~*~ Alamaailma ~*~: Kolmas lukioyritys toden sanoo

Joopa. Musta tuli TAAS lukiolainen. Tällä kertaa aattelin oikeesti saada sen valkolakin vihdoin päähän. 3 alotusta ja tähän mennessä yli 10 vuotta jo menny, joten eiköhän tää tähän nyt lopu. Kursseja on suorittamatta 2 (KAKSI!) ja ruotsi pitää kirjottaa. Täällä pohjosessa on mahdollisuus käydä lukio kokonaan/osittain etänä, eli www.eLukio.fi. Ihan superhuippua! Mä lueskelin tosta lukiomahdollisuudesta netistä jo aiemmin keväällä ja mietin, että kun tommonen mahollisuus tarjotaan, niin miksi ihmeessä mä en tarttuis siihin. Multa puuttuu opintoja NIIN vähän, että olis oikeesti (pistäkää nyt muistiin tää mun sanomana) TY-PE-RÄÄ olla käymättä sitä loppuun. Ainakin toistaseks oon vielä oikeinkin innoissani tästä, josta todistaa ehkä jotain jo se, että tänään tarttu kirjastosta mukaan:

Tähtäimessä valkoinen lakki - Lukiolaisen opas
Starta på nytt - ruotsin kertaus ja tukimateriaali lukion alkuun
Oletko älykkäämpi, kuin luulet (150 testiä, joilla opit löytämään älykkyytesi kaikki puolet)

Ainakin tota älykkyystestikirjaa koitin kovastikin selailla tossa päivällä ja osasin aika paljon juttuja oikein sieltä. Huomasin jopa kirjantekijän virheitä, tai ainakin päätin, että kyllä mun vastaus on se oikea vastaus. Lueskelin myös nopeesti läpi tuon lukiolaisen oppaan, mistä ei sinänsä kyllä kauheesti uutta tietoa mulle herunut. Paitsi, ettei rokki ole oikeeta opiskelumusiikkia, vaan taustalle pitää laittaa peethoovenia ja mootsarttia ja semmosta. Huilukonserttia Ö-duurista esimerkiksi. Salestisti toimii! Ja kyllä mä opiskelin vähä tota ruottiakin ja jopa ymmärsin pari sanaa sieltä :) "Jag sover lite först: darför att hjärnan måste starta på nytt!" Se meinoo, jotta ensin nukuin vähän ja nyt on aivoissa energiaa alottaa! No joo..onhan tässä lukiolomaa pidetty jo muutama vuosi taas, että eiköhän se pidäkin nyt jo herätä.

Pakko myös kehua näitä ihmisiä täällä. Mä oon ylistänyt täkäläisiä täkäläisille ja sikäläisille ja sukulaisille ja kaikille. Mun mielenterveystoimiston hoitaja, jonka luona käyn jutskailemassa mun jutuista on aivan ihana! Orimattilassakin oli jo tosi kiva täti, mutta toi on vielä ihkumpi! <3 Sanoi aatelleensa mua pitkin viikkoa, kun ootti oikein, että pääsee mun kanssa juttusille. Oli tosi ilonen, kun mulla on mieliala ja vireystaso noussut ja oon innostunu koulusta ja ulkoilusta ja kasvimaasta ja kaikesta. Käski mun kirjottaa kirjan! Ja halus väkisin tavata mut mahollisimman nopeesti vielä ennen lomaansa, että ehtii kuulla lisää mun juttuja. Meillä on tosi paljon yhteistäkin sen kanssa. Hirmu kiva oli jakaa kokemuksia ja huomata, kuinka hän oikeesti piti keskustelusta mun kanssa. Harmitteli oikein, kun seuraava asiakas odotteli jo oven takana. Tommosia ihmisiä pitäs kaikkien hoitoalalla olevian olla.

