne, mutta en sitten ehkä kuitenkaan. Isi on pohjoisessa lomailemassa, mutta varmaan jää tää Pudis sen verran reitin ulkopuolelle, että mun tarttee mennä etelään niitä moikkamaan. Korvatunturille olivat eilen aamulla matkalla ja mä lähetin niiden matkassa pukille terkkuja, että oon ollu tosi kiltti! Toivottavasti terkut meni perille. Ja muitakin tuttuja lähti kesäretkelle pohjoiseen, Enontekiölle itseasiassa, mutta silläkin reitillä Pudasjärvi jää sen verran sivuun, että heidänkin luokseen mun pitää mennä sumpittelemaan sitten Orimattilassa. Mutta mikäs sen mukavampaa, kuin että on paljon kaikkea sovittua tapaamista ja tekemistä siellä etelässä. Mä juon täällä muutenkin melkein päivittäin kahvia, niin se on ihan arkipäivää mulle. Orimattilassa oon juonut kahvia viimeks tammikuussa, joten se jos jokin, on vaihtelua! Sitä odotellessa siis jatketaan näissä sateisissa ja sääskisissä merkeissä vielä parisen viikkoa täällä Pohjois-Pohojanmaalla! Soronoo!