Yhtä ihana oli myös sairaanhoitaja, jolla tänään kävin ihan yleisterveystarkastuksessa. Aamulla ensin labraan verta antamaan, syömättä, juomatta ja polttamatta 12 tuntiin. Eikä ees tupakointi tuottanu tuskaa, tai tupakoimattomuus.. Oon siitäkin aika ylpeä itestäni. Enkä myöskään itkeny yhtään verikokeessa, mutten myöskään saanu kiiltokuvaa, enkä tarraa, vaikka pyysin. Se vähän harmitti, mutta labratäti selitti, että niitä on vaan lastenosastolla eli neuvolassa kait. Silloin meinas vähän tulla itku :(
Ja tosissaan, iltapäivällä sit kuulemaan tuloksia. Näinkin paksulle ihmiselle oli kolesterolit oikein hyvät, samaten sokerit ja verenpaineet. Veri oli vähän sakeeta, niinku tupakoijalla aina ja tuota..veressä ei ollu ees kauheesti viitearvoja enempää rasvaa. Olin oikeesti tosi yllättyny, kun odotin melkeen purkutuomiota itelleni. Myös puhallustesti tehtiin ja keuhkot oli mulla ihan ok-kunnossa. Vähän kun niitä vielä rasittaisi, niin olis paremmat, mutta ihan tyytyväinen oli hoitajatäti niihinkin tuloksiin. 6 litraa sain keuhkoille tilavuuttakin, mikä oli oikein hyvä ja 80% käytin niitten hengityskapasiteetistakin, tai jotain... Noin mä sen ainakin käsitin ja kuulosti hyvälle!

Ja lukiolla tosissaan kävin eilen. Mä ilmottauduin sinne netin kautta jo viime viikolla. Elukion yhteinen rehtori lähettää ilmottautumiset aina sen kaupungn lukion rehtorille, jonne kouluun mennään ja ne oli siellä jo ootelleetkin mun ilmestymistä. Aivan superihana rehtori oli! Harmi vaan, että hän ei jatka virassaan enää ensi syksynä, mutta jos uusi reksi on yhtä kiva, niin käyn mielelläni siellä koululla useemminkin pyörähtämässä. Hän esitteli mut kaikille vastaantulleille henkilökunnan jäsenille "tässä on nyt SE Hanna, jota me on tänne ootettu". Oli tosi hassu vastaanotto ja jäi tosi hyvä mieli siitä. Rehtori kätteli mua ainakin neljästi ja vielä halas lähteissä. Ei tämmösiä ihmisiä kasva siellä etelän jörötysmaassa. Suosittelen oikeesti tosi lämpimästi muuttoa pohjoseen, jos vaan uskaltaa. Siitähän se on kiinni. Nössöt jää muhimaan sinne betonihelvetteihin ;)

Mä oon vakaasti sitä mieltä, että tänne muutto on ollut mun elämäni ehdottomasti fiksuin ja paras päätös tähän mennessä. En oo kertaakaan katunut vaan ainoostaan nauttinu olostani täällä. Tänäänki käytiin illansilmässä, sateen jälkeen taas vähän Koiran ja myös Merrin kanssa kävelemässä tuolla raikkaassa luonnossa. Kuvia reissusta vielä tuossa alla. Elukat kulki peräkanaa, kuin köyhän talon porsaat. Vuoroin ajoi Koira kissaa takaa ja hetken päästä osat vaihtui. Välillä ne olivat nenä upoksissa samassa heinäkassa hiiren perässä ja toisena hetkenä Koira yritti kissan perässä puuhun. Ei noita voi olla hymyilemättä kattomatta, niinku elokuvaa seuraisi!

Ruokayrtit

Tältä päivältä ei puutukaan enää kuin ehkä ruokaa, jauhelihajotain, johon kävin nyppäsemässä Koiran estelyistä huolimatta muutaman ruohoSIPULIN varren ja vähän lipstikkaa. Koira ei pitäny kummankaan mausta, kun tarjosin niitä sille, joten se kostoksi sotkeennutti mut puutarhaletkuun ja kaato rähmälleen tonne takapihalle. Onneksi talon muut asukkaat oli niin keskittyneitä peleihin ja vehkeisiin täällä sisällä, etteivät nähneet tätä mun lankeemista. Näykkivä, pomppiva ja nauraen läähättävä Koira sai mun verenpaineen nousemaan hetkellisesti niistä hyvistä lukemista, mitä hoitajatäti tänään sai ja mä tarrasin sitä salamannopeesti kiinni kaulapannasta (yleensä se ehtii aina karkuun) ja talutin aika tuimasti sisälle. Istuin tupakalle kuistin eteen ja aloin nauraa itekseni. Koko tilanne tuntu siinä vaiheessa jo niin koomiselta. Pipokin oli edelleen lupsahtaneena silmille maassa rämpimisen seurauksena ja Merrikin nökötti rappusilla vieressä melko myötähäpeisen näkösenä. Vaikka mä tätä paikkaa rakastankin, niin ei tää ois mitään ilman noita elukoita <